Etusivu » Masennustilojen lääkehoito lapsilla ja nuorilla

Masennustilojen lääkehoito lapsilla ja nuorilla

Lääkkeet mielen hoidossa
24.9.2017
Matti O. Huttunen

Lasten ja nuorten masennustilat ovat tavallista monimuotoisempia.

Osa pitkällisistä tai jaksottaisista masennustiloista kärsivistä lapsista tai nuorista voi hyötyä masennuslääkkeiden käytöstä sekä masennusjaksojen hoidossa että niiden estossa. Tutkimukset masennuslääkkeiden tehosta lasten ja nuorten masennuksen hoidossa ovat kuitenkin osin ristiriitaisia.

SSRI- ja muiden masennuslääkkeiden käyttöön lasten ja nuorten masennustilojen hoidossa on nykysuositusten mukaan suhtauduttava varovaisuudella, koska ne saattavat lääkehoidon alussa lisätä joidenkin nuorten ahdistuneisuutta ja itsemurha-ajatuksia. Näiden havaintojen vuoksi masennuslääkettä saavan nuoren vointia on kyseltävä ja seurattava huolella erityisesti lääkehoidon ensipäivien aikana.

Lääkkeen valinta

Selektiivisistä serotoniinin takaisinoton estäjistä eli SSRI-lääkkeistä fluoksetiini on ainoa, jonka tehosta lasten ja nuorten masennusten hoidossa on kontrolloitua näyttöä. Todennäköisesti kuitenkin myös muut SSRI-lääkkeet (fluvoksamiini, sertraliini, sitalopraami ja essitalopraami) voivat lievittää lasten ja nuorten masennusoireita. Kaikkia käytössä olevia SSRI-lääkkeitä onkin käytetty lasten ja nuorten masennuksen hoidossa.

SSRI-lääkkeet voivat kuitenkin lisätä lääkehoidon ensipäivien ja viikkojen aikana ahdistuneisuutta ja siihen liittyviä itsemurha-ajatuksia. Näiden korostuminen voi ilmetä myös uudelleen lääkehoidon aikana, jos nuori käyttää lääkettä epäsäännöllisesti. Fluoksetiini on pitkän puoliintumisaikansa vuoksi tässä suhteessa edullisin lääke.

Lääkehoidon alussa joskus ilmenevää ahdistuneisuutta ja jopa itsemurha-ajatusten korostumista ei kuitenkaan pidetä esteenä SSRI-lääkkeiden kokeilulle vakavien masennustilojen hoidossa, koska osa lapsista ja nuorista hyötyy selvästi näiden lääkkeiden käytöstä. Nuorelle ja vanhemmilleen on aina kuitenkin tärkeää kertoa siitä mahdollisuudesta, että lääkkeet voivat ohimenevästi lisätä ahdistuneisuutta ja itsemurha-ajatuksia. Ahdistuneisuuden korostuessa vaihtoehtoina on lääkkeen käytön lopettaminen, annoksen alentaminen tai ahdistuneisuutta lievittävän bentsodiatsepiinin lisääminen lääkitykseen lyhyeksi aikaa.

Paroksetiinin käyttöön liittyy hoidon alussa selvästi eniten ahdistuneisuuden ja itsemurha-ajatusten lisääntymistä, jonka vuoksi sitä ei tule käyttää lasten ja nuorten hoidossa, koska se ei ole kuitenkaan hoidolliselta teholtaan muita SSRI-lääkkeitä parempi.

Trisyklisten masennuslääkkeiden käyttö lasten ja nuorten masennustilojen hoidossa on viime vuosien aikana olennaisesti vähentynyt, koska ne tehtyjen tutkimusten valossa eivät ole keskimäärin lumelääkettä tehokkaampia. Ne saattavat kuitenkin olla tehokkaimpia lääkkeitä joidenkin lasten ja nuorten masennustilojen hoidossa. Tämä on pidettävä mielessä erityisesti, jos lapsen lähisukulaisella esiintyvä melankolistyyppinen masennus on lievittynyt trisyklisillä lääkkeillä. Kun lapselle tai nuorelle kokeillaan trisyklisiä masennuslääkkeitä, on tärkeää noudattaa annossuosituksia ja mitata säännöllisesti lääkkeen pitoisuus plasmassa. Noin 7 % nuorista hajottaa trisyklisiä masennuslääkkeitä hitaasti, jonka vuoksi lääkkeen pitoisuus voi tavanomaisillakin annoksilla kohota toksiselle tasolle. Tämä trisyklisten masennuslääkkeiden hidas hajoaminen osalla väestöstä on geneettinen ominaisuus, joka voidaan nykyisin selvittää yksinkertaisella laboratoriokokeella. Tämä laboratoriokoe onkin syytä tehdä kaikille nuorille, joille harkitaan trisyklisten masennuslääkkeiden käyttöä. Liian korkeisiin trisyklisten lääkkeiden pitoisuuksiin voi liittyä vaarallisten sydämen rytmihäiriöiden ja äkkikuoleman riski.

Muista masennuslääkkeistä eniten kokemusta on tratsodonista. Sen aloitusannos on 1,5–2 mg/kg ja hoitoannos 2–6 mg/kg/vrk jaettuna 2–3 annokseen. Tratsodoni voi auttaa erityisesti masennukseen joskus liittyvään ärtyisyyteen ja aggressiivisuuteen. Myös bupropionin, mirtatsapiinin ja venlafaksiinin käytöstä on myönteisiä kokemuksia lasten ja nuorten masennuksen hoidossa.

Masennuslääkkeiden haittavaikutukset ovat lapsilla ja nuorilla samanlaisia kuin aikuisilla.

Lääkityksen jatkaminen

Yli puolet lasten ja nuorten masennustiloista uusiutuu viiden vuoden kuluessa. Tutkimusten valossa osa toistuvista masennustiloista voidaan aikuisten tapaan estää masennuslääkkeiden jatkuvalla käytöllä. Siitä ei ole selvyyttä, kenen kannattaa jatkaa lääkitystä vielä akuutin masennusvaiheen mentyä ohi ja kuinka kauan. Mikäli lapsen tai nuoren masennus helpottuu lääkityksellä selvästi ja hänen vanhemmillaan on toistuvia lääkkeen käytöstä hyötyviä masennusjaksoja, lääkityksen jatkaminen voi olla hyödyllistä.

Aikuisten tapaan masennuslääkkeet saattavat joillakin lapsilla ja nuorilla lisätä ahdistuneisuutta tai motorista levottomuutta. Eräiden tutkimusten valossa masennuslääkkeet saattavat joidenkin lasten ja nuorten kohdalla lisätä itsemurha-ajatuksia. Masennuslääkkeitä käyttävien lasten ja nuorten vointia tuleekin seurata huolella erityisesti lääkehoidon ensipäivien ja -viikkojen aikana.

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli «Masennustilat eli depressiot»1.