Etusivu » Terveyskolumnit » Ravitsemustutkimus myrskyn silmässä

Ravitsemustutkimus myrskyn silmässä

Kolumni
30.8.2016
Professori Jussi Huttunen

Mikään terveystutkimuksen osa-alue ei näytä herättävän yhtä paljon tunteita kuin ravitsemus. Asiantuntijat kiistelevät televisiossa ja kansalaiset sosiaalisessa mediassa, vastapuolta mustataan ja pahimmillaan uhataan väkivallalla. Varmana pidettyjä tietoja asetetaan kyseenalaiseksi. Tyydyttyneiden rasvojen vaarallisuutta epäillään, munalla saa taas mennä töihin ja kahvista on yhtäkkiä tullut terveysjuoma. Ei ihme, että usko tutkijoihin ja asiantuntijoihin alkaa murentua.

Syyllisiä eivät kuitenkaan ole tutkijat vaan tutkimusmenetelmät. Varmaa tietoa voitaisiin tuottaa satunnaistamalla osanottajat erilaisille ruokavalioille useiden vuosien ajaksi. Mutta mistä löytää vapaaehtoisia, jotka arvonnan perusteella ovat valmiita juomaan tai olemaan juomatta neljä kuppia kahvia päivässä tai syömään runsaasti tai vähän hiilihydraatteja vuodesta toiseen? Siksi joudutaan turvautumaan seurantatutkimuksiin, joissa verrataan erilaisia ruokavalioita käyttävien ihmisten tai ryhmien sairastuvuutta. Tällaiseen tutkimusasetelmaan liittyy kuitenkin monia virhelähteitä, ja siten niiden tuottama tieto on aina epävarmaa.

Hyvä esimerkki ravitsemustutkimuksen sudenkuopista ns. rasvateoria, jonka mukaan runsas tyydyttyneen ("kovan") rasvan saanti aiheuttaa sepelvaltimotautia. Teoria perustuu kolmelle havainnolle: 1) sepelvaltimotautikuolleisuuden, veren kolesterolipitoisuuden ja tyydyttyneen rasvan saannin välillä vallitsee väestövertailussa tilastollisesti merkitsevä yhteys, 2) tyydyttynyt rasva lisää veren kolesterolipitoisuutta ja 3) korkea kolesterolipitoisuus aiheuttaa sepelvaltimotautia.

Pitkäkestoiset seurantatutkimukset ja niiden yhteisanalyysit ovat kuitenkin sekoittaneet pakkaa. Tyydyttyneen rasvan saannin ja sepelvaltimotaudin ilmaantuvuuden välillä ei löydy yhteyttä tai yhteys on heikko. Sen sijaan runsas monityydyttymättömien rasvojen saanti (kasviöljyt, kala) suojaa johdonmukaisesti sepelvaltimotaudilta. Mutta miten ihmeessä olisi mahdollista, että tyydyttyneet rasvat eivät lisää sepelvaltimotautia, vaikka ne kiistatta lisäävät sepelvaltimotautia varmasti aiheuttavan LDL-kolesterolin pitoisuutta?

Ristiriitaisille havainnoille on tarjottu monta selitystä. Ravintohaastattelumenetelmät ovat epätarkkoja, ja mitä epätarkempia ne ovat, sen vaikeampi on yhteyttä osoittaa, vaikka se olisi olemassa. Tyydyttyneet rasvat voivat vaikuttaa myös muihin sepelvaltimotaudin riskitekijöihin. Ne lisäävät HDL-kolesterolin pitoisuutta ja muuttavat LDL:n koostumusta tavalla, joka saattaa tehdä sen hieman vähemmän vaaralliseksi. Tyydyttyneen rasvan lähteet (esim. maitotuotteet) voivat ainakin periaatteessa sisältää myös sepelvaltimotaudilta suojaavia tekijöitä, jolloin hyödylliset ja haitalliset vaikutukset peittävät toisensa.

Monet alan tutkijat selittävät ristiriitaisia havaintoja ns. korvausteorian avulla. Sen mukaan tyydyttyneen rasvan vaikutus sepelvaltimotautiin on epäsuora ja riippuu siitä, millä se ruokavaliossa korvataan. Jos se korvataan kuitupitoisilla hiilihydraateilla tai erityisesti monityydyttymättömillä rasvoilla, pienenee sairastumisvaara. Jos se korvataan nopeasti imeytyvillä hiilihydraateilla (sokeri ja valkeat viljatuotteet), riski ei muutu tai saattaa jopa lisääntyä.

Seurantatutkimukset ovat nostaneet esille myös uusia terveyteen vaikuttavia ravintotekijöitä. Pähkinät, pavut ja palkokasvit näyttävät suojaavan monilta kroonisilta sairauksilta, myös sepelvaltimotaudilta. Samanlaisia vaikutuksia voi olla kaakaolla ja suklaalla. Runsaasti kahvia juovilla on muita vähemmän tyypin 2 diabetesta ja rasvamaksaa.

Ravintotutkimuksen painopiste on siirtymässä yksittäisistä ravintotekijöistä ruokiin, ruoka-aineryhmiin ja kokonaisruokavalioon. Tavoitteena on löytää tasapainoinen ruokavalio, jonka kaikki osat edistävät terveyttä. Tunnetuin tällaisista ruokavalioista on ns. Välimeren ruokavalio, joka perustuu alueen perinteiseen (huom. ei nykyiseen) ruokakulttuuriin.

Välimeren ruokavaliolle on ominaista runsas kasvisten, hedelmien, palkokasvien ja täysjyväviljan käyttö. Punaista lihaa syödään harvoin, ja se korvataan kalalla, äyriäisillä ja vaalealla lihalla. Maitotuotteita, kuten jogurttia ja juustoja, käytetään kohtuullisesti. Ruokavalio sisältää oliiviöljyä ja runsaasti pähkinöitä ja siemeniä, jolloin pääosa ruokavalion rasvoista on monityydyttymättömiä. Viinikin sallitaan, vaikka sitä ei erityisesti suositella. Suolankäyttöä vähennetään.

Välimeren ruokavalion vaikutuksia terveyteen on selvitetty kontrolloiduissa kokeissa ja lukuisissa seurantatutkimuksissa. Vaikutukset ovat positiivisia – sepelvaltimotauti vähenee ja monien muidenkin kroonisten sairauksien riski pienenee. Samanlaisia ruokavalioita voidaan koostaa monella tavalla ottaen huomioon paikallinen ruokakulttuuri. Mainio esimerkki on suomalaisten ravitsemusasiantuntijoiden kehittämä "Itämeren ruokavalio".

Ravinnon ja terveyden välisiä yhteyksiä koskeva tutkimus on tuottanut viime aikoina runsaasti uutta ja joiltain osin ristiriitaista tietoa, jota edelleen analysoidaan. Hyvä uutinen on, että uudet havainnot eivät näyttäisi antavan aihetta muuttaa nykyisiä ravintosuosituksia. Tärkeä viesti on myös se, että ruokavaliota on ajateltava kokonaisuutena, ei joukkona lusikalla suuhun mätettäviä kemiallisia yhdisteitä.

Tämä kolumni perustuu äsken Duodecimin Terveysportissa ja Aikakauskirja Duodecimissa julkaistuun kirjoitukseen.

Jussi Huttunen