PEF-mittarilla mitataan uloshengityksen huippuvirtausta (PEF = peak expiratory flow). Laskuri laskee PEF-arvojen vuorokausivaihtelun*. Tätä vaihtelua seuraamalla tiedät, mikä PEF-tasosi on parhaimmillaan sekä sen, milloin lääkitystä on syytä tehostaa. Mittauksien tekeminen on tärkeä osa astman omahoitoa. Toimintaohjeet löydät laskurin alapuolelta .

Toimi näin

Ota astmalääkkeesi tavalliseen tapaan. Tee sarja perättäisiä PEF-puhalluksia kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. PEF-puhallusohje: ks. . Yksi puhallussarja käsittää yleensä kolme perättäistä puhallusta. Laskurissa käytetään aina kunkin puhallussarjan parasta PEF-arvoa. Merkitse tämä lukema laskurin ruutuun ”Ennen avaavaa lääkettä”. Kun olet syöttänyt aamu- ja iltalukemat, laskuri ilmoittaa vuorokausivaihtelun.

Puhalluksia voi tehdä oireiden mukaan muinakin vuorokaudenaikoina, jolloin laskuriin syötetään vuorokauden huonoimman ja parhaan puhallussarjan tulos. Tee ylimääräisiä oirepuhallussarjoja aina, kun sinulla on hengitystieoireita, kuten hengenahdistusta tai hengityksen vinkumista esimerkiksi rasituksessa, flunssan aikana, allergeenialtistuksessa tai yöllä.

Jos käytössäsi on ns. avaava astmalääke, laskurilla voi laskea ns. bronkodilataatiovasteen**, joka kertoo, miten tehokkaasti lääke avaa keuhkoputkia. Tee yksi puhallussarja ennen avaavaa lääkettä, toinen sarja 15–20 minuuttia lääkkeen oton jälkeen, ja merkitse parhaat lukemat vastaaviin laskurin ruutuihin.

Laskuri ilmoittaa myös omahoitorajat prosentteina PEF-tavoitearvosta. Niiden mukaan määräytyy, millaisia toimenpiteitä erilaiset PEF-lukemat vaativat. Syötä kohdassa ”Omahoitorajat” olevaan laatikkoon ”Optimi PEF” oma normaali- tai tavoite-PEF-arvosi eli tyypillinen PEF-arvosi, kun astmasi on hyvässä ja rauhallisessa vaiheessa. Valitse sitten prosenttiraja, jonka mukaisen PEF-raja-arvon haluat laskea. Muuta lääkitystäsi omatoimisesti vain, jos olet sopinut tästä hoitopaikkasi kanssa ja saanut yksilölliset PEF-arvojen hälytysrajat ja lääkehoito-ohjeet kirjallisina.

  • Jos oireet ja lyhytvaikutteisen avaavan lääkkeen tarve lisääntyvät, kaksinkertaista hengitettävän kortisonin annos kahdeksi viikoksi.
  • Jos aamun PEF-arvo on toistuvasti alle 80–70 prosenttia tavoitearvostasi, aloita 1–2 viikon mittainen kortisonitablettikuuri ja ota puhelimitse yhteyttä hoitopaikkaan.
  • Jos PEF-arvo on alle 50 prosenttia tavoitearvostasi, on syytä hakeutua päivystykseen.

Laskurin viimeinen kohta Viitearvot kertoo ikä- ja pituustietojesi perusteella, mikä tavoitearvosi pitäisi tilastojen mukaan olla ja miten saamasi mittaustulokset vastaavat tavoitetta. Käytössä on kaksi toisistaan hieman poikkeavaa viitejärjestelmää, vanhan Wright–McKerrow-asteikon ja nykyisen EU-standardin (EN 13826) mukainen. Mittarityypin tunnistaa asteikon värin perusteella: EU-standardin mukaisen PEF-mittarin asteikossa on sininen teksti keltaisella pohjalla.

* Vuorokausivaihtelu tarkoittaa vuorokauden suurimman ja pienimmän PEF-arvon erotusta jaettuna näiden keskiarvolla.

** Bronkodilataatiovaste = 15–20 minuuttia avaavan lääkkeen ottamisen jälkeen ja ennen lääkkeen ottamista saadun PEF-arvon erotus prosentteina ennen lääkettä saadusta arvosta.