Etusivu » Terveyskolumnit » Neljätuhatta vuotta valtimoiden kalkkeutumista

Neljätuhatta vuotta valtimoiden kalkkeutumista

Kolumni
17.6.2013
Professori, sisätautien erikoislääkäri Jussi Huttunen

Yleisen käsityksen mukaan valtimoiden kovettuminen ("kalkkeutuminen") ja sen aiheuttamat sepelvaltimotauti ja aivoverenkierron häiriöt ovat nykyiselle elämänmuodolle ominaisia sairauksia, joita ei menneisyydessä ollut. Äsken julkaistujen havaintojen mukaan käsitys on väärä. Valtimoiden kovettumista on esiintynyt tuhansien vuosien ajan ja hyvin erilaisissa olosuhteissa eläneillä väestöillä.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on äsken tutkinut valtimoiden kovettumista 137 muumioilla, jotka ovat peräisin Egyptistä, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta ja Aleuttien saarilta. Aleuttien muumiot ovat kuuluneet keräilijä-metsästäjä-kalastajiin (ns. Unanganin väestö), jotka ovat läheistä sukua Koillis-Aasian alkuperäiskansoille. Egyptiläiset muumiot olivat 2000–4000 vuoden, Etelä-Amerikan muumiot 500–1800 vuoden, Pohjois-Amerikan muumiot 800–3500 ikäisiä ja Unanganin muumiot muutaman sadan vuoden ikäisiä.

Valtimoiden kovettumista tutkittiin tietokonekerroskuvauksella ja muumioiden elinikä määritettiin luiden koon ja rakenteen perusteella. Arkeologisten ja antropologisten (antropologia = ihmisen menneisyyden tutkimus) tietojen avulla arvioitiin elintapoja ja elinolosuhteita aikana, jolloin muumiot ovat eläneet.

Joka kolmannella muumiolla todettiin varmasti tai lähes varmasti verisuonten kovettumista aortassa, alaraajojen valtimoissa, sepelvaltimoissa tai kaulavaltimoissa. Kovettumista oli yhtä paljon kaikkien alueiden muumioissa. Muutoksia todettiin jo alle 35-vuotiailla ja yli 40-vuotiaista lähes joka toisella oli selviä muutoksia. Kovettumista oli sekä muumioilla, jotka olivat eläneet ennen ajanlaskun alkua että muumioilla, jotka olivat eläneet ajanlaskun alun jälkeen.

Muumiotutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin nykyihmisillä. Ensimmäiset merkit valtimoiden kovettumista todetaan tietokonekerroskuvauksissa ja ruumiinavauksissa jo 15–20 vuoden ikäisillä, 50 vuoden ikäisillä muutoksia on noin 70–80 %:lla ja 65 vuoden ikäisillä yli 90 %:lla. Kovettumista lisäävät monet riskitekijät, kuten tupakointi, diabetes, kohonnut verenpaine ja veren rasva-aineenvaihdunnan häiriöt. Kaikissa ikäryhmissä naisilla on vähemmän muutoksia kuin miehillä.

Millaista oli ihmisten elämä muinaisessa Egyptissä, Pohjois- ja Etelä-Amerikan intiaanikulttuureissa ja Aleuttien metsästäjä-kalastaja-keräilijäyhteisöissä? Mitä olivat sen ajan riskitekijät?

Egyptiläiset muumiot ovat kuuluneet sen ajan rikkaaseen yläluokkaan, jossa lihavuus ja Tyypin 2 diabetes olivat todennäköisesti yleisiä. Kotieläimiä (nautakarjaa, sikoja, lampaita ja siipikarjaa) kasvatettiin, joten ruokavalioon sisältyi mahdollisesti runsaastikin eläinrasvaa ja punaista lihaa. Tupakkaa ei tunnettu.

Etelä- ja Pohjois-Amerikan intiaanien ruokavalio sisälsi vain vähän eläinrasvaa, sillä sikoja ja lehmiä ei ollut. Perun intiaanit kasvattivat ankkoja ja marsuja, mutta pääosin liha hankittiin molemmilla mantereilla metsästämällä (hirvieläimet, jyrsijät, linnut). Coloradon ja Utahin intiaanit viljelivät maissia ja kurpitsaa, Perun intiaanit perunaa, maniokkia, maapähkinöitä ja papuja. Tupakka tunnettiin jo aikaisin sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa, mutta tupakointi on näissä väestöissä ollut vähäistä. Tärkeä vaaratekijä on sen sijaan ollut ruoanlaitossa ja lämmityksessä syntynyt savu, jonka sisältämien pienhiukkasten tiedetään aiheuttavan valtimoiden ahtautumista.

Aleuttien Unanganin väestön ruokavalio on sisältänyt runsaasti meren eläimiä, kalaa ja merilintujen, hylkeen ja valaan lihaa. Koira oli ainoa kotieläin. Tupakkaa ei käytetty. Väestö altistui jatkuvasti savulle ja sen sisältämille pienhiukkasille, sillä ihmiset asuivat puilla peitetyissä maakuopissa, joita lämmitettiin asumuksen lattialla olevilla nuotiolla. Perimätiedon mukaan äitien ensimmäinen tehtävä aamuisin oli pyyhkiä noki lastensa kasvoilta.

Mitä muumiotutkimukset opettavat? Verisuonten kovettuminen on ikivanha ilmiö, jota on esiintynyt hyvin erilaisissa väestöissä ja hyvin erilaisissa olosuhteissa. Kovettumisella on monta syytä ja syyt ovat vaihdelleet väestöstä toiseen ja ajanjaksosta toiseen. Menneinä vuosisatoina verisuonten kovettumisen käytännön merkitys oli kuitenkin pieni, sillä valtaosa ihmisistä kuoli bakteeri- ja virustauteihin, väkivallan uhreina tai nälkään ennen kuin verisuonet ehtivät tukkeutua. Tänään elämme niin pitkään, että verisuonten kovettumia ja niistä johtuvia oireita ehtii kehittyä lähes kaikille.

Jussi Huttunen

Sisätautien erikoislääkäri

Pääjohtaja emeritus