Etusivu » Lasten lihavuus ja painonhallinta – TV ja tietokone

Lasten lihavuus ja painonhallinta – TV ja tietokone

Painonhallinta
18.4.2011
sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

TV:n, tietokonepelien ja internetin vetovoima

Nyt siirrymme ruuasta liikkumisen puolelle. Televisio, tietokonepelit ja internet, yhteisellä nimellä viihdeteknologia, ovat lasten suosittuja harrastuksia. Ne ovat korvanneet osan lasten ulkona leikkimisestä. Seurauksena lasten liikkuminen on vähentynyt ja istuminen lisääntynyt.

Istuvien harrastusten lisääntyminen on todellinen ongelma lasten painon kannalta:

Eräässä tutkimuksessa 8–12-vuotiaita lapsia kehotettiin kolmen viikon ajaksi lisäämään istuvia harrastuksiaan viisikymmentä prosenttia. Päiväkirjan pidolla ja lapsiin kiinnitetyillä liikeantureilla varmistettiin, että näin tapahtui. Muutoksen seurauksena lasten energiankulutus väheni päivässä 100 kilokaloria. Samalla he lisäsivät syömistään 250 kilokaloria, josta suurin osa ajoittui television katselun yhteyteen. Energiatasapaino muuttui yhteensä 350 kilokaloria päivässä lihomisen suuntaan.

Istuvien harrastuksien haittana ei ole pelkästään energiankulutuksen väheneminen. Niihin, etenkin TV:n katseluun, liittyy usein liikasyömistä.

Lapset (ja myös aikuiset) kokevat viihdeteknologian kiinnostavana ja palkitsevana. Se voittaa haluttavuudessa liikuntaharrastukset. Viihdeteknologia on lasten keskuudessa niin haluttua, että sen avulla lapset voidaan saada harrastamaan liikuntaa.

Tutkijat kokosivat 8–12-vuotiaita ylipainoisia lapsia kokeeseen, jossa oli tarjolla TV ja tietokonepelejä sekä lukemista ja piirtelyä. Viihdeteknologia-aikaa saattoi ostaa liikunnalla siten, että 1 500 askelmittarin sysäyksellä sai TV- ja tietokoneaikaa kymmenen minuuttia. Lapset olivat halukkaita "ostamaan" liikkumalla viihdeteknologia-aikaa, minkä seurauksena liikunta heillä selvästi lisääntyi. Heillä oli vapaa pääsy lukemiseen ja piirtelyyn, mutta he halusivat mieluummin liikkua päästäkseen TV:n ja tietokoneen ääreen.

TV:n katselua ja tietokonepelaamista voidaan vähentää

Tutkijat ovat testanneet erilaisia keinoja lasten istuvien harrastusten vähentämiseksi. Se voi onnistua monella tavalla.

Lapsia ohjaamalla ja opettamalla heidät voi saada muuttamaan tottumuksiaan. Esimerkiksi eräässä kokeessa koululaisille annettiin yhteensä 18 tuntia opetusta, jolla ohjattiin järkevään TV:n katseluun ja videopelien käyttöön. Sen seurauksena katselu- ja pelaamisaika väheni melkein puoleen. Samalla syöminen TV:n ääressä väheni.

Toimiva keino on sopia lasten kanssa, paljonko lapsilla on TV- ja peliaikaa päivässä. Menettely on varmaan useimmissa perheissä käytössä. Monet kokeet osoittavat, että sillä voidaan tehokkaasti säädellä lasten istuvia harrastuksia.

Edellä kuvattu tutkimus siitä, että lapset ovat halukkaita ostamaan peliaikaa liikunnalla, antaa lisämahdollisuuksia. Sen perusteella eräältä äidiltä kuulemani sääntö "kun olet kaksi tuntia ulkona saat katsoa TV:tä tunnin" kuulostaa järkevältä.

Kaikenlaiseen liikkumiseen kannustaminen on luonnollisesti tarpeen. Tutkijat ovat todenneet, että "aineeton" palkitseminen saa lapset liikkumaan enemmän. Aineeton tarkoittaa, että palkinto ei ole missään tapauksessa ruokaa, ei myöskään tavaraa, vaan kannustusta ja kehumista.

Kekseliäät tutkijat ovat kääntäneet asetelman ylösalaisin. Liikunnan sijasta vanhempia kehotettiin palkitsemaan (aineettomasti) lapsia siitä, että he vähensivät TV:n katselua ja tietokonepelejä. Vaikka lapsia ei kehotettu liikkumaan enemmän, heidän liikuntansa lisääntyi automaattisesti, kun istuvat harrastukset vähenivät.

Edellä olevista tuloksista voidaan päätellä, että lapsia kannattaa palkita kehumalla molemmista, liikkumisesta ja TV:n katselun tai tietokonepelien vähenemisestä.

Muita painonhallinnan artikkeleita

ks. «Laihdutus ja painonhallinta - rasvat, hiilihydraatit ja proteiinit»1

«Laihdutus ja painonhallinta - kylläiseksi kohtuullisilla kaloreilla»2

«Laihdutus ja painonhallinta - pikaruoka ja einekset»3

«Laihdutus ja painonhallinta - suuret annokset ja astiat lisäävät kaloreita»4

«Laihdutus ja p ainonhallinta - vesi ja muut juomat»5

«Laihdutus ja painonhallinta - syöminen ja kylläisyys»6

«Laihdutus ja painonhallinta - ruuan ostaminen ja säilyttäminen»7

«Laihdutus ja painonhallinta – mielihalun torjunta»8

«Laihduttaminen ja painonhallinta - liikunta»9

«Lasten lihavuus - lasten ruokatottumukset ja painonhallinta»10

«Lasten lihavuus ja painonhallinta – TV ja tietokone»11

«Lasten lihavuus ja painonhallinta – miten toimin eri ikäisten kanssa»12

«Laihdutusvalmisteet - houkutteleva humpuuki»13

Käytettyjä lähteitä

Epstein LH, Paluch RA, Consalvi A, Riordan K, Scholl T. Effects of manipulating sedentary behavior on physical activity and food intake. Journal of Pediatrics 2002; volyymi 140: sivut 334–339.

Goldfield GS, Kalakanis LE, Ernst MM, Epstein LH. Open-loop feedback to increase physical activity in obese children. International Journal of Obesity 2000; volyymi 24: sivut 888–892.