Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Paluu valoisan ja pimeän kiertoon

Paluu valoisan ja pimeän kiertoon

Lisää unta - kiireen lyhyt historia
31.5.2017
Timo Partonen

Ihminen ei vastoin haluaan ole kuitenkaan vielä täysin vieraantunut luonnosta. Ensimmäiset nisäkkäät olivat yöeläimiä, mutta ihminen on evoluutionsa aikana kehittynyt päiväeläimeksi ja näkee pimeässä huonosti. Tämän takia ihminen valvoo päivällä, nukkuu yöllä ja tarvitsee keinovaloa nähdäkseen pimeässä. Iltaisin silmiin lankeava valo kuitenkin virkistää, pitää meidät virkeinä ja viivästyttää nukahtamista.

Etenkin iltaihmiset hyötyvät luontoretkistä

Takaisin luontoon. Tai jos ei kuitenkaan aivan täysin takaisin, niin ainakin useammin ulos, sinne ja takaisin. Tämä voi tapahtua opastetuilla retkillä terveysmetsään tai seikkailukasvatuksen keinoin. Tai omin päin tekemällä luonnon helmaan eväsretki, pyöräretkellä tai patikoimalla, kalareissulla tai lintubongauksilla, pilkkimällä tai hiihtovaelluksella, vain mielikuvitus on rajana. Omien voimien mukaan ja luonnon ehdoilla, tietenkin.

Näistä luontokokemuksista voisi nykyaikana olla apua paitsi välittömästi virkistykseen, myös pitkäjänteisemmin terveytemme ja hyvinvointimme kannalta. Sitä tukevat tuoreet tutkimukset Yhdysvalloista, joissa Coloradon yliopiston tutkijat selvittivät, miten olemisemme rakennetun ympäristön keinovalossa vaikuttaa saamaamme auringonpaisteeseen, vuorokausirytmeihin ja yöuneen. Keinovalossa oleskeltiin tavallisesti yömyöhään, vuorokausirytmit viivästyivät ja yöuni kärsi.

Tavallisen keinovaloviikon jälkeen samat tutkittavat lähtivät luonnonpuistoon viikon kesäretkelle ilman keinovalonlähteitä tai muita henkilökohtaisia sähkölaitteita. Tuloksena oli se, että vuorokausirytmit aikaistuivat ja yöuni parani. Yöuni ajoittui kuin luonnostaan siten, että melatoniinin eritykseen perustuva biologinen yö alkoi auringonlaskun maissa ja päättyi aamun sarastaessa hieman ennen heräämistä. Sama tutkijaryhmä myös toisti kokeensa viikon talviretkellä: tuloksena oli samanlainen myönteinen muutos. Etenkin mitä selvemmin henkilö oli iltaihminen, sitä enemmän hän hyötyi paluusta luontoon niin kesällä kuin talvella.

Olennaisempaa hyvinvoinnille ja terveydelle lienee se, onko valoisaa kun heräämme, kuin se, paljonko kello herätessämme on. Siten sosiaalinen aikaerorasitus, joka tarkastelee pelkästään uniaikaa suhteessa kellonaikaan, ja yöunen pituus hälyttävät vain heikosti terveysvaaroista. Sitä vastoin aamu-iltaunisuus ja aika auringonnoususta aamuherätykseen kertovat näistä suoraan. Aamuvalo hellii elimistöämme. Sekä Franklin satiirillaan että Willett manifestillaan vastustivat kumpainenkin aamutuntien aikaisen ”päivänvalon tuhlausta”. Molemmat osuivatkin maaliin. Heidän aamuenergian haaskausta vastustavaa ajatustaan voidaan kutsua vaikkapa Franklinin-Willettin ilmiöksi (engl. Franklin-Willett effect). Vaikka heidän päämääränsä oli sama, heidän sitä varten valitsemansa keinot olivat erilaiset. Franklin valitsi terveellisen keinon herättämällä ihmiset aamun valoon, Willett epäterveellisen keinon valvottamalla heitä illan valossa. Franklinin keino tahdisti sisäisen kellon, Willettin keino aiheutti sisäiseen kelloon lisää jätätystä.

— — —

Olet luvussa: Paluu valoisan ja pimeän kiertoon

Seuraava artikkeli: Ihminen tarvitsee unelleen pimeän yön1