Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Miksi työpäivät eivät ala aikaisemmin?

Miksi työpäivät eivät ala aikaisemmin?

Lisää unta - kiireen lyhyt historia
31.5.2017
Timo Partonen

Kesäajan periaate, sähkövalaistuksen vähentäminen ja siten myös valosaasteen vähentäminen, saattaa näin myöhemmin alkuperäisestä asiayhteydestään irrotettuna kuulostaa hyvältä, jopa jalolta, mutta kesäaika alistettiin alun perin sotaponnistuksille. Energiantuotanto, joka kului sähkönvalaistukseen, vapautui sodan tarpeisiin. Suomessakin kesäaikaa pohdittiin ulkoministeriön toimesta vuonna 1922, kun Kansainliiton ensimmäinen pääsihteeri, Englannissa syntynyt skotlantilainen James Eric Drummond (1876–1951) oli lähettänyt 7. heinäkuuta päivätyn kirjeen Suomen ulkoministerille Carl Enckellille (1876–1959). Kansainliitto oli selvittämässä Euroopan valtioilta, aikoivatko ne siirtyä kesäajan käyttöön tai jos se oli jo ollut käytössä, oliko sitä tarkoitus jatkaa.

Sodan jälkeen Britannia ja Ranska eli nuo samat pääpukarit, jotka olivat kiistelleet nollameridiaanin sijainnista IMC-konferenssissa vuonna 1884, olivat yhdessä tuumin jatkaneet kesäajan käyttöä. Britanniassa kesäaikaa syleiltiin, mutta Ranskassa oltiin varautuneempia, sillä maaseudulla väki vastusti ja suurissa kaupungeissa puolsi kesäajan käyttöä. Ranskassa hallitus päättikin vuonna 1923, että kesäaikaa ei käytetä mutta että maassa työaika alkaa ja loppuu 30 minuuttia aikaisemmin huhtikuun 28. päivästä marraskuun 3. päivään. Näin saatiin voimaan uudistus, jonka mukaan puolittaista kesäaikaa oli vuodesta 190 päivää ja tavallista aikaa 175 päivää.

Suomen ulkoministeriö pyysi asiasta lausuntoa maatalousministeriön alaiselta meteorologiselta toimikunnalta. Sen mielestä kesäajan käyttö oli ensisijaisesti kansantaloudellinen kysymys ja arveli, että etenkin maatalousväestö ottaisi uudistuksen iloisena vastaan, sillä toimikunnan tietojen mukaan kesäisin työt aloitettiin aikaisemmin. Sen mukaan Suomen pitäisi ehdottomasti noudattaa ”yhdenmukaisuutta muun sivistyneen maailman kanssa” ja käyttää kesäaikaa, jos muutkin niin tekivät. Olisiko maaseudun väki todellakin ottanut tämän uudistuksen riemumielin ja avosylin vastaan, sillä kesäajan käyttö olisi tuolloin merkinnyt työpäivien pitenemistä.

Suomen ulkoministeriö pyysi lausuntoa asiasta myös oikeusministeriöltä, kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä sekä kauppa- ja teollisuusministeriöltä. Oikeusministeriöllä ei ollut mitään kesäajan käyttöä vastaan. Se kuitenkin muistutti, että asiaan mahdollisesti liittyvä kansainvälinen sopimus vaatisi eduskunnan hyväksymisen ja ilmeisesti julkisen keskustelun koko yhteiskunnan ajankäytöstä, koska lainsäädännössä oli ”paljon aikaa koskevia säädöksiä”.

Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alaisista virastoista lennätinlaitos ei ollut suunnitellut käyttävänsä kesäaikaa. Postihallitus vastusti ajatusta, koska Suomessa kesä oli niin valoisa, että kesäajan käytöstä ei olisi mitään hyötyä. Rautatiehallitus puolestaan oli jo muutaman kerran joutunut puntaroimaan asiaa edustajiensa osallistuttua Euroopassa pidettyihin aikataulukonferensseihin. Sen mukana kellojen siirto kaksi kertaa vuodessa olisi aiheuttanut etenkin kansainväliselle liikenteelle paljon ongelmia, ja ajatuksesta oli aina luovuttu. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön yhteenvetona todettiinkin, että kesäajan käyttöä ei pidetty tarpeellisena.

Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisista virastoista kauppa- ja teollisuushallituksen mukaan Suomen yleinen etu ei vaatinut asiassa muutosta. Suomen Teknillisen Korkeakoulun mukaan kesät olivat Suomessa tarpeeksi valoisia ja maamme sijaitsi niin syrjässä, että täällä ei ollut välttämätöntä seurata Keski-Euroopan maiden esimerkkiä. Merenkulkuhallitus ei nähnyt kesäajan käytössä järkeä. Merentutkimuslaitos vuorostaan muistutti, että Suomi oli omaksunut viralliseksi ajakseen GMT+2, mikä oli sen mukaan erinomainen asia, ja että 1900-luvun yhteiskunnallinen elämä ja tieteellinen työ vaativat tarkkuutta, joka oli ”saavutettavissa mahdollisimman yksinkertaisella, johdonmukaisella ja siis mahdollisimman vähän vaihtelevalla menetelmällä”. Sitä vastoin ajatus kesäajan käytöstä oli sen mukaan käsittämätön ja perustui yritykselle säästää valaistuksessa. Hölmöläisethän ne olivat, jotka kantoivat pihalta valoa säkeillä ikkunattomaan pirttiin ja pimeyden pirtistä pihalle. Kuten muistamme, vaikka valo ei paljon painanut ja pimeäkin tuntui heille ylen kevyeltä, paljosta hikoilusta huolimatta hölmöläisten pirttiin ei tullut riittävän valoisaa.

Kauppa- ja teollisuusministeriön yhteenveto ei kannattanut kesäajan käyttöä, mutta siinä todettiin, tosin lausuntokierroksen palautteen suhteen epäloogisesti, että jos asiasta syntyisi kansainvälinen sopimus, niin Suomen olisi seurattava muiden maiden esimerkkiä. Suomi halusi olla asiassa perässähiihtäjä. Tällainen sopimus ja asetelma realisoituivatkin 59 vuotta kuluttua, vuonna 1981, kun Suomi alkoi noudattaa kesäaikasäännöksiä.

Suomen ulkoministeriö vastasi lopulta Kansainliiton pääsihteerille lokakuun 18. päivänä 1922, että Suomen hallitus ei aikonut esitellä asiaa eduskunnalle ja että Suomi ei ota kesäaikaa käyttöön. Perusteluna vastaukselle oli se, että uudistuksesta ei olisi Suomelle mitään hyötyä. Seuraavan kerran, 18 vuoden hengähdystauon jälkeen, Suomen hallitusta painostivat asiassa suomalaiset lääkärit.

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim esitti kirjallisesti Suomen valtioneuvostolle 19. joulukuuta 1940 toimenpiteisiin ryhtymistä, jotta Suomessa otettaisiin kesäaika käyttöön huhtikuun 1. päivästä lokakuun 1. päivään 1941. Perusteina mainittiin paitsi avainsana kansantalous myös terveys, ja maalailtiin mielikuva siitä, että näin ”tehtaiden työläiset, virastojen henkilökunta, monet liikealalla toimivat jne.” ehtisivät ”käyttää hyväkseen iltapäivän aurinkoa” ja että ”koulunuorisolla” olisi suuremmat mahdollisuudet ”käyttää iltapäivän aurinkoa terveydekseen”. Siinä vedottiin myös käytäntöön, joka oli ”Keski- ja Länsi-Euroopan suurissa sivistysmaissa” jo olemassa. Kesäajan käytöllä ”olisikin tietoisesti pyrittävä siirtämään elämäntapojamme enemmän aamuun päin”.

Valon lisääminen iltapäivään ei kuitenkaan auta kääntämään elämänrytmiämme aamuun päin, koska iltapäivisin ja iltaisin silmiin tulevan valon välitön virkistävä vaikutus ja vähitellen rytmejä tahdistava vaikutus saavat sisäisen kellomme jätättämään tavallista enemmän. Siten tämä Duodecimin esitys oli epälooginen ja olisi johtanut perin juurin päinvastaiseen vaikutukseen kuin mitä sillä oli haluttu saada aikaan. Tästä huolimatta myönteistä oli, että valoa ja aurinkoa pidettiin tärkeinä ”terveydentekijöinä”.

Jotakin painoarvoa valtioneuvostolle osoitetulla esityksellä lienee kuitenkin ollut, sillä kesäaikaa kokeiltiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1942. Tuolloin Suomen valtioneuvosto sääti maaliskuun 20. päivänä antamallaan asetuksella, että ”vuonna 1942 on huhtikuun 2 päivän ja lokakuun 4 päivän välisenä aikakana laillisena keskiaurinkoaikana noudatettava kesäaikaa, johon siirrytään siten, että kellot huhtikuun 2 päivänä kello 24 siirretään tunti eteenpäin, ja josta luovutaan siirtämällä kellot lokakuun 4 päivänä kello 1 tunti taaksepäin”. Kesäaika otettiin tuolloin käyttöön keskiyöllä torstain ja perjantain välillä.

Suomen ensimmäinen kesäaikakokeilu aiheutti Orimattilassa kesäaikakapinan. Siellä pidettiin kytevän asian johdosta kokouksia useammassakin kylässä ja yhteinen neuvottelukokous Pennalan raittiusyhdistyksen talolla, jossa päätettiin yksimielisesti ruveta elokuun 24. päivästä lähtien ”seuraamaan vanhaa aikaa” eli lopettaa kesäajan käyttö ennen sovittua määräaikaa. Perusteluksi annettiin tuolloin, että kesäajan vahingollisuudesta oli esitetty päteviä näkökohtia ja että ”kesäaika oli muodostunut kovin haitalliseksi maataloudessa” niin karjanpidolle kuin viljelyksille.

Kesäajan käytöstä saatu hyöty arvioitiin niin pieneksi, että käytäntöä ei Suomessa haluttu jatkaa. Pohjoisilla seuduilla ei yksinkertaisesti ole tarvetta "säästää päivänvaloa" kesäisin, koska valoa on ulkona luonnossa yltäkylläisesti. Ei ole mitään, mitä säästää.

Kesäaika on kriisiaikaa

Kesäaika on selvästi kriisiaikojen käytäntö, sillä sen tarkoituksena on säästää valaistukseen kuluvaa sähköenergiaa. Onkin paradoksi, että juuri raunioituneessa Euroopassa, paitsi Britanniassa, kesäaika hylättiin pian vuoden 1945 jälkeen. Jopa kesäaikaa rakastanut Ranska hylkäsi kesäajan käytön vuosiksi 1946–1975, Alankomaat vuosiksi 1946–1976, Italia vuosiksi 1949–1965, Itävalta 1949–1979, Saksat vuosiksi 1950–1979. Kesäajan, kaksoiskesäajan tai pysyvän kesäajan käyttö muistutti menneestä ja saattoi monen mielessä ehdollistua sotaan.

Ruotsissa sitä vastoin kesäaikaa oli kokeiltu jo vuonna 1916 mutta siitä oli heti luovuttu. Ruotsissa ei nähty tarvetta käyttää kesäaikaa ennen kuin vasta vuonna 1980, jolloin se tuli vakiokäyttöön, kuten tapahtui myös Tanskassa sekä Norjassa. Tanska ja Norja olivat kuitenkin jo joutuneet painimaan kesäaikasäännösten kanssa miehitysaikanaan 1940-luvulla. Kesäajan käyttö jatkui Tanskassa vuoteen 1948 saakka. Norjassa kesäajan käyttö jatkui vuoteen 1945 asti, sen jälkeen se hylättiin mutta otettiin uudelleen käyttöön vuosiksi 1959–1965.

Paluu kesäajan käyttöön Euroopassa tapahtui useamman maan osalta vasta vuonna 1980. Mitä maailmassa tuolloin tapahtui, mikä houkutti tai pakotti kesäajan käyttöön? Syyksi on esitetty 1970-luvun öljykriisejä. Syynsä lienee ollut Euroopan talousyhteisöllä, joka alkoi vuodesta 1981 lähtien määrätä direktiiveillään jäseniään ja jäseniksi haluavia maita noudattamaan kesäaikasäännöksiä. Kesäajasta palattiin normaaliaikaan syyskuun lopulla manner-Euroopan maissa mutta vasta lokakuun lopulla ”tois puol Enklantin kanali”. Vuonna 1996 tämäkin käytäntö muuttui toistaiseksi, kun mannermaalaiset lopulta taipuivat brittien tahtoon.

Kesäajan käyttö ei toiveista huolimatta ole kuitenkaan pienentänyt energiankulutusta, vaan suomalaiset kuluttavat, yksittäisiä välivuosia lukuun ottamatta, vuosi toisensa jälkeen yhä enemmän sähköenergiaa erilaisiin tarpeisiinsa. Maailman luonnonsäätiön vauhdittama ilmastotapahtuma (Earth Hour), jolloin ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa maaliskuun iltana tunnin ajaksi, on vain pisara tässä energianjanon pyörteessä, Rooman Klubin sanoma on unohdettu, eikä edes IPCC-paneeli saa ihmisiä peloteltua sähköä säästäviksi.

Samaan tulokseen kuin kellonsiirrolla kesäaikaan päästäisiin myös aloittamalla työt tuntia aikaisemmin. Siis, maaliskuun lopulta lokakuun lopulle työpäivä ei olisikaan kello 8–16 vaan kello 7–15. Tällä tavoin valoisaa aikaa työpäivän jälkeen olisi yhtä paljon kuin nykyisin. Vaikka kyse on samasta asiasta, miksi ihmiset valitsevat mieluummin kellonsiirron kesäaikaan kuin työpäivänsä aikaistamisen. Molemmissa tapauksissa ihmisen sisäinen kello joutuu kirimään aikataulua kiinni, mikä on hankalaa.

Vastustus nousseekin siitä, että ihmisellä on halu lykätä asioita (valo myöhemmäksi iltaan) kuin tehdä asiat etuajassa (työt aikaisemmaksi aamuun). Ihmisellä on halu valvoa, jotta elämä ei vilahtaisi silmien ohi, ja myös tarve perustella tämä halunsa esimerkiksi seuraavin sanoin:

Koska uni ei ole minulle tärkeää ja koska unen aikana ei tapahdu minulle mitään mielenkiintoista, voin nipistää yöunestani minuutteja, jopa tunteja, pois. Nukkumisen sijaan voin elää, nauttia ja saada asioita aikaan. Jos nukun yöllä liian vähän, otan päiväunet.

Vastapainoksi tälle voin sanoa, että uni on äärimmäisen kiinnostavaa laatuaikaa. Siitä ei ole syytä suotta tinkiä saati heittää hukkaan silmällistäkään.

— — —

Olet luvussa: Kesäaika on epäterveellistä

Edellinen artikkeli: Pörssit kannustivat kesäaikaan1

Seuraava artikkeli: Miksi ihmiset haikailevat kesäaikaa?2