Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Borrelioosi
 
 

Stressi ja depressio

Sairauksien ehkäisy
19.1.2009
Jouko Lönnqvist

Käsitteet ja määritelmät

Stressioireet sekä eriasteinen depressiivisyys ovat väestössä erittäin yleisiä. Niiden merkitys liittyy toimintakyvyn ja elämän laadun heikkenemiseen. Sekä stressi- että masennusoireet voivat ennakoida vaikeampien mielenterveyshäiriöiden kehittymistä.

Elämäntapahtumat antavat elämälle sisällön ja rytmin, jotka hallitussa elämäntilanteessa kehittävät ihmistä. Ihminen oppii uusista kokemuksistaan ja lisää omaa sopeutumiskykyään. Elämäntapahtumat voivat kuitenkin muodostua myös haasteeksi, jota ihmisen voimavarat eivät riitä hallitsemaan.

Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilöön kohdistuu haasteita ja vaatimuksia siinä määrin, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Stressin lähteenä voi olla yksi tai useampia samanaikaisia tekijöitä elämäntilanteessa. Stressitilanne johtaa aktiiviseen sopeutumiseen tasapainon säilyttämiseksi tai palauttamiseksi. Stressitekijät voivat aiheuttaa muutoksia ja seuraamuksia mielikuvien, tunteiden, käyttäytymisen ja myös fysiologian tasolla. Stressitilanteessa ihminen kokee tulevaisuuteen liittyvää huolestuneisuutta, joka heijastuu hänen käyttäytymiseensä kärsimättömyytenä tai levottomuutena. Stressi näkyy myös fysiologisina reaktioina, jotka heijastavat elimistön valmistautumista vaaratilanteessa pakoon tai taisteluun. Stressitilanne on luonteeltaan prosessi (kuva «Psykososiaalinen stressi prosessina»1), jota voidaan mitata elämäntapahtumien, mielikuvien, tunteiden, käyttäytymisen sekä erilaisten biologisten mittareiden ja fysiologisten toimintojen tasolla.

Krooninen stressi voi johtaa pysyvämpään ahdistuneisuuteen sekä lopulta eriasteiseen väsymykseen, avuttomuuteen ja jopa toivottomuuteen eli kliiniseen depressioon. Krooninen stressi heijastuu keskushermoston toiminnan häiriöinä, jotka voivat näkyä muun muassa kohonneina veren kortisolipitoisuuksina.

Depressiolla eli masennuksella tarkoitetaan mielialan muutosta, jonka keskeinen ominaisuus on alakuloisuus eli mielialan lasku. Masennus tai masentuneisuus voi olla lyhytaikainen tunnereaktio, usein jonkin ulkoisen elämäntapahtuman laukaisemana, tai masentuneena mielialana koettu ja pidempään jatkuva tunnetila. Tautiluokituksen tarkoittamat erilaiset masennustilat edellyttävät diagnostisten kriteerien täyttymistä siten, että mielialan laskun ohella mukana on myös muita oireita ja oireyhtymän riittävä kesto.

Psykososiaalinen stressi on tärkeä depressioita aiheuttava tai laukaiseva tekijä. Pitkittyessään stressi saattaa edetä ahdistuneisuudeksi ja lopulta myös masentuneisuudeksi. Depressiot muodostavat taustatekijöittensä suhteen kuitenkin hyvin heterogeenisen ryhmän. Elämäntilanteeseen liittyvä stressi ei useinkaan ole ainoa masennukseen altistava tekijä. Ulkoasultaan samankaltaisen depression taustalla voi olla vaihtelevassa määrin myös erilaisia kulttuurisia, yhteiskunnallisia, sosiaalisia, psykologisia, biologisia ja myös persoonallisuuden rakenteeseen liittyviä tekijöitä.

Esiintyminen

Stressi

Tavallisimpia ajankohtaiseen stressiin liittyviä psyykkisiä oireita ovat jännittyneisyyden, levottomuuden ja ahdistuneisuuden tunteet sekä unen häiriöt. Tämän lisäksi stressioireina esiintyy erilaisia ruumiillisia oireita, kuten päänsärkyä, huimausta, sydämentykytystä, pahoinvointia, ylävatsavaivoja, ripulia, tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, hikoilua, ihon punoitusta ja monien somaattisten perussairauksien vaikeutumista.

Aikamme tyyppioireyhtymäksi on noussut arkikeskustelussa työuupumus (ns. burn out), joka on työssä ilmenevä kroonisen stressin ja depressiivisyyden yhdistelmä. Uupunut työntekijä on kokonaisvaltaisesti väsynyt, hänen asenteensa työtä kohtaan ovat muuttuneet kyynisiksi ja ammattillinen itsetunto on heikentynyt.

Kansanterveyslaitoksen aikuisväestön oireita vuosittain kartoittavassa kyselytutkimuksessa (AVTK 2007) viidennes sekä miehistä että naisista koki itsensä muita enemmän stressaantuneeksi. Yleisintä stressin kokeminen oli työttömien ja johtavassa asemassa olevien keskuudessa. Kansalaiset kokivat stressin olevan myös eräs tärkeimmistä syistä sairastavuuteen yleensä.

Terveys 2000 -tutkimuksessa suomalaisten psyykkisiä stressioireita mitattiin kansainvälisesti tunnetulla 12 oireen mittarilla (General Health Questionnaire, GHQ-12), jonka antama kuva väestön stressioireiden tasosta ja jakaumasta noudatti muista vastaavista väestöistä saatuja tuloksia. Löydös oli myös yllättäen aivan samanlainen kuin yli 20 vuotta aiemmin suoritetussa Mini-Suomi -tutkimuksessa: noin neljäsosalla aikuisväestöstä on stressin merkkinä runsaasti psyykkisiä kuormitusoireita.

Depressio

Depressioita esiintyy eri asteisina lievistä masennusoireista aina vakaviin masennusoireyhtymiin eli masennustiloihin asti. Masennus liittyy usein myös muihin mielenterveyden häiriöihin ja fyysisiin sairauksiin. Suomalaisessa tautiluokituksessa masennustila (F32) ja toistuva masennus (F33) ovat ne depression muodot, joita kutsutaan kansainvälisesti sovituin kriteerein vakaviksi masennustiloiksi (englanniksi: major depressive disorder).

Terveys 2000 -tutkimuksessa 5 %:lla suomalaisista aikuisista esiintyi masennusjakso tutkimusajankohtana. Puolella heistä masennus oli esiintynyt aiemminkin tai oli kroonistunut. Huomiota herättävää on, että joskus masennuksesta kärsineistä vain noin puolet on koskaan ollut hoidon piirissä ja akuutin masennustilan osalta hoidon piiriin tulee vain kolmannes masentuneista henkilöistä. Kun hoitokaan ei useimmiten ole optimaalista, on selvää, että masennus tuottaa merkittävässä määrin elämänlaadun heikkenemistä ja toimintakyvyn menetystä.

Depressio on selvästi yleistynyt työkyvyttömyyden perusteena. Vuonna 2007 kaikista sairausvakuutuksen korvaamista päivistä noin joka seitsemäs sairauslomapäivä korvattiin mielialahäiriöiden eli pääasiassa depression vuoksi. Alkaneita sairausjaksoja oli lähes 30 000. Tämän lisäksi depressio on noussut yleisimmäksi yksittäiseksi työikäisen väestön eläkkeelle siirtymisen lääketieteelliseksi syyksi. Masennus oli syynä noin 4 000 tapauksessa vuonna 2007 alkaneeseen työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeeseen ikäryhmässä 25–62 vuotta. Eläkkeelle siirtyneistä runsaat 2 200 oli naisia ja 1 500 miehiä, kaksi kolmannesta yli 50-vuotiaita. Myös masennuslääkkeiden käyttö on tasaisesti lisääntynyt ja se on kahdeksankertaistunut vuoden 1990 jälkeen. Depressioon liittyy myös lisääntynyt kuolleisuus sekä väkivaltaisten kuolemansyiden, etenkin itsemurhien, että myös tautikuolleisuuden vuoksi. Depression aiheuttamat työeläkemenot olivat 410 miljoonaa ja lääkemenot 110 miljoonaa euroa vuonna 2007.

Riskitekijät

Stressi

Elämäntapahtumat; muutokset, erot ja menetykset

Ehkäisyn kannalta psykososiaalisen stressin keskeisiä riskitekijöitä ovat erilaiset elämäntapahtumat ja elämänmuutokset, jotka vaativat aktiivista sopeutumista. Stressaavassa elämäntilanteessa on useimmiten kyse useiden tällaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Erityisesti merkittävät erot ja menetykset muodostuvat voimakkaiksi stressoreiksi. Ehkäisyn kannalta keskeistä on yleinen elämänhallinta, jonka onnistumista rajoittaa kuitenkin yksilöiden ja yhteisöjenkin rajallinen kyky ylipäätään hallita elämäänsä. Stressin ehkäisyä vaikeuttaa lisäksi se, että usein stressi kasautuu sattumanvaraisesti. Stressaavat tapahtumat synnyttävät usein uusia ongelmia, jotka ketjuuntuvat yksilöllisesti tavalla, jota on vaikea ennakoida.

Yksittäiset traumaattiset tapahtumat

Akuutin stressin takana voi olla myös yksittäinen merkittävä traumaattinen tapahtuma, jolla on ihmisen elämää, turvallisuutta tai eheyttä uhkaava vaikutus. Ennakoimattomina ja äkillisinä tapahtumina ne voivat muodostua ylivoimaisiksi stressikokemuksiksi ja johtaa psyykkiseen kriisiin, jonka lopputuloksena voi olla traumaperäinen stressihäiriö. Näiden ehkäisyyn on käytetty traumaattisen tapahtuman jälkeen toteutettavaa välitöntä psykososiaalista tukea tai vaikeista oireista kärsiville hieman myöhemmin, usein vasta kuukauden kuluttua alkavaa niin sanottua jälkipuintia (psychological debriefing, mielenkevennyskokous, stressiriihi). Katastrofitilanteeseen osallistuneille ammattiauttajille järjestetään usein jo samana päivänä kevyempiä stressinpurkukokouksia, ns. stressin pikapurkua. Varsinainen traumoihin kohdistuva kognitiivinen psykoterapia voidaan aloittaa noin kuukauden kuluttua traumaattisesta tapahtumasta, niille, joilla on vakavia oireita tai jo kehittymässä oleva traumaperäinen stressioireyhtymä ja jotka ovat halukkaita psykoterapeuttiseen hoitoon. Posttraumaattisten tilanteiden komplikaatioiden ehkäisyn ja hoidon periaatteet on esitetty laatikkotekstissä "Traumaattisten kokemusten jälkiseuraamusten ehkäisy".

Psykososiaalisen stressin riskitekijöiden, kulun ja ennusteen ymmärtämiseksi sekä ehkäisyn suunnittelemiseksi on hyödyllistä tarkastella stressiä prosessimallin avulla. Varsinaisten stressioireiden lisäksi keskeisiä tekijöitä stressiin sopeutumisessa ovat stressiin liittyvät mielikuvat ja merkitykset (sisäinen adaptaatio) sekä stressiä seuraava käyttäytyminen (coping). Stressitilanteen kulku ja ennuste on riippuvainen kuvassa «Psykososiaalinen stressi prosessina»1 esitetyistä tekijöistä ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

Depressio

Sukupuoli

Depressiolla on heterogeenisen etiologiansa vuoksi lukuisia riskitekijöitä (taulukko «Tunnettuja depression riskiin vaikuttavia tekijöitä.»1). Pitkään tunnettu depression riskitekijä on naissukupuoli. Naisilla esiintyy masennusta selvästi useammin kuin miehillä. Sukupuolten välistä eroa on selitetty biologisten, psykologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden yhteisvaikutuksella.

Taulukko 1. Tunnettuja depression riskiin vaikuttavia tekijöitä.
Sukupuoli: Naisilla depressiivisyys ja hoitoon hakeutuminen on selvästi yleisempää kuin miehillä.
Ikäkausi: Depressio yleistyy nuoruuden aikana ja on yleisintä keski-iässä.
Siviilisääty: Naimisissa oleminen suojaa depressiolta, muilla ryhmillä on depressiota enemmän.
Koulutus: Koulutusasteella on käänteinen suhde depression riskiin.
Ammatti: Alhainen sosioekonominen asema ja psyykkisesti raskaat työtehtävät lisäävät riskiä.
Työsuhde: Työttömyys lisää ja työllistyminen vähentää depressiota.
Päihdyttävät aineet: Tupakointi ja päihteet altistavat depressiolle ja huonontavat sen ennustetta.
Fyysiset sairaudet ja vammat: Johtavat sopeutumiskriisiin ja lisäävät depression riskiä.
Mielenterveyden muut ongelmat: Esiintyvät usein samanaikaisesti ja huonontavat depression ennustetta.
Elämäntapahtumat ja stressi: Epämiellyttävät tapahtumat, kuten erot ja menetykset, lisäävät ja sosiaalinen tuki vähentää depression riskiä.

Ikä

Ikä altistaa depressiivisille oireille. Depression riski lisääntyy nuoruuden aikana. Vakavan masennuksen korkein riski sijoittuu myöhäiseen keski-ikään. Vastoin aiempia näkemyksiä vanhusväestössä ei ole vakavaa masennusta muuta väestöä enemmän. Sen sijaan vanhuksilla esiintyy muita ikäryhmiä enemmän kroonista masentuneisuutta, joka osin selittyy ikääntymiseen liittyvällä kognitiivisten kykyjen heikkenemisellä (mild cognitive impairment). Masennus voi olla myös alkavan dementian ensioireita muistihäiriön ohella.

Elämäntapahtumat; muutokset, erot, menetykset ja uupuminen

Depression riskitekijöitä ovat sukupuolen ja iän lisäksi erityisesti elämäntapahtumat: muutokset, erot ja menetykset. Tässä vaikuttavat sekä elämäntapahtumien määrä että laatu (negatiiviset tapahtumat). Lievempien masennusoireiden yleisyys sekä työelämässä uupuminen saattavat liittyä epäspesifisten elämäntapahtumien yhdessä aiheuttamaan elämänhallinnan vaikeuteen. Stressioireet, ahdistuneisuus ja depressio muodostavat jatkumon sen mukaan, onko psyykkinen kuormittuminen tilapäistä, pitkittynyttä vai jo hallitsematonta.

Sosiaalisen tuki ja muut voimavarat tai niiden puuttuminen

Elämäntapahtumien kuormittavan vaikutuksen vastapainona tärkeänä suojaavana tekijänä on sosiaalinen tuki, joka suojaa etenkin stressiherkkää ja masennukseen altistunutta henkilöä depressioon johtavalta kehitykseltä. Tavallisin sosiaalisen tuen rakenne on läheisten ihmisten muodostama suojaverkko. Niinpä naimisissa olevilla on selvästi vähäisempi depressioriski kuin muilla. Lähiyhteisön muodostaman sosiaalisen tuen rinnalla henkilön selviytymistä ja ennustetta parantavat myös muut ulkoiset ja sisäiset voimavarat: kuten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, koulutustaso ja taloudellinen tilanne sekä henkilön omat, persoonallisuuden sisäiset suojautumismekanismit.

Psyykkinen kuormitus ja sen kokeminen

Psyykkisen kuormituksen kokemisessa on pitkälti kyse henkilön oman elämän hallinnasta. Psyykkistä kuormitusta eli stressiä on luonnehdittu myönteiseksi elämän suolaksi mutta samalla myös kuoleman suudelmaksi sen vuoksi, että elämän haasteet houkuttelevat ihmisiä kuormittamaan itseään tavalla, joka voi johtaa psyykkiseen epätasapainoon.

Työttömyys

Sosiaalisista tekijöistä tärkeä depression riskitekijä on työttömyys. Työllistyminen puolestaan vähentää merkitsevästi psyykkisiä oireita, erityisesti masentuneisuutta.

Alueelliset riskitekijät

Depressioon sairastamisen tiedetään jakaantuvan epätasaisesti myös alueellisesti. Maaseudun ja kaupunkialueiden välillä ei ole kuitenkaan johdonmukaista löydöstä depression esiintyvyydessä, mikä viittaa riskitekijöiden paikalliseen vaihteluun ja väestön valikoitumiseen. Alueelliset erot depression esiintyvyydessä voivat heijastaa väestön valikoitumista, mutta myös kertoa spesifisistä paikallisista syytekijöistä.

Familiaaliset tekijät

Osa depressiotaipumuksesta on luonteeltaan familiaalista ja myös geneettistä. Eräät yksilöiden väliset geneettiset erot assosioituvat sekä stressi- että masennustaipumukseen. Lapsuuden aikaiset toistuvat pelko- ja stressitilanteet sekä lasten väkivaltainen kohtelu altistaa sekä masennukseen että ahdistuneisuuteen aikuisena. Riskiperheiden lasten jo varhain saama sosiaalinen tuki, esimerkiksi päivähoito, ja jossain tapauksissa myös perheen saama yksilöllinen tuki edistää merkitsevästi lasten kehitystä ja parantaa heidän ennustettaan.

Vakavaan masennustilaan sairastumisen riski on ensimmäisen asteen sukulaisilla kolminkertainen normaaliväestön riskiin verrattuna. Jos masennus vaikuttaa periytyvältä, saattaa vanhemman sukupolven taudinkulun ja hoitovasteen tuntemisesta olla hyötyä seuraavan sukupolven hoidon suunnittelussa. Jos ensimmäinen masennusjakso alkaa jo nuorena, on familiaalisuuden todennäköisyys selvästi suurentunut. Sen sijaan yli 40-vuotiaalle ensimmäisen kerran ilmaantuneeseen masennukseen ei liity suurentunutta sukulaisten riskiä.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö (maanis-depressiivinen psykoosi) on selvästi periytyvä, ja perheenjäsenten tulisi tunnistaa taudin oireet ja kulku sekä hoitovaste. Mahdollinen hyvä vaste litiumhoitoon ennakoi hyvää hoitovastetta myös muilla sairastuneilla perheenjäsenillä. Masennusjaksojen tunnistaminen ajoissa saattaa helpottaa uusien potilaiden hoidon aloittamista ja suunnittelua.

Ehkäisy

Stressi

Stressin hallinta – periaatteet

Stressin vaikutuksia voidaan ehkäistä periaatteessa kolmella eri perusstrategialla (stress management). Jos stressiä aiheuttavat tekijät tunnetaan, ne voidaan eliminoida kokonaan tai henkilö voi joka tapauksessa yrittää välttää niille altistumista. Esimerkiksi ylivoimaisen työpaineen alla ratkaisuna voi olla loma, sairausloma tai työpaikan vaihto.

Toiseksi suhdetta stressaaville tekijöille voidaan säädellä myös siten, etteivät ulkoiset vaatimukset enää ylitä vastaanottajan voimavaroja. Henkilö kykenee tällöin sanomaan perustellusti kyllä ja ei häneen kohdistuville vaatimuksille.

Kolmas lähestymistapa stressin hallinnassa on kehittää asianomaisen omia kykyjä kestää paremmin itseensä kohdistuvia paineita, myös ammatissaan. Tällöin kaikki, mikä sijoitetaan elämän hallintaan yleensä, myös ammattitaidon kehittämiseen, koituu myös stressin hallinnan hyväksi. Tärkeässä asemassa ovat silloin myös fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta huolehtiminen sekä sosiaalisen tukiverkon vahvistaminen.

Ennakointi

Hyvän sopeutumisen ja ongelmien ehkäisyn periaatteisiin kuuluu myös tulevien tapahtumien ennakointi. Ennakointiin kuuluu myös parhaan mahdollisen strategian valinta. On päätettävä, lähestyäkö ongelmaa ja onko ongelma ylipäätään ratkaistavissa vai olisiko välttäminen sittenkin viisain tapa toimia tilanteessa. Stereotyyppiset reagointitavat, välitön hyökkäys vaikeita tilanteita vastaan tai välitön pako, eivät ole sopeutumisen kannalta parhaita tapoja toimia. Eri tilanteissa ja eri ajankohtina on hyvä tehdä erilaisia strategisia valintoja. Sopeutumisessa on tasapainoiltava myös tiedollisen ja emotionaalisen hallinnan välillä. Välillä asioita on pyrittävä hallitsemaan tiedollisesti ja joskus taas vain emotionaalinen ymmärtäminen auttaa eteenpäin.

Tiedon saaminen omasta tulevaisuudesta ja mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin

Stressin hallinnassa elämän muutostilanteissa on tärkeä muistaa yksinkertaiset perusasiat. Hallitakseen epävarmuuttaan ja huolestuneisuuttaan ihminen tarvitsee mahdollisimman paljon tietoa tulevaisuudestaan. Lisäksi hänelle tulisi tarjota riittävästi mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa itse omaan kohtaloonsa. Muutokseen sopeutuminen merkitsee aina tulevaisuuden haltuun ottamista ennakoinnin, suunnittelun, harjoittelun ja osallistumisen avulla.

Luopuminen, tunteiden jakaminen, sureminen ja tosiasioiden hyväksyminen

Menneisyydestä irrottautuminen kytkee muutoksessa mukaan myös luopumiseen liittyvät tunteet. Ne tulisi kohdata ja jakaa yhdessä muiden kanssa. Käytännössä tämä merkitsee läsnäoloa, tunteiden jakamista, suremista ja lopulta tosiasioiden hyväksymistä. Merkittävän elämänmuutoksen läpikäyminen merkitsee aina myös luopumista ja suremista.

Muutos synnyttää myös tulkintoja omasta arvosta ja asemasta. Jos muutos sisältää viestejä ihmisten arvon ja merkityksen mitätöinnistä, se voi muodostua hyvin uhkaavaksi itsetunnon kriisiksi, ja johtaa voimakkaaseen muutoksen vastustukseen. Muutostilanteessa on pyrittävä ennakoimaan ihmisten itsetuntoon mahdollisesti kohdistuvat uhat. Itsetunnon loukkaantuminen on aina mielenterveyttä vaurioittavaa, eikä itsetuntovamman korjaaminen koskaan onnistu täydellisesti.

Jaksottaminen, rytmittäminen ja palautuminen

Psyykkistä kuormittumista säätelee keskeisesti elämän jaksottaminen ja rytmittäminen niin, että psyykkisten voimavarojen palautumiseen on riittävät mahdollisuudet. Palautuminen tapahtuu päivittäin jaksottamalla oikein työ, vapaa-aika ja lepo, viikoittain vapaapäivillä (= yksi päivä viikosta vapaata) ja kausittain vuosilomajaksojen avulla. Vaikeimmissa kriisitilanteissa joudutaan harkitsemaan myös lyhyitä sairauslomia.

Sosiaalinen tuki

Sosiaalisella tuella on tärkeä ennakoiva ja myös stressiä puskuroiva vaikutus etenkin stressille herkästi reagoiville ja psyykkisesti herkästi haavoittuville. Myös depression ehkäisyssä sosiaalisella tuella on tärkeä merkitys stressaavissa elämäntilanteissa. Klassisena esimerkkinä tästä on nuorten ensisynnyttäjien tehokas masennuksen ehkäisy synnytyksen jälkeen hyvän sosiaalisen tukiverkon avulla.

Depressio

Henkilökohtaisten riskitekijöiden tunnistaminen

Depression ehkäisy eroaa keinoiltaan stressin seuraamusten ehkäisystä erityisesti, koska depressiiviselle reagoinnille on osoitettavissa hyvinkin erilaisia yksilöllisiä altistavia tekijöitä. Depressiivisyyteen taipuvaisen henkilön tulisikin saada tukea omien altistavien tekijöiden tunnistamisessa jo mahdollisen aiemman masennusjakson hoidon aikana. Hyvä depression hoito on myös oppimisprosessi, jonka avulla voidaan parhaassa tapauksessa ennakoida ja ehkäistä tulevia masennuksia.

Valo, liikunta ja ravinto

Muita stressin ehkäisyssä mahdollisesti hyödyllisiä asioita mutta samalla luonteeltaan täysin erilaisia tekijöitä, ovat muun muassa valon, liikunnan ja ravinnon mielialavaikutukset.

Kuudesosa väestöstä on biologisesti valolle herkästi reagoivia, ja heillä on tämän johdosta tavallista suurempi riski väsyä tai jopa masentua pimeinä vuodenaikoina. Jos kirkasvalon käyttö osoittautuu heille hyödylliseksi, sitä voidaan käyttää pimeinä vuodenaikoina myös ennakoivasti.

Myös liikunta helpottaa mielialan säätelyä, ja sillä on antidepressiivinen vaikutus ainakin lievemmissä depressioissa. Liikuntaa voidaan yhdistää kirkasvaloaltistukseen sisätiloissa, mutta luonnollisemmin se tapahtuu ulkoilemalla (kevät)auringossa.

Ravinnon amiinien ja eräiden kalaöljyjen tiedetään sisältävän aineita, joilla näyttää olevan myös mielialavaikutuksia. Samoin kolesterolin aineenvaihdunta näyttää liittyvän mielialan säätelyyn. Tulevaisuus näyttää, missä määrin mielialaa todella voidaan suojata haitallisilta vaikutuksilta muillakin kuin lääkinnällisillä keinoilla.

Sopeutumistaitojen kehittäminen, seuranta, ohjaus, tuki ja hoito

Masennus on luonteeltaan hyvin usein krooninen häiriö, jolla on vaihteleva kulku episodista toiseen. Henkilön on itse opittava tunnistamaan masennustaipumuksensa luonne. On hyödyllistä oppia, mitkä tekijät vaikuttavat suojaavasti ja mitkä taas altistavat depressiolle sekä missä vaiheessa mieliala on ja mihin suuntaan se on muuttumassa. Seuranta ja ohjaus edellyttävät pitkäjänteistä yhteistyötä lääkärin kanssa. Erityisen tärkeää ja hyödyllistä tämä on silloin, kun vakava masennus on luonteeltaan familiaalista.

Useissa maissa on kehitetty erityisiä kansallisia ohjelmia ja Käypä Hoito -suosituksia, myös Suomessa, joissa tavoitteena on huomion kiinnittäminen depression yleisyyteen ja merkitykseen, havaitsemiseen, diagnostiikkaan sekä asianmukaiseen hoitoon ja ehkäisyyn. Ohjelmat sisältävät myös periaatteita, joiden avulla pyritään estämään masennuksen tarpeeton syveneminen ja lyhentämään depressiivistä jaksoa sekä estämään uusien masennusjaksojen puhkeamista.

Seulonta

Depression seulonta

Depression seulontamenetelmät perustuvat sekä itsearviointiin (self-rating) että asiantuntijan tekemään arviointiin. Seulontaa on perusteltu depression yleisyydellä ja riittämättömällä tunnistamisella. Seulontatutkimukset tunnistavat hyvin selvästi depressiiviset henkilöt, joita voidaan sen jälkeen tutkia tarkemmin ja hoitaa tarvittaessa. Vaikeutena niiden käytössä on oikean katkaisukohdan löytäminen. Useimmat seulontamittarit ovat myös riittävän herkkiä mittaamaan muutoksia ja soveltuvat tämän vuoksi jatkuvaan seurantaan ja toistuviin mittauksiin. Mittareita ei ole kehitetty depressioiden diagnosoimiseksi. Ne kuvaavat ensisijaisesti depression oireita, syvyyttä ja kulussa tapahtuvia muutoksia.

Beck Depression Inventory

Tunnetuin depressioseula on Beck Depression Inventory (BDI), joka soveltuu hyvin erilaisten väestöryhmien seulontaan. Se on vaativa itsearviointimittari ja sen käyttö edellyttää riittävää yhteistyökykyä. Se mittaa selvimmin depression kognitiivisia puolia. Suomalaiseen käyttöön on kehitetty KELA:n toimesta BDI:n pohjalta samankaltainen itsearviointimittari. Lisäksi varsinkin perusterveydenhuollossa on käytössä lyhyt DEPS-mittari.

Hamilton Depression Rating Scale ja Hopkins Symptom Checklist

Kliinistä työtä tekevien lääkärien käytössä on laajimmalle levinnyt Hamilton Depression Rating Scale (HDRS). Se mittaa myös ahdistusoireita sekä depressioon liittyviä somaattisia oireita, ja se on yleisimmin käytetty seulontamittari lääketutkimuksissa. Pelkkään oireiden mittaukseen on eniten käytetty Hopkins Symptom Checklist -mittaria, jossa on erillinen depressio-osio.

Goldberg General Health Questionnaire

Näiden spesifisten mittarien rinnalla on käytetty laajasti Goldbergin kehittämää General Health Questionnairea, joka seuloo hyvin lieviä psyykkisiä häiriöitä, erityisesti stressi-, ahdistus- ja depressio-oireita. Se toimii hyvin samankaltaisesti kuin terveyteen liittyvät elämänlaatumittarit. Sitä on saatavilla erilaajuisina versioina 12-osioisesta 60-osioiseen asti.

Toimenpiteet

Yleisen terveysneuvonnan piiriin voidaan lukea tiedon antaminen depression yleisyydestä, sen oireista ja kulusta sekä tekijöistä, jotka altistavat tai suojaavat depressiolta. Yleinen tietämys depressiosta auttaa välttämään tarpeettomia terveydenhuollon kontakteja ja tutkimuksia sekä suuntaaman huomion seikkoihin, joilla todella on merkitystä jaksamisen ja elämänlaadun kannalta. Henkilökohtaisten riskitekijöiden tunnistaminen ja sopeutumistaitojen kehittäminen yhdessä sosiaalisen tuen ja muiden ulkoisten voimavarojen kanssa on se epäspesifinen mutta yksilön tilanteeseen mitoitettu lähestymistapa, joka parhaiten ennakoi ja estää depressioon johtavaa sairautta. Kansalaisten käyttöön on jo kehitetty myös internet-välitteisiä itsearviointi- ja itsehoitomenetelmiä, vertaisryhmiä ja myös hoitopalveluja. Tämä alue kehittyy kaiken aikaa voimakkaasti.

Lääkäri voi harkiten suositella kirkasvalohoitoa vireyden ylläpitämiseksi sekä ainakin lievien vuodenaikamasennuksien ehkäisyyn ja hoitoon. Myös liikunnan mielialavaikutukset voivat yksittäiselle potilaalle olla niin ilmeisiä, että aktiivista liikuntaa tulisi suosia lievien masennusten ehkäisyssä ja hoidossa.

Depression mahdollisuus tulisi ottaa osaksi kliinistä arviointia aina silloin, kun on kyse vakavista ja kroonisista sairauksista. Esimerkiksi aivohalvauksen yhteydessä tulisi arvioida mieliala ja seurata sen kehitystä sekä aloittaa masennuksen ehkäisy ja hoito heti, kun siihen arvioidaan olevan aihetta, koska aivohalvauksen jälkeisen masennuksen todennäköisyys on suuri.

Toistuvasti depressioon sairastuneiden kohdalla mielialan jatkuva seuranta ja tukeminen auttaa pidentämään masennusepisodien välisiä normaaleja jaksoja ja ajoissa aloitettu hoito lyhentämään uusia masennusjaksoja. Toistuvasti vakavaa masennusta sairastaneille tulisi viimeistään kolmannen masennusjakson jälkeen aloittaa pitkäaikainen estohoito uusien masennusjaksojen ehkäisemiseksi.

Psyykkisen stressin ja masennuksen ehkäisy ja hoito on yksi terveydenhuollon tämän hetken keskeisistä haasteista. Erityisesti perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon sekä psykiatrisen erikoissairaanhoidon on löydettävä kokonaan uusia toimintatapoja kansalaisten auttamiseksi heidän keskeisissä mielenterveysongelmissaan. Psykososiaaliset seikat huomioiva kokonaisvaltainen työtapa terveydenhuollossa tukee myös potilaiden yleistä elämänhallintaa ja stressin sietoa. Toisaalta nykyistä pidemmälle viety työnjako, keskittyminen ja erikoistuminen mielialahäiriöiden ja ahdistuneisuuden hoitoon tulee lisääntymään terveydenhuollossa. Osa henkilökunnasta ja hoitojärjestelmästä tulee keskittymään kokonaan näistä ongelmista kärsivien auttamiseen. Masennushoitajat osallistuvat jo nyt masennuksen ehkäisyyn ja hoitoon perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoito rakentaa kokonaan uusia prosesseja mielialahäiriöiden hoitoon. Kehittyvät potilastietojärjestelmät ja internetin käyttö tukevat omalta osaltaan uusia toimintoja.

Ks. lyhyt ohje traumaattisten (vammauttavien) psyykkisten kokemusten jälkiseuraamusten ehkäisystä «Traumaattisten (vammauttavien) psyykkisten kokemusten jälkiseuraamusten ehkäisy (lyhyt ohje)»1.

Kirjallisuutta

  1. Aalto-Setälä T, Marttunen M, Tuulio-Henriksson A, Poikolainen K, Lönnqvist J. One-month prevalence of depression and other DSM-IV disorders among young adults. Psychol Med 2001: 31: 791–801.
  2. Ahola K. Occupational burnout and health. Finnish Institute of Occupational Health, People and Work, Research Report 81, Helsinki 2007.
  3. Ahola K, Honkonen T, Kalimo R, Nykyri E, Aromaa A, Lönnqvist J. Työuupumus Suomessa: Terveys 2000 -tutkimuksen tuloksia. Suom Lääkäril 2004; 59: 4109–13.
  4. Asiantuntijatyöryhmän muistio. Psykososiaalinen tuki ja palvelut suuronnettomuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2006:81, STM, Helsinki 2006.
  5. Haarasilta L, Marttunen M, Kaprio J, Aro H. The 12-month prevalence and characteristics of major depressive episode in a representative nationwide sample of adolescents and young adults. Psychol Med 2001: 31: 1169–79.
  6. Helakorpi A, Prättälä R, Uutela A,. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2007. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B6/2008. Helsinki, 2008.
  7. Isometsä E T, Katila H, Aro T. Disability pension for major depression in Finland. Am J Psychiatry 2000: 157: 1869–72.
  8. Käypä Hoito -suositus: Depressio. Duodecim 2004; 120: 744–64.
  9. Laukkala T, Isometsä E, Hämäläinen J, Heikkinen M, Lindeman S, Aro H. Antidepressant treatment of depression in the Finnish general population. Am J Psychiatry 2001: 158: 2077–9.
  10. Lindeman S, Hämäläinen J, Isometsä E, ym. The 12-month prevalence and risk factors for major depressive episode in Finland: representative sample of 5 993 adults. Acta Psychiatr Scand 2000: 102: 178–84.
  11. Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, toim. Psykiatria. 5., uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2007.
  12. National Collaborating Centre for Mental Health. Post-traumatic stress disorder: the management of PTSD in adults and children in primary and secondary care. National Institue for Clinical Excellence (NICE), London 2005.
  13. Partonen T, Lönnqvist J. Prevention of winter-seasonal affective disorder by bright-light treatment. Psychol Med 1996; 26: 1075–80.
  14. Rytsälä H J, Melartin T K, Leskelä U S, Lestelä-Mielonen P S, Sokero T P, Isometsä E T. A record-based analysis of 803 patients treated for depression in psychiatric care. J Clin Psychiatry 2001: 62: 701–6.
  15. Suzanna R, Jonathan B, Simon W. Psychological debriefing for preventing post traumatic stress disorder (PTSD) (Cochrane review). The Cochrane Library, Issue 1, 2003.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi