Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Hyvä mina2
 
 

Ahdistuneisuushäiriöissä käytettävät lääkkeet

Lääkkeet mielen hoidossa
23.7.2008
Matti O. Huttunen

1960-luvun alussa käyttöön tulleet bentsodiatsepiinit ovat pitkään olleet eniten käytettyjä lääkkeitä ahdistus- ja pelko-oireiden hoidossa. Viime vuosina on todettu, että tietyt masennuslääkkeet voivat olla bentsodiatsepiineja käyttökelpoisempia etenkin pitkäaikaisten ahdistus- ja pelko-oireiden hoidossa. Pitkäaikaisen ahdistuneisuuden hoitoon on pyritty kehittämään myös muita lääkkeitä, joista esimerkkinä on buspironi.

Pitempiaikaisen ahdistuneisuuden hoidossa voidaan käyttää myös rauhoittavan vaikutuksen omaavia antipsykootteja. Ne ovat käyttökelpoisia etenkin, jos ahdistuneisuuteen liittyy alkoholin tai muiden päihteiden ongelmakäyttöä. Masennuslääkkeet on esitelty tarkemmin luvussa 3 Masennus.

Bentsodiatsepiinit

Bentsodiatsepiinit lievittävät tehokkaasti äkillisiä ahdistus- ja pelko-oireita. Bentsodiatsepiinien etu muihin ahdistusoireita lievittäviin lääkkeisiin on niiden nopea vaikutus, jonka vuoksi ne ovat äkillisten ahdistus- ja pelko-oireiden peruslääke. Bentsodiatsepiinien tärkein haitta on niiden pitkäaikaiseen ja säännölliseen käyttöön liittyvä fysiologisen lääkeriippuvuuden kehittymisen vaara sekä erityisesti iäkkäämmillä ihmisillä vaikutukset muistiin ja kaatumisriskin lisääntyminen.

Eri bentsodiatsepiinit eroavat toisistaan annokseltaan, rasvaliukoisuudeltaan ja vaikutusajaltaan. Rasvaliukoisuus nopeuttaa lääkkeen imeytymistä ja vaikutuksen alkamista. Diatsepaami ja tematsepaami ovat rasvaliukoisimpia bentsodiatsepiineja, minkä vuoksi niiden vaikutus alkaa suun kautta otettuna nopeammin kuin esimerkiksi hitaammin imeytyvällä oksatsepaamilla.

Bentsodiatsepiinit jaetaan poistumisnopeutensa ja siten vaikutuksensa kestoajan perusteella kolmeen ryhmään: hyvin lyhytvaikutteiset (vaikutuksen puoliintumisaika alle 5 tuntia), kuten triatsolaami ja midatsolaami; lyhyt- ja keskipitkävaikutteiset (6–12 tuntia), kuten oksatsepaami, loratsepaami, tematsepaami ja alpratsolaami ja pitkävaikutteiset (yli 12 tuntia), kuten diatsepaami, klonatsepaami, klooridiatsepoksiini ja nitratsepaami. Alpratsolaamista on käytettävissä sen puoliintumisaikaa selvästi pidentävä depot-tabletti.

Säännöllisessä päivittäisessä käytössä pitkävaikutteisten bentsodiatsepiinien pitoisuus plasmassa kohoaa alkupäivien aikana saavuttaen tasapainotilan vasta 4–5 kertaa puoliintumisaikansa jälkeen. Vastaavasti lääkkeen lopettamisen yhteydessä nopeammin eliminoituvat bentsodiatsepiinit häviävät elimistöstä nopeammin.

Lääkkeen häviämisnopeus plasmasta vaikuttaa sekä lopetus- ja vieroitusoireiden voimakkuuteen että niiden ilmenemisajankohtaan. Nopeasti eliminoituvilla bentsodiatsepiineilla vieroitusoireet ovat keskimäärin voimakkaampia ja ovat enimmillään 1–3 vuorokautta lääkkeen lopettamisen jälkeen. Sen sijaan diatsepaami ja klonatsepaami eliminoituvat elimistöstä selvästi hitaammin, jonka vuoksi niiden lopetus- ja vieroitusoireet ovat voimakkaimmillaan muutaman vuorokauden ajan vasta 4–7 vuorokautta lääkkeen lopettamisen jälkeen.

Annokset, jolla haluttu kliininen vaikutus saavutetaan ovat eri bentsodiatsepiineilla hyvin erilaisia.

Vaikka eri bentsodiatsepiineja ei yleisiltä vaikutuksiltaan olekaan kyetty kontrolloiduissa tutkimuksissa erottamaan toisistaan, eri potilaat voivat kokea eri bentsodiatsepiinit erilaisina niin anksiolyyttiseltä teholtaan kuin haittavaikutuksiltaan.

Diatsepaami

Diatsepaami imeytyy rasvaliukoisuutensa vuoksi nopeasti ja saavuttaa kerta-annoksena huippupitoisuuden plasmassa 30–60 minuutissa. Diatsepaamin vaikutuksen puoliintumisaika on farmakologisesti aktiivisine hajoamistuotteineen 20–50 tuntia. Tämän vuoksi säännöllisen käytön yhteydessä lopullinen pitoisuus plasmassa saavutetaan vasta 4–10 vuorokauden kuluessa. Vaikutuksen nopean ilmenemisen vuoksi diatsepaamin päihteellinen väärinkäyttö on yleisempää kuin hitaammin imeytyvien bentsodiatsepiinien.

Äkillisen ahdistuneisuuden tai satunnaisen unettomuuden hoidossa diatsepaamin kertahoitoannos on henkilön koosta ja ahdistuksen voimakkuudesta riippuen 2–10 mg. Pitempiaikaisen ahdistuneisuuden hoidossa annos vaihtelee 4–40 mg/vrk, iäkkäillä potilailla 2–10 mg/vrk 1–3 vrk-annokseen jaettuna. Yksittäisille potilaille joudutaan joskus, mutta kuitenkin harvoin, antamaan tavanomaisia annoksia suurempia annoksia (jopa 60 mg/vrk) vaikea-asteisen ahdistuneisuuden hoidossa.

Nopean imeytymisensä, pitkän puoliintumisaikansa ja kouristuksia estävän tehonsa vuoksi diatsepaami on ensisijainen alkoholin ja päihteiden vaikeiden vieroitusoireiden hoidossa. Lihaksia relaksoivan vaikutuksensa vuoksi diatsepaamia käytetään myös erilaisten lihasspasmien hoidossa. Diatsepaamista on käytettävissä tabletti-, siirappi-, rektaali- ja suonen sisäisesti annettava muoto.

Pitkän puoliintumisajan vuoksi diatsepaamin käytön lopetusoireet ovat voimakkaimmillaan usein vasta 4–7 vuorokauden kuluttua lääkkeen käytön äkillisen lopettamisen jälkeen. Lopetus- ja vieroitusoireiden vähentämiseksi diatsepaamin pitempiaikainen käyttö tulee lopettaa pienentämällä annosta vähitellen, esim. 2–5 mg joka kolmas vuorokausi tai joskus vielä tätäkin huomattavasti hitaammin.

Oksatsepaami

Oksatsepaami on diatsepaamia vesiliukoisempi, jonka vuoksi se imeytyy hitaammin ja saavuttaa huippupitoisuutensa plasmassa vasta 1–2 tunnin kuluttua lääkkeen otosta. Käytettäessä oksatsepaamia unilääkkeenä sen vaikutus ilmenee diatsepaamia tai tematsepaamia hitaammin, mutta voi olla näitä tehokkaampi aamuöisen heräilyn hoidossa.

Oksatsepaamin eliminaation puoliintumisaika on 3–21 tuntia. Oksatsepaamilla ei ole farmakologisesti aktiivisia hajoamistuotteita, jonka vuoksi se sopii esimerkiksi diatsepaamia paremmin synnytyksen aikaisten tai maksasairauksiin liittyvien ahdistus- ja pelko-oireiden hoitoon.

Oksatsepaamin hoitoannos on lievän ja keskivaikean ahdistuneisuuden hoidossa 15–60 mg/vrk jaettuna 3–4 vrk-annokseen, unettomuuden hoidossa 7,5–30 mg iltaisin. Vaikea-asteisen ahdistuneisuuden hoidossa annos on usein 45–150 mg/vrk jaettuna 3–4 vrk-annokseen, iäkkäillä potilailla 15–30 mg jaettuna 2–4 vrk-annokseen.

Nopean puoliintumisaikansa vuoksi mahdolliset lopetusoireet ilmenevät oksatsepaamin lopetuksen yhteydessä diatsepaamia nopeammin ja joskus myös voimakkaampina. Lopetettaessa lääkkeen käyttö sen annosta tulee vähentää korkeintaan 15 mg joka kolmas vuorokausi, joskus vain 7,5 mg 1–2 kertaa viikossa tai vieläkin hitaammin.

Alpratsolaami

Alpratsolaamia on käytetty paljon erityisesti paniikkihäiriön hoidossa, jos SSRI-masennuslääkkeitä ei voida niiden haittavaikutusten vuoksi käyttää.

Alpratsolaamista on käytettävissä tavallinen sekä hitaammin imeytyvä ja eliminoituva tablettimuoto. Tavanomaisen alpratsolaamitabletin hoitovaikutuksen puoliintumisaika on joillakin potilailla niin nopea, että heillä ilmenee lääkevaikutuksen loppuessa päivittäin "läpilyöviä" ahdistus- tai lopetusoireita. Hitaasti imeytyvän ja hajoavan alpratsolaamitabletin vaikutuksen eliminaation puoliintumisaika on huomattavasti pitempi vastaten pitkävaikutteisen klonatsepaamin hoidollisia ominaisuuksia. Hitaasti imeytyvä ja hajoava alpratsolaami voidaan annostella aamuisin otettavana kerta-annoksena.

Alpratsolaamin hoitoannos yleisen ahdistuneisuuden hoidossa on 1–4 mg/vrk jaettuna 3 vrk-annokseen, paniikkihäiriön hoidossa riittävä hoitovaikutus voi joskus edellyttää jonkin verran suurempia annoksia, 4–6 mg/vrk. Jos lääke on väsyttävä, lääkeannos on liian suuri.

SSRI-lääkkeistä fluvoksamiini ja fluoksetiini sekä greippimehu voivat kohottaa alpratsolaamin pitoisuutta plasmassa.

Säännöllisen alpratsolaamin käytön lopettaminen tulee tehdä alentamalla annosta vähitellen 0,5 mg/vrk joka kolmas vuorokausi, joskus vieläkin hitaammin esim. 0,25 mg 1–3 viikossa.

Loratsepaami

Loratsepaami ei ole niin rasvaliukoinen kuin diatsepaami tai lähinnä nukahduslääkkeenä käytetty tematsepaami, joten sen vaikutus ilmenee niitä hitaammin mutta jonkin verran oksatsepaamia nopeammin. Loratsepaamin vaikutuksen poistumisaika on 10–20 tuntia.

Oraaliset ehkäisyvalmisteet saattavat nopeuttaa loratsepaamin erittymistä ja siten alentaa sen pitoisuutta.

Loratsepaamia on käytetty varsin usein päivystystilanteissa akuutteihin psykoottisiin tiloihin liittyvän ahdistuneisuuden hoidossa joko sellaisenaan tai yhdessä antipsykoottien kanssa.

Loratsepaamin hoitoannos lievän ja keskivaikean ahdistuneisuuden hoidossa on 1–3 mg/vrk jaettuna 1–3 vrk-annokseen, vaikea-asteissa tiloissa jopa 6–8 mg/vrk. Loratsepaamia käytetään diatsepaamin ohella myös nukahdusta helpottavana lääkkeenä tai kirurgisia leikkauksia edeltävänä rauhoitteena.

Lopetus- ja vierotusoireiden minimoimiseksi loratsepaamin lopettaminen tulee tehdä annosta asteittain pienentäen 0,5 mg joka kolmas vuorokausi, joskus vielä hitaammin, esim. 0,25 mg viikon välein tai vieläkin huomattavasti hitaammin.

Klonatsepaami

Klonatsepaami on lääkeluetteloissa luokiteltu vahvan kouristuksia estävän vaikutuksen vuoksi epilepsialääkkeeksi. Klonatsepaami on kuitenkin muiden bentsodiatsepiinien tavoin tehokas anksiolyytti, jota on käytetty alpratsolaamin tapaan runsaasti paniikkihäiriön hoidossa. Suuremmissa annoksissa klonatsepaamia on käytetty myös mielialan tasaajien lisälääkkeenä akuutin manian ensiviikkojen aikana.

Hitaan imeytymisensä vuoksi klonatsepaamia käytetään nopeammin imeytyviä bentsodiatsepiineja vähemmän addiktiivisena päihteenä.

Klonatsepaamin eliminaation puoliintumisaika on 30–40 tuntia, jonka vuoksi tasapainotila plasmassa saavutetaan säännöllisen käytön yhteydessä vasta 5–10 vuorokaudessa. Pitkän puoliintumisajan vuoksi klonatsepaamin lopetusoireet ovat usein lievempiä kuin nopeasti eliminoituvien bentsodiatsepiinien.

Klonatsepaamin annos on ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön hoidossa 0,5–4 mg/vrk, joskus 6 mg/vrk jaettuna 1–2 vrk-annokseen. Aloitusannos on yleensä 0,5 mg/vrk, mitä annosta nostetaan 3–4 vrk kuluttua 1 mg/vrk jaettuna 1–2 vrk-annokseen. Pitkään kestävän vaikutuksensa vuoksi klonatsepaami voidaan antaa myös yhdessä annoksessa iltaisin.

Lopetettaessa klonatsepaamin käyttö lääkkeen annos tulee laskea vähitellen 0,25 mg joka kolmas vuorokausi. Lopetusoireiden ollessa hyvin kiusallisia lääkkeen annos tulee lopettaa tätäkin hitaammin.

Klooridiatsepoksidi

Klooridiatsepoksidi on diatsepaamin ohella vanhin bentsodiatsepiini. Klooridiatsepoksidi imeytyy oraalisesti otettuna jonkin verran hitaammin kuin diatsepaami, jonka vuoksi sitä käytetään päihteenomaisesti vähemmän kuin nopeammin imeytyviä bentsodiatsepiinejä.

Klooridiatsepoksidin vaikutuksen puoliintumisaika on 24–48 tuntia. SSRI-lääkkeet fluvoksamiini, fluoksetiini ja greippimehu voivat suurentaa klooridiatsepoksidin pitoisuutta.

Klooridridiatsepoksidin hoitoannos lievän ja keskivaikean ahdistuneisuuden hoidossa on 15–50 mg/vrk ja vaikea-asteisempien oireiden hoidossa 50–100 mg/vrk jaettuna 2–4 vrk-annokseen. Klooridiatsepoksidia on käytetty ja käytetään edelleen diatsepaamin ohella usein alkoholin vieroitusoireiden ja juoppohulluuden hoidossa, jolloin annokset voivat olla tavanomaisia annoksia huomattavastikin suurempia.

Mahdolliset lopetusoireet ilmenevät 3–6 vrk:n kuluessa. Lopetettaessa vähänkin suurempiannoksinen lääkitys annosta tulee vähentää korkeintaan 10 mg joka kolmas vuorokausi. Hankalimpien lopetusoireiden ilmetessä annosta kannattaa pienentää vielä hitaammin esim. 5 mg viikossa tai 10 mg kerran 1–2 viikossa.

Tematsepaami

Tematsepaami on rasvaliukoinen, nopeasti imeytyvä bentsodiatsepaami, jota Suomessa käytetään ensi sijassa nukahduslääkkeenä (ks. «Unettomuuden hoidossa käytetyt lääkkeet»1). Tematsepaamia voidaan anksiolyyttisen vaikutuksensa vuoksi käyttää kuitenkin myös anksiolyyttinä. Tematsepaamilla ei ole farmakologisesti aktiivisia metaboliitteja ja sen puoliintumisaika on 8–15 tuntia.

Yleiset hoitoperiaatteet käytettäessä bentsodiatsepiineja

Bentsodiatsepiinien käytön yleisenä periaatteena on pyrkimys pienimmän tarvittavan annoksen tasoon eli oireita riittävästi lievittävään mahdollisimman pieneen lääkeannokseen. Joillakin potilailla riittävä anksiolyyttinen teho saadaan kuitenkin vasta varsin suurilla annoksilla.

Annostitrauksessa voidaan hyödyntää mahdollista sedaatiota, koska ahdistuneisuusoireita lievittävä vaikutus ilmenee jo jonkin verran pienemmällä annoksella. Väsymys on aina osoitus liian suuresta annoksesta.

Nopeasti ilmenevän vaikutuksensa vuoksi bentsodiatsepiini ovat parhaimmillaan lyhyissä hoitojaksoissa otettuina lääkkeinä.

Bentsodiatsepiinien pitempiaikaiseen ja säännölliseen käyttöön liittyy suurella osalla potilaista lääkeriippuvuuden kehittymisen riski. Yleensä lääkeriippuvuus ilmenee lääkkeen lopetuksen ohimenevinä mutta joskus varsin kiusallisina lopetus- ja vieroitusoireina. Lääkeriippuvuuden riski kasvaa, jos lääkehoito jatkuu etenkin vähänkin suuremmissa annoksissa säännöllisenä useita viikkoja tai kuukausia. Turhan lääkeriippuvuuden kehittymisen välttämiseksi bentsodiatsepiineja onkin viisasta pyrkiä käyttämään vain tarvittaessa tai muutaman viikon kestävissä säännöllisen käytön jaksoissa.

Osa potilaista tarvitsee kuitenkin toimintakykyään tai elämänlaatuaan heikentävien ahdistusoireiden tai paniikkikohtausten vuoksi jatkuvaa ja joskus vuosikautista säännöllistä lääkitystä. Lääkeriippuvuuden kehittymisriski ei näiden potilaiden kohdalla saa estää säännöllistä, pitkäaikaista ja joidenkin kohdalla suhteellisen suuriannoksistakaan bentsodiatsepiinien käyttöä.

Pelkästään ohimenevinä lopetusoireina ilmenevän lääkeriippuvuuden riskillä ei tule koskaan pelotella ylen määrin potilaita. Ohimenevät lopetusoireet ovat ytimeltään elimistön tapa sopeutua säännöllisen lääkkeen lopettamiseen eivätkä ne suinkaan ole mikään hengenvaarallinen tai hallitsematon ongelma. Etenkin suurempiannoksisen lääkkeen käytön lopettaminen tulee kuitenkin tehdä annosta asteittain alentaen. Liian äkillinen annoksen lopettaminen voi joskus johtaa hyvinkin kiusallisten vieroitusoireiden ilmenemiseen tai jopa vieroituskouristusten ilmenemiseen.

Jotkut harvat potilaat ajautuvat käyttämään bentsodiatsepiineja tai niiden tapaan vaikuttavia unilääkkeitä suurina annoksina addiktiivisesti päihteiden tapaan. Tällöin bentsodiatsepiinien käyttö on pyrittävä lopettamaan ja ne on korvattava lääkkeillä, joihin ei liity tällaista addiktioriskiä. Tässä suhteessa riskiryhmän muodostavat humalahakuiset, alkoholi- tai huumeriippuvaiset henkilöt. Tämän vuoksi heidän kohdallaan pyritään useimmiten välttämään bentsodiatsepiinien käyttöä ja mahdollinen käyttö edellyttää aina tiivistä hoitosuhdetta samaan lääkäriin. Tällöin bentsodiatsepiinien käytön päämääränä on hoitaa päihteiden käytön taustalla olevia ahdistus- ja pelko-oireita ja siten vähentää elimistölle vaarallisempien päihteiden käyttöä niiden lievityksessä. Osalle näistä ahdistus- ja unilääkkeitä suuria annoksia addiktiivisesti käyttävistä potilaista tehdään henkilökohtainen apteekkisopimus, jolloin he saavat lääkkeensä ainoastaan yhdestä apteekista. Apteekkisopimuksen tarkoitus on suojata potilas pakonomaiselta tarpeelta hakea ylimäärin lääkkeitä eri lääkäreiltä ja apteekeista.

Buspironi

Buspironilla on joitakin etuja bentsodiatsepiineihin verrattuna. Buspironin pitkäaikaisenkaan käytön lopettamisen yhteydessä ei esiinny vieroitusoireita eikä se aiheuta lääkeriippuvuutta tai johda lääkkeen addiktiiviseen käyttöön. Buspironi ei vaikuta haitallisesti autolla ajoon tai tarkkuutta vaativiin motorisiin toimintoihin. Buspironi ei myöskään haittaa muistitoimintoja. Buspironi ei myöskään vahvista alkoholin vaikutusta.

Buspironi ei ole bentsodiatsepiinien tapaan sedatiivinen, lihaksia relaksoiva tai kouristusalttiutta vähentävä.

Buspironia ei kuitenkaan voi käyttää tilapäisen ahdistuneisuuden hoidossa, koska sen anksiolyyttinen vaikutus ilmenee asteittain 1–3 viikon kuluessa ja edellyttää siten masennuslääkkeiden tapaan lääkkeen säännöllistä käyttöä. Se on käyttökelpoinen lääke yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoidossa, mutta ei ole tehokas sosiaalisessa fobiassa tai paniikkihäiriössä. Osalla potilaista buspironi ei kuitenkaan anksiolyyttiseltä teholtaan ole bentsodiatsepiinien veroinen.

Masennuslääkkeet

Masennuslääkkeiden käyttö ahdistuneisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Tässä suhteessa eniten käytettyjä masennuslääkkeitä ovat SSRI ja SNRI-lääkkeet sekä moklobemidi.

Masennuslääkkeet eivät buspironin tavoin lievitä ahdistuneisuutta ja pelko-oireita heti, vaan lievittävä vaikutus ilmenee asteittain 1–4 viikon kuluessa. Tämän vuoksi masennuslääkkeitä ei voi käyttää äkillisen tai tilannekohtaisen ahdistuneisuuden tai pelkoreaktion hoidossa. Masennuslääkkeitä pitää käyttää ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa säännöllisesti.

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli «Ahdistuneisuus»2.

 
Kansi: lamLääkkeet mielen hoidossa
Mielialan, ahdistuksen, pelkojen ja ajatustoiminnan biologinen säätely on monimutkainen tapahtumaketju. Lääkkeet mielen hoidossa -kirjassa käsitellään tavallisimpien psyykkisten häiriöiden lääkehoitoa käytännönläheisesti. Siinä esitellään myös eri häiriöiden oireet ja hoito sekä lääkkeiden yleisimmät sivu- ja yhteisvaikutukset. Eri sairauksien hoitoa ajatellen useimpiin häiriöihin on sisällytetty erillinen sairauden hallinta -osuus, jossa kuvataan miten sairastunut tai omainen voi oppia tunnistamaan ja hoitamaan sairauttaan.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi