Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Haluatko elää 200-vuotiaaksi?

Haluatko elää 200-vuotiaaksi?

Kolumni
5.6.2017
Professori Jussi Huttunen

Keskimääräinen elinaika on jatkuvasti kasvanut viimeisten kolmen vuosituhannen ajan. Paleoliittisen kauden mies ja nainen elivät noin 20–30 vuotta ja 1700-luvun puolivälin suomalainen noin 37 vuotta. Tällä hetkellä suomalaiset kuolevat keskimäärin noin 81-vuotiaina ja koko maailman väestö kaksi vuosikymmentä nuorempana. Kehitys näkyy korkeaan ikään elävien ihmisten lukumäärän kasvuna. Yli 100-vuotiaita oli 1950-luvun alussa Suomessa vain viisi ja 1980-luvun alussa noin 50. Tällä hetkellä heitä on jo 800 ja vuonna 2065 todennäköisesti noin 8 000.

Vaikka yhä useampi ihminen rikkoo 100 vuoden rajan, vain harva elää yli 110-vuotiaaksi. 120 vuoden rajan on ylittänyt todistetusti vain yksi ihminen, ranskalainen Jeanne Louise Calment, joka eli 122 vuotta 164 päivää. Myös japanilaisen miehen Shigechiyo Izumin on väitetty eläneen 120-vuotiaaksi, mutta tieto on kiistetty, ja hän kuoli todennäköisesti paljon nuorempana. Vanhin koskaan elänyt suomalainen on Ikaalisissa syntynyt ja elänyt Maija Rothovius, joka kuoli vuonna 2000 lähes 113-vuotiaana.

Mooseksen kirjan ilmoittama pisin ihmiselle sallittu elinaika, 120 vuotta, näyttää olevan lähellä kattoa, jota nykyihminen ei pysty ylittämään. Mistä katto johtuu ja onko sitä mahdollista tulevaisuudessa puhkaista, on kiistelty asia. On mahdollista, että yksilön elämän päättyminen on evoluution ja lajin säilymisen kannalta välttämätön tapahtuma ja ohjelmoitu geeneihin tavalla, johon on vaikea tai mahdoton vaikuttaa.

Osa ikääntymisen tutkijoista on toista mieltä. Heidän käsityksensä mukaan maksimielinikää voidaan pidentää ruokavaliolla ja lääkkeillä ja muokkaamalla ikääntymiseen vaikuttavia geenejä. Jatkuva kalorirajoitus pidentää koe-eläimissä elämää. Samanlaisia vaikutuksia näyttää olevan jo käytössä olevilla lääkkeillä (diabeteslääke metformiini, eräät verenpainelääkkeet ja hylkimisenestolääke rapamysiini). Varaosalääketiede kehittyy koko ajan, ja yhä useampi elin voidaan korjata ja korvata mekaanisilla elimillä tai kantasoluista tuotetuilla soluilla ja kudoksilla. Optimistisimmat asiantuntijat arvelevat, että tällä hetkellä syntyy lapsia, jotka elävät 200-vuotiaiksi.

Mutta haluatko Sinä tai haluanko minä elää 200-vuotiaaksi? Yhteiskunta muuttuisi radikaalisti. Eläkeikää pitäisi nostaa jopa 100 vuodella, sillä jonkun on maksettava eläkkeet ja työttömyysmenot. Mielekästä työtä 150 vuodeksi tuskin riittäisi kaikille. Työvoima jouduttaisiin kouluttamaan uusiin tehtäviin 30–50 vuoden välein. Työpaikan ilmapiiri ummehtuisi, kun samat työntekijät istuisivat pallillaan 100 vuotta. Eteneminen työelämässä pysähtyisi, kun yhdeksänkymppinen johtaja jatkaisi hommassaan vielä 70 vuotta.

Perheinstituutio olisi mennyttä maailmaa. Avioliitot voisivat periaatteessa kestää 170 vuotta, mutta merkittävä osa todennäköisesti kyllästyisi ja vaihtaisi kumppania 30–50 vuoden välein. Ihmiset voisivat saada lapsia sadan vuoden ajan tai pitempään. Lukuisten peräkkäisten avioliittojen ja parisuhteiden ja niistä syntyneiden jälkeläisten labyrintti olisi lähes mahdoton hallita. Miltä tuntuisi, jos entinen aviomiehesi menisi uudelleen naimisiin lapsenlapsenlapsesi luokkatoverin kanssa?

Eliniän pidentäminen lääketieteen keinoin loisi eriarvoisuutta hallitsemattomalla tavalla. Lääkkeet, geenien muunteleminen ja elinten varaosat maksavat valtavia summia, ja siksi niiden hyödyistä pääsisi nauttimaan vain joukko etuoikeutettuja. Ihmiskunta jakaantuisi kahteen osaan. Rikkaat ja hyväosaiset eläisivät pitkään, köyhät ja vähäosaiset sairastaisivat enemmän ja kuolisivat vuosikymmeniä nuorempina.

Ajatusleikkiä voi jatkaa pitkään. Yksi kysymys nousee kuitenkin yli muiden, jos elinikää todella voitaisiin radikaalisti pidentää. Olenko 160-vuotiaana terve vai sairas, hyväkuntoinen vai raihnainen? Matkustanko maailmalla vai olenko sidottu pyörätuoliin tai sänkyyn. Nautinko elämästä vai kärsinkö aamusta iltaan kivuista ja kolotuksista? Valitettavasti on vaikea kuvitella, että eläisimme kukoistavina kolmikymppisinä 170 vuotta ja alkaisimme vasta sitten hitaasti vanhentua.

Kreikkalaisessa mytologiassa Troijan kuninkaan poika Tithonus pyysi jumalilta palkintona sankariteostaan kuolemattomuutta, mutta unohti pyytää pysyvää nuoruutta. Hän eli ikuisesti, mutta muuttui vuodesta toiseen vanhemmaksi ja vanhemmaksi rukoillen jumalilta armahtavaa kuolemaa.

Minä en taida välittää 120 lisävuodesta. Mutta 20–30 hyvää vuotta voisi kyllä kelvata.

Jussi Huttunen