Etusivu » Huumeidenkäytön vieroitushoito

Huumeidenkäytön vieroitushoito

Lääkkeet mielen hoidossa
27.11.2015
Matti O. Huttunen

Huumeiden käytön aiheuttamat vieroitusoireet voivat olla hengenvaarallisia. Vaikea-asteisessa vieroitusvaiheessa henkilö saattaa olla aggressiivinen ja väkivaltainen joko itselleen tai toisille.

Amfetamiini

Amfetamiinin vieroitusoireet alkavat 1/2–4 vuorokauden kuluessa käytön lopettamisesta tai annoksen pienentämisestä. Vieroitusoireet ovat pahimmillaan 2–4 vuorokautta lopettamisen jälkeen. Sen jälkeen seuraa vieroitusoireiden toinen vaihe, joka kestää 1–10 viikkoa. Tyypillisiä alkuvaiheen vieroitusoireita ovat ahdistuneisuus, ärtyisyys, masentuneisuus, univaikeudet, uneliaisuus, väsymys, ruokahaluttomuus ja voimakas amfetamiinin himo. Toiselle vaiheelle ominaista ovat unettomuus, ahdistuneisuus, väsymys ja lääkehimo. Voimakkaan masentuneisuuden vuoksi itsemurhan riski on suuri. Tämän takia henkilö pidetään voimakkaimpien vieroitusoireiden ajan mielellään sairaalassa.

Lievät vieroitusoireet eivät välttämättä vaadi lääkehoitoa. Paras lääke voimakkaisiin alkuvaiheen vieroitusoireisiin on bentsodiatsepiini (diatsepaami tai loratsepaami). Mikäli henkilöllä on paranoidistyyppistä psykoottisuutta, bentsodiatsepiinin ohella käytetään usein haloperidolia tai risperidonia 2–4 mg/vrk.

Vieroitusvaiheen lääkehimoon käytetään trisyklisiä masennuslääkkeitä. Myös bromokriptiini tai amantadiini saattavat lievittää vieroitusvaiheen parin ensimmäisen viikon aikana esiintyvää lääkehimoa.

Kannabis

Kannabikseen ei yleensä liity merkittäviä vieroitusoireita. Ohimenevää ahdistuneisuutta, ärtyisyyttä, pahoinvointia, keskittymiskyvyttömyyttä ja univaikeuksia voi esiintyä. Kannabiksen käytön lopettamiseen liittyvät oireet eivät välttämättä vaadi lääkitystä.

Opiaatit

Opiaattien vieroitusoireet alkavat, kun pitkäaikainen huumeidenkäyttö on lopetettu tai annosta pienennetty. Vieroitusoireet ilmenevät voimakkaana haluna saada opiaattia, ahdistuneisuutena, ärtyisyytenä ja masentuneisuutena. Lisäksi voi esiintyä silmäterien laajentumista, kyynelvuotoa, ihon kananlihareaktio, hikoilua, kuumetta, unettomuutta, pahoinvointia, oksentelua, lihaskipuja, nuhaoireita ja ripulia. Usein sydämen lyöntitiheys ja hengitys ovat tihentyneet. Myös verenpaine voi olla koholla.

Vieroitusoireet alkavat 6–24 tuntia viimeisen annoksen jälkeen, ovat voimakkaimmillaan 48–72 tunnin kuluttua ja kestävät 7–10 vuorokauden ajan.

Opiaattivieroitusoireyhtymä on epämiellyttävä, mutta ei kuitenkaan hengenvaarallinen. Lääkityksen tarkoituksena on lievittää oireita, minkä vuoksi sen tarvetta arvioidaan ensisijaisesti oireiden perusteella.

Lääkehoito voidaan toteuttaa joko klonidiinilla tai pitkävaikutteisilla opiaateilla (buprenorfiini ja metadoni). Metadonin avulla tapahtuva vieroitus edellyttää sairaalahoitoa.

Klonidiini lievittää unettomuutta, levottomuutta, oksentelua, ripulia, lihaskipuja ja opiaattihimoa. Klonidiinia käytetään joko yksin tai metadonin lisälääkkeenä. Klonidiinin alkuannos opiaattivieroituksessa on 0,1–0,2 mg 3–4 kertaa vuorokaudessa. Enimmäisannos seuraavien vuorokausien aikana on 1,2 mg. Neljän vuorokauden jälkeen klonidiinin annosta vähennetään asteittain (maksimivähennys 0,4 mg/vrk) puoleen ja tämän jälkeen lääkitys lopetetaan asteittain kahden viikon kuluessa. Klonidiinin lisälääkkeenä voi tarvittaessa käyttää bentsodiatsepiineja, psykoosilääkkeitä ja tulehduskipulääkkeitä.

Vieroitus voidaan toteuttaa myös buprenorfiinilla, mikäli klonidiini ei riitä eikä henkilö ole käyttänyt opiaatteja pitkään. Buprenorfiini vähentää samanaikaisesti käytetyn opiaatin euforisia vaikutuksia. Buprenorfiinin avulla toteutettu vieroitus kuitenkin kestää pitkään. Tämän takia buprenorfiinihoidon edellytyksenä on potilaan vahva motivaatio, toimiva sosiaalinen tukiverkosto ja irtaantuminen käyttäjäverkostosta.

Buprenorfiinin käyttöä ei saa aloittaa 24 tuntiin, jos henkilö on käyttänyt metadonia tai muuta pitkän puoliintumisajan omaavaa opiaattia. Liian aikainen buprenorfiinin aloittaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita tai pahentaa niitä. Buprenorfiinin aloitusannos on 2–4 mg/vrk, minkä jälkeen annosta suurennetaan hoitoannokseen (2–8 mg/vrk). Buprenorfiinin käyttöä jatketaan tämän jälkeen tiiviissä hoitosuhteessa 1–10 kuukauden ajan ennen lääkkeen asteittaista lopettamista. Lääke annetaan valvotusti.

Jos henkilö on käyttänyt opiaatteja pitkään tai hänen riippuvuutensa on vaikea, vieroitus toteutetaan laitos- tai osastohoidossa. Tällöin lääkkeenä käytetään metadonia, antagonistia (naloksoni, naltreksoni) tai klonidiinia. Turvallinen metadonin alkuannos on 5–10 mg lihaksensisäisesti. Käytetty metadoniannos toistetaan ensimmäisen vuorokauden aikana 4–6 tunnin välein. Metadonin enimmäisannos ensimmäisen vuorokauden aikana on 40 mg/vrk, elleivät henkilön vieroitusoireet ole hyvin voimakkaita. Toisen vuorokauden aikana annetaan ensimmäisen vuorokauden annos kahteen annokseen jaettuna, minkä jälkeen annosta vähennetään seuraavien vuorokausien aikana asteittain 10–20 prosenttia/vrk.

Opiaattiriippuvuuden käyttöön on tullut myös valmiste, joka sisältää samassa tabletissa sekä 2 tai 8 mg buprenorfiinia että 0,5 tai 2 mg naloksonia. Tabletin sisältämän naloksonin tarkoitus on estää valmisteen suonensisäistä käyttöä ja joutumista katukauppaan. Hoito aloitetaan, kun ensimmäiset opiaattien vieroitusoireet ilmenevät. Aloitusannos on yleensä yksi tabletti, joka sisältää 2 mg buprenorfiinia ja 0,5 mg naloksonia. Annosta titrataan hoitovasteen mukaan, maksimiannos vuorokaudessa on 24 mg buprenorfiinia.

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli «Vieroitusoireyhtymät»1.