Tropiikissa myrkyllisten eläinten (mm. käärmeet, skorpionit, hämähäkit, myrkylliset kalat, korallit) puremia ja pistoja voi välttää katsomalla, mihin astuu ja minne kätensä laittaa, niin valoisassa kuin pimeässä. Valot kannattaa laittaa päälle ennen hotellihuoneeseen tai muuhun majapaikkaan menoa ja tarvittaessa käyttää taskulamppua. Sopivaan pukeutumiseen ja suojaavien jalkineiden käyttöön on aina kiinnitettävä huomiota.

Lisätietoa myrkyllisten merenelävien aiheuttamista ongelmista Myrkyllisten trooppisten merenelävien aiheuttamat ongelmat.

Ampiaiset ja mehiläiset

Ampiaisen ja mehiläisen pistot aiheuttavat useimmille lievää paikallista punoitusta, turvotusta ja kipua. Hankalimmillaan ne voivat johtaa yleisoireisiin ja anafylaktiseen reaktioon. Mehiläiset pistävät yleensä vain häirittynä tai pesäänsä puolustaessa. Pistin tulee poistaa ihosta mahdollisimman nopeasti, jotta ihoon siirtyvän myrkyn määrä jää mahdollisimman vähäiseksi. Ampiaiset ovat mehiläisiä aggressiivisempia ja voivat pistää useammin kuin kerran.

Pistopaikan ärsytystä voi lievittää kylmällä. Mikäli pisto on osunut kasvojen, kaulan tai suun alueelle, niitä on useita tai kyseessä on pieni lapsi, on syytä ottaa herkästi yhteyttä lääkäriin. Mehiläisille tai ampiaisille allergisen tulisi kuljettaa mukanaan adrenaliinikynää (esim. Epipen tai Jext) ja hakeutua välittömästi hoitoon piston saatuaan.

Käärmeet

Vuosittain käärmeen puremaksi joutuu maailmanlaajuisesti yli 5 miljoonaa ihmistä. Heistä suurin osa on paikallisia asukkaita, pääasiassa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Matkailijoiden on kuitenkin syytä olla tietoisia riskistä eri alueilla. Vain osa käärmeistä on myrkyllisiä ja myrkyn määrä voi vaihdella saman lajin käärmeen puremassakin. Jotkin lajit voivat uhattuna sylkeä myrkkyä muutaman metrin päähän.

Käärmeen pureman ensiapuna on aina

  • puremakohdan pitäminen levossa, esim. raajan lastoittaminen
  • potilaan kuljetus paaripotilaana hoitopaikkaan

Kiristyssiteitä tai puremahaavan leikkaamista ei suositella. Käärmeenpureman hoidossa antiseerumista eli käärmevasta-aineesta voi olla apua. Sitä tulisi antaa mahdollisimman nopeasti pureman jälkeen myrkyn neutraloimiseksi, etenkin mikäli potilas on oireinen. Ongelmana on yleensä, ettei käärmettä ole voitu tunnistaa ja siten ei voida valita käärmelajikohtaista antiseerumia.

Puremilta voi yrittää välttyä katsomalla tarkasti mihin astuu, käyttämällä suojaavia kenkiä, kuten kumisaappaita ja välttämällä oleskelua esim. pitkässä heinikossa.

Skorpionit

Skorpionin pistot ovat kivuliaita, mutta harvemmin vaarallisia perusterveelle aikuiselle. Eri lajien myrkyllisyydessä on eroja. Skorpionit liikkuvat pääsääntöisesti öisin ja piileskelevät päivisin. Sen vuoksi esim. kengät tulee tarkistaa ennen jalkaan laittoa. Piston ensiavuksi voi käyttää kylmää. Mikäli kyseessä on lapsi tai vanhus, tai piston jälkeen tulee yleisoireita esim. huonovointisuutta tai hengitysvaikeuksia, tulee aina ottaa yhteyttä lääkäriin.

Hämähäkit

Hämähäkin puremaa saattaa olla vaikeaa erottaa hyönteisten pistoista, sillä pureminen voi jäädä huomaamatta mm. hämähäkin pienen koon vuoksi. Vain osa hämähäkkilajeista on myrkyllisiä tai pystyy puremaan ihmisen ihon läpi. Yleisimmin purema aiheuttaa ohimenevää kipua ja turvotusta. Harvoissa tapauksissa eräät hämähäkkilajit voivat aiheuttaa ihmiselle vakavia ja jopa kuolemaan johtavia reaktioita erittämänsä myrkyn vuoksi.