Etusivu » Terveyskolumnit » Mistä tulet ja mihin menet, sepelvaltimotauti?

Mistä tulet ja mihin menet, sepelvaltimotauti?

Kolumni
20.4.2015
Professori, sisätautien erikoislääkäri Jussi Huttunen

Sairaudet ovat kuin eläviä olentoja. Ne syntyvät, kasvavat, kukoistavat, hiipuvat ja joskus kuolevat pois. Paiserutto kulki aaltoina yli mannerten, kunnes menetti voimansa 1700- ja 1800-luvuilla. Syfilis – kuppatauti – ilmaantui Eurooppaan keskiajan lopulla ja levisi nopeasti etelästä pohjoiseen. Seuraavien vuosatojen aikana se kesyyntyi, mutta on viime vuosina jälleen nostanut päätään. HI-virus siirtyi apinasta ihmiseen, levisi nopeasti yli maapallon tappaen kymmeniä miljoonia ihmisiä, mutta on hitaasti väistymässä.

Myös krooniset, "ei-tarttuvat" taudit elävät. Liikennekuolemien määrä oli 1970-luvun alussa 1200 vuodessa, mutta vuonna 2014 enää 226. Itsemurhakuolleisuus kasvoi nopeasti vuosien 1945 ja 1990 välisenä aikana, mutta kääntyi sen jälkeen jyrkkään laskuun. Tyypin 1 diabetes, joka useimmiten alkaa lapsena tai nuorena, on jatkuvasti lisääntynyt eikä kukaan tiedä varmuudella miksi. Allergiat ovat yleistyneet eikä tämänkään muutoksen syytä tunneta.

Ylivoimaisesti eniten viime vuosikymmeninä suomalaisten terveyteen vaikuttanut sairaus on sepelvaltimotauti. Sepelvaltimotaudin oireet on tunnettu kautta aikojen, mutta koko kansan ongelmaksi tauti näyttää muuttuneen vasta 1900-luvulla. Sotien jälkeen sydänkuolleisuus kasvoi saavuttaen Suomessa huippunsa 1960-luvun loppuvuosina. Viimeisen 50 vuoden aikana työikäisen väestön sepelvaltimotautikuolemien määrä on laskenut huikaisevat 85 %. Tauti ei toki ole kadonnut mihinkään, mutta nyt siihen sairastutaan ja kuollaan 5–10 vuotta aikaisempaa vanhempana.

Mutta miksi sepelvaltimotauti yleistyi ja miksi se nyt vähenee? Taudin syntymekanismi tunnetaan hyvin. Kyseessä on valtimoseinämän krooninen tulehdus, joka ahtauttaa sepelvaltimoita. Sydänkohtaukset ja sydänkuolema johtuvat useimmiten ahtauttavan plakin repeämästä tai sen pinnalle syntyvästä hyytymästä. Kaikkiin vaiheisiin vaikuttavat sekä perintötekijät että lukemattomat ulkoiset tekijät.

Sekä meillä että muualla on arvioitu erilaisten syytekijöiden vaikutuksia sydänkuolleisuuden muutoksiin. Tupakoinnin väheneminen ja verenpaineeseen ja veren kolesterolipitoisuuteen vaikuttavat ruokavalion muutokset selittävät suuren osan Suomessa 1970- ja 1980-luvulla tapahtuneesta kuolleisuuden vähenemisestä. 1990-luvulla ja sen jälkeen elintavat ovat muuttuneet vain vähän, mutta kuolleisuus on jatkanut laskuaan. Ratkaisevaan osaan näyttää nousseen hoitava lääketiede: tehokkaat verenpaine-, kolesteroli- ja hyytymisenestolääkkeet ja pallolaajennukset ja ohitusleikkaukset.

Tieto monien muiden tekijöiden vaikutuksista sepelvaltimotaudin yleisyyteen on vielä epävarmaa. Onko alkoholinkulutuksen kasvulla ollut vaikutusta ja miten? Mikä on kroonisen tulehduksen merkitys taudin synnyssä? Onko antibioottien lisääntynyt käyttö vaikuttanut sepelvaltimotaudin yleisyyteen? Ovatko teollisuuden, lämmityksen ja liikenteen päästöjen sisältämät saastepartikkelit vaikuttaneet muutoksiin? Kuinka paljon väestön lihominen on lisännyt sydänkuolemia? Onko psyykkisillä tekijöillä, kuten työttömyydellä, stressillä ja perheinstituution rapautumisella merkitystä sairauden synnyssä koko väestön tasolla?

Yksi jännittävistä sepelvaltimotautia koskevista teorioita on ns. Barkerin hypoteesi. Sen mukaan äidin ravitsemus raskauden aikana vaikuttaa syntyvän lapsen vaaraan sairastua sepelvaltimotautiin vuosikymmeniä myöhemmin. Olisiko mahdollista, että sotien jälkeisen sepelvaltimotautiepidemian yksi syy olisi ollut odottavien äitien riittämätön tai yksipuolinen ravinto viisikymmentä vuotta aikaisemmin? Voisiko osa sepelvaltimotautikuolleisuuden pienenemisestä johtua odottavien äitien terveyden kohenemisesta?

Jopa arvoituksellinen itä-länsiero sepelvaltimotautikuolleisuudessa voisi selittyä osaksi Barkerin hypoteesin perusteella. Maan itäosien olivat länsiosia köyhempiä aina sodan jälkeisiin vuosiin asti. Vielä 1960-luvulla Itä-Suomesta kotoisin olevat varusmiehet olivat muutaman sentin länsisuomalaisia tovereitaan lyhyempiä. Sittemmin ero on kadonnut ja katoamassa on myös maan eri osien välinen ero sepelvaltimotautikuolleisuudessa.

Ihan kaikki palapelin palat eivät siis vielä ole paikallaan ja maalissa ei vielä olla. Sydäntyötä tulee jatkaa ja painopisteen tulee olla vanhoissa tutuissa asioissa, tupakassa, ravinnossa ja liikunnassa. Hyvän hoidon merkitys kasvaa koko ajan. Jos mielimme sepelvaltimotaudin aiheuttamien terveyshaittojen edelleen vähenevän, on palvelujärjestelmään osoitettava riittävästi voimavaroja. Ja äitien terveyttä ei saa unohtaa.