Hae TerveyskirjastostaVoit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää »
|
Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä |
|||
Itkuinen vauvaLapsiperheen oma kirja 7.1.2008 Elina HermansonItku on vauvalle tarpeellinen ilmaisukeino. Kehitykseen kuuluva itkuisuus alkaa lisääntyä kahden–kolmen viikon iässä. Itkuisuus on suurimmillaan toisen elinkuukauden aikana, jolloin tutkimusten mukaan vauvat itkevät keskimäärin noin kaksi tuntia päivässä. Itku voi olla myös oire nälästä, kivusta tai sairaudesta. Asiantuntijamielipide on nykyisin kuitenkin se, että tärkeintä ei ole, että vanhempi ymmärtää itkun syyn, vaan se, että vanhempi on kiinnostunut miettimään, miksi lapsi itkee. Vauva vaistoaa, että vanhempi kokee hänen olemuksensa mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Koliikki-itkuksi kutsutaan kohtausmaista, läpitunkevaa kipuitkua, jolle ei löydy syytä ja joka jatkuu rauhoitteluyrityksistä huolimatta. Ennen kuin itkua voidaan kutsua koliikiksi, on syytä antaa lääkärin tutkia vauva, sillä itkun takaa voikin löytyä vaikkapa korvatulehdus tai lehmänmaitoallergia. Koliikkia itkevä vauva vetää tyypillisesti itsensä kaarelle, huitoo käsillään tai koukistaa ja nyrkistää niitä. Maha on usein pömpöllään. Ilmavaivat liittyvät kohtauksiin, koska lapsi itkiessään nielee ilmaa. Itku on jaksottaista ja ajoittuu yleensä samaan vuorokaudenaikaan. Koliikin syitä ei tunneta. Koliikkia on pidetty vatsavaivana, mutta vakuuttavaa näyttöä asiasta ei ole. Koliikki alkaa usein jo toisen elinviikon aikana, se on pahimmillaan neljän–kuuden viikon iässä ja paranee neljän kuukauden ikään mennessä. Niin sanotuksi koliikkivauvaksi voidaan kutsua lasta, joka itkee yli kolme tuntia vuorokaudessa vähintään kolmena päivänä viikossa yli viikon ajan ja jolta ei ole löydetty varsinaisia sairauksia. Tämän määritelmän mukaan koliikkia esiintyy 5–15 prosentilla vauvoista. Koliikkiin ei ole yleispätevää hoitoa. Tehokasta ja turvallista lääkehoitoa koliikkiin ei tunneta. Dimetikoni on suolesta imeytymätön ja siten turvallinen lääkeaine ilmavaivoihin. Sitä voi kokeilla, vaikka tehoa ei ole todistettu. Alustavaa tietoa on siitä, että probioottien (suolen toimintaa edistävien bakteerien, lähinnä maitohappobakteerien) antaminen vähentäisi suolistokipua. Koska probiootit ovat pienellekin lapselle turvallisia, niitä voi ainakin kokeilla. Kaikki itku ei ole nälkää tai koliikkia. Vastasyntynyt saattaa esimerkiksi pelästyä omaa liikehdintäänsä, ja kokea tämän vuoksi kapalon turvallisena. Pieni vauva voi menettää täysin hallintansa, mikäli on joutunut odottamaan tarpeensa tyydyttämistä liian kauan. Hän voi turhautua, mikäli hänen tarpeitaan ei ymmärretä oikein. Hän voi ärtyä myös, mikäli hän kokee vuorovaikutuksen liian "tunkeilevaksi", aikuisen ehdoilla tapahtuvaksi. Vauvalla on itkuunsa jokin syy: ihanteellista on, jos vauva voi kokea tulleensa ymmärretyksi. Kaikkea, mikä lasta itkettää, ei voi poistaa, mutta lapsi hyötyy myötäelävästä vuorovaikutuksesta. Jos vauvasi on itkuinen, muista:
Vauvan ravistelu on vaarallista, koska vauvan pää on iso ja painava verrattuna muuhun vartaloon. Niskalihaksetkin ovat vielä heikot. Jos vauvaa ravistelee, pää liikkuu edestakaisin suurella voimalla. Pään pienet verisuonet saattavat revetä ja vauva saattaa saada verenvuotoja aivoihin ja silmiin. Pitkäaikaisseuraukset – oppimisvaikeudet, näkövammat, epileptiset kohtaukset – voivat olla vakavia ja pysyviä. Vauva saattaa jopa kuolla. Teksti on osa lukua Vaivoja ja pulmatilanteita. Muut lukuun liittyvät artikkelit
|
Kotikuntasi terveyspalvelutValitse kotikuntasi
Katso myösUutta TerveyskirjastossaUutispalvelu Duodecim |
|||
|
© 2010 Kustannus Oy Duodecim • Kalevankatu 20, 00100 Helsinki • Puh: (09) 6188 51 • terveyskirjasto@duodecim.fi
| ||||


