Etusivu » Lääkityksen jatkaminen ja estohoito kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä

Lääkityksen jatkaminen ja estohoito kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä

Lääkkeet mielen hoidossa
24.9.2017
Matti O. Huttunen

Lähes kaikilla maniajakson kokeneilla ilmenee myöhemmin uusia maniajaksoja tai vakavia masennusjaksoja. Litiumin, muiden mielialaa tasaavien lääkkeiden tai ainakin eräiden toisen polven psykoosilääkkeiden jatkuvalla käytöllä voidaan useimmiten estää tai lievittää uusia mania- ja masennusjaksoja. Lääkitystä kannattaa yleensä jatkaa vuosien ajan tai läpi koko elämän.

Ensimmäisen maniajakson jälkeen on 50 prosentin riski sairastua uuteen sairausjaksoon vuoden sisällä lääkityksen lopettamisesta. Tämän takia jatkuva estohoito jollakin mielialan tasaajalla pyritään aloittamaan heti, varsinkin jos maniavaihe on ollut vakava tai jos lähisuvussa esiintyy toistuvia mania- tai depressiojaksoja.

Mielialaa tasaavien lääkkeiden pitoisuus veressä pyritään pitämään estohoidossa samana kuin varsinaisen manian hoidossa. Litiumin kohdalla riittävä estovaikutus saadaan usein kuitenkin jonkin verran estoannosta pienemmillä plasman pitoisuuksilla eli 0,6–1,0 mmol/l. Pitoisuudet ovat ohjeellisia, ja osalla potilaista riittävä vaikutus saadaan pienemmillä annoksilla. Potilaan myönteinen suhde hoitoon on olennaista. Haittavaikutusten minimoimiseksi estolääkitystä voidaan käyttää jonkun verran suositeltua annosta pienempinä annoksina. Uuden sairausjakson esioireiden ilmetessä lääkkeen annos suurennetaan heti riittävälle hoitotasolle.

Litiumin, valproaatin ja karbamatsepiinin estovaikutus kohdistuu sekä mania- että masennusjaksoihin. Jos litiumia jatkuvasti käyttävä potilas masentuu vakavasti hoidosta huolimatta, litiumin käyttöä jatketaan hoitoon lisättävän ketiapiinin, lurasidonin tai masennuslääkkeen rinnalla. Olantsapiinin käyttö vähentää myös sekä mania- että depressiojaksojen uusiutumista, mutta sen käyttöä ensisijaisena estolääkkeenä haittaa sen aiheuttama painon nousu ja metabolisen oireyhtymän kehittymisen riski. Psykoottisoireisten sairausjaksojen estossa olantsapiini saattaa kuitenkin olla paras estolääke.

Aripiratsolin on osoitettu vähentävän maniajaksojen uusiutumista, mutta sen kyky estää depressioiden uusiutumista ei ole osoittautunut hyväksi.

Lamotrigiinin kyky estää sairauden masennusjaksoja on tehtyjen tutkimusten valossa vähintään yhtä hyvä kuin litiumin ja muiden mielialaa tasaavien lääkkeiden, mutta se ei estä manioiden uusiutumista. Tämän vuoksi lamotrigiiniä ei suositella ainoana lääkkeenä estolääkkeeksi sairauden tyypissä I, jossa esiintyy selvät maniajaksot. Lamotrigiinia voidaan kuitenkin käyttää yksinkin estolääkkeenä sairauden tyypissä II, jossa mielialan kohoamisvaiheet ovat vain hypomanioita. Lamotrigiini saattaa olla paras estolääke sairauden tyypissä II, jossa sairausjaksojen välillä esiintyy myös ahdistus- ja paniikkioireita ja/tai alkoholin liikakäyttöä.

Paras estovaikutus saadaan yksilöllisillä lääkevalinnoilla. Osalla potilaista riittävä estovaikutus saadaan vain yhdistämällä 2–3 lääkettä. Joidenkin potilaiden kohdalla paras estovaikutus etenkin vakavien depressiojaksojen kannalta saavutetaan ylläpitosähköhoidolla, jossa potilas saa polikliinisesti sähköhoitokerran kerran 2–4 viikossa.

Jatkuvan estolääkityksen vaihtoehtona on, että henkilö oppii tunnistamaan sairausjakson tyypilliset esioireet (taulukko «Mania- ja masennusjakson esioireet»1). Tällöin hän voi heti oireiden ilmetessä aloittaa aktiivisen lääkehoidon. Lääkityksen aloittaminen omaehtoisesti on kuitenkin vaikeaa, koska erityisesti maniajakson alussa sairaudesta kärsivä usein kieltää olevansa sairas.

Osalla erityisesti masennusjaksot ovat vaikeasti hoidettavia tai estettävissä ja muodostuvat pitkäaikaisiksi. Pitkäaikaisen masentuneisuuden taustalla ovat varsin usein erilaiset psykologiset tekijät, vaikeus hyväksyä alttiuttaan toistuviin sairausjaksoihin, vaikeus sopeutua sairauden aiheuttamalle työkyvyttömyyseläkkeelle, parisuhteen ongelmat, jne. Näiden psykologisten ongelmien hoidossa lääkkeet eivät luonnollisestikaan ole oikea ratkaisu. Tilanteesta riippuen hoitokeinoina ovat tällöin erilaiset psykoterapiat, pari- ja perheterapia sekä yksilöllisesti suunnitellut kuntoutusohjelmat.

Taulukko 1. Mania- ja masennusjakson esioireet
Esioireet ja niiden kehittymisen järjestys ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia mutta useimmiten tyypillisiä ja maniajaksosta toiseen toistuvia.
Maniajakson tavallisimmat esioireet
  1. Unen määrän tai tarpeen väheneminen
  2. Lisääntynyt aktiivisuus ja seurallisuus
  3. Kohonnut mieliala ja lisääntynyt optimismi
  4. Ajatuksen riento
  5. Kiihtyneisyys ja levottomuus
  6. Tuhlaavaisuus
  7. Itsetunnon vahvistuminen
  8. Ärtyneisyys, ahdistuneisuus
Masennusjakson tavallisimmat esioireet
  1. Heikentynyt kiinnostus ihmisiin ja asioihin
  2. Kehäajattelu, jatkuva huoli
  3. Unen määrän lisääntyminen, unen katkonaisuus
  4. Itkuisuus, surumielisyys
  5. Haluttomuus nousta sängystä
  6. Itsetunnon heikentyminen, kielteinen ajattelu
  7. Väsymys
  8. Ruokahalun heikentyminen
  9. Keskittymiskyvyn heikentyminen

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin kaksisuuntaista mielialahäiriötä käsittelevä artikkeli «Kaksisuuntainen mielialahäiriö»1.