Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Flunssa
 
 

Tuberkuloosi

Sairauksien ehkäisy
19.1.2009
Petri Ruutu

Esiintyminen

Tuberkuloosin ilmaantuvuuden pieneneminen Suomessa oli teollisuusmaiden nopeimpia 1960-luvulta 1990-luvun alkuun, jolloin vuosittainen ilmaantuvuus oli 11 uutta tapausta 100 000:ta asukasta kohti. Vuosina 1994-2007 tuberkuloosin ilmaantuvuus on vähentynyt aiempaa selvästi hitaammin. Tuberkuloosi on nykyään pääosin ikääntyneiden sairaus: yli puolet uusista tapauksista todetaan yli 65-vuotiailla. Suuren tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maissa syntyneiden maahanmuuttajien 18 %:n osuus maamme kaikista uusista tuberkuloositapauksista on poikkeuksellisen pieni verrattuna tilanteeseen useimmissa muissa teollisuusmaissa. Tuberkuloosissa potilaiden kuolevuus (tässä: case fatality) on 7–39 % muiden sairauksien ja riskitekijöiden mukaan vaihdellen.

Riskitekijät

Suomessa tuberkuloosiin sairastumisen tärkeimpiä riskitekijöitä ovat korkea ikä, useat krooniset sairaudet, immunosuppressio ja maahanmuutto alueelta, jossa tuberkuloosia esiintyy paljon. Muita riskitekijöitä ovat sosiaalinen syrjäytyminen, alkoholismi ja huumeiden käyttö. HIV-tartunta satakertaistaa riskin, mutta Suomessa on toistaiseksi esiintynyt vain muutama samanaikainen tuberkuloosi- ja HIV-infektio, koska tuberkuloosia on nuorissa ikäryhmissä vähän.

Maahanmuuttajien sairastumisriski vaihtelee suuresti. Erityisen suuren riskin maita ovat useimmat kehitysmaat, joissa aktiivisen tuberkuloosin prevalenssi väestössä on jopa 3 %. Neuvostoliiton alueen maissa tuberkuloosin ilmaantuvuus lisääntyi merkittävästi 1990-luvulla. Sellaisista maista muuttaneilla, joissa tuberkuloosi on endeeminen, on koko loppuelämänsä ajan lisääntynyt riski sairastua tuberkuloosiin. Muissa teollisuusmaissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu tuberkuloosin ilmaantuvuuden voivan olla maahanmuuttajilla jopa satakertainen vastaanottajamaan kantaväestöön verrattuna. Noin puolet tapauksista ilmenee viiden vuoden kuluessa maahanmuutosta, tavallisimmin työikäisillä aikuisilla. Epätyypilliset taudinkuvat ovat tavallisia. Myös toisen polven maahanmuuttajilla on suurempi riski sairastua tuberkuloosiin kuin kantaväestöllä. Moniresistentin Mycobacterium tuberculosis -kannan esiintymisen riski on maahanmuuttajilla tavallista suurempi.

Tartuntavaara on suurin keuhkotuberkuloosissa (noin 2/3 tapauksista), erityisesti yskösvärjäyksellä todettua tautia sairastavista ("avotuberkuloosi"), joista tartunta leviää pisaratartuntana. Yskösvärjäyksellä todettua keuhkotuberkuloosia sairastavan kanssa lähikontaktissa olevista sairastuu noin 10 %, pelkästään viljelypositiivisen keuhkotuberkuloosipotilaan lähihenkilöistä vain 1 %. Tavallisesti tuberkuloosi-infektion tarttumisen edellytys on läheinen ja pitkäaikainen yhdessäolo samassa taloudessa tai vastaavassa lähialtistuksessa. Muissa elimissä kuin keuhkoissa esiintyvän tuberkuloosin tarttumisriski on hyvin pieni. Tartuntavaarallista aerosolia voi syntyä lääketieteellisten toimenpiteiden yhteydessä, esimerkiksi endoskopiassa ja hengitysteiden eritteitä imettäessä. Sairastumisista noin 80 % tapahtuu parin vuoden kuluessa altistumisesta. Tehokkaan lääkehoidon aloituksen jälkeen tartuntavaara häviää 2–3 viikossa.

Ehkäisy

Tuberkuloosin torjunnan linjat on määritelty tartuntatautilaissa ja tartuntatautiasetuksessa sekä niihin perustuvissa määräyksissä ja suosituksissa. Tärkeimpiä keinoja ovat rokotukset, riskiryhmiin kohdistetut seulontatutkimukset, tapausten varhainen toteaminen, tartuttavuuden katkaiseva tehokas lääkehoito, hoitotuloksen varmistaminen ja erityistilanteissa käytetty ehkäisevä hoito.

BCG- eli Calmette-rokotus on kuulunut vuoteen 2006 asti vastasyntyneiden rokotusohjelmaan (luku Infektioiden ehkäisy rokotuksin «Infektioiden ehkäisy rokotuksin»1). Rokotuksen tehosta kiistellään, mutta sen katsotaan suojaavan pikkulapsia vaikeita tuberkuloosimuotoja vastaan, vaikka se ei suojaakaan tartunnalta. Koska BCG-rokote on elävä heikennetty rokote, se aiheuttaa haittavaikutuksia, joista merkittävin vaikkakin harvinainen on luutulehdus (6/100 000 rokotettua). Immuunipuutos on rokottamisen vasta-aihe.

Lääkehoito on tärkeä tuberkuloosin tartuntaketjun katkaisijana ja siten koko tuberkuloositilanteen hallinnassa. Ongelmaksi on muodostunut tuberkuloosin harvinaisuus, sillä lääkäri ei huomaa enää epäillä tuberkuloosia silloinkaan, kun potilas kuuluu suuren riskin ryhmään, kuten endeemisestä maasta tullut maahanmuuttaja. Maahanmuuttajien tuberkuloosin hoidossa lääkeresistenssin mahdollisuus on otettava huomioon erityisesti hoidon alussa, ja siksi hoidon keskittäminen asiantuntijayksiköihin on välttämätöntä.

Koko väestön pienoisröntgenkuvaukset lopetettiin vuonna 1990. Tuberkuloosin suuren esiintyvyyden alueilta tulevilta pakolaisilta ja turvapaikanhakijoilta suositellaan tutkittavaksi thoraxröntgenkuva ja tarvittaessa bakteriologisia näytteitä. Alle 7-vuotiaista tarkastetaan BCG-rokotusarpi ja heille tehdään tuberkuliinikoe. Kokeessa negatiivisen tuloksen saaneille (2 TU:lla induraatio alle 5 mm) annetaan BCG-rokotus.

Yskösvärjäyksessä todettua keuhkotuberkuloosia sairastavan potilaan aiheuttamalle tartunnalle altistuneita on aiheellista seurata thoraxröntgenkuvauksella. Tätä varten tehdään tartuntavaarallisen potilaan lähihenkilöistä ilmoitus kotipaikan terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavalle lääkärille (työperäisessä altistuksessa työterveyslääkärille). Ensi vaiheessa keuhkoröntgenkuva otetaan vain yli 7-vuotiaista lähihenkilöistä, joihin kuuluvat saman talouden jäsenet tai näihin verrattavat. Alkuperäiseksi tartuntalähteeksi voi tällöin paljastua muu kuin ensimmäisenä diagnosoitu tapaus. Altistuneille tehdään uudelleen thoraxröntgenkuvaus 6 ja 12 kuukauden kuluttua. Alle 7-vuotiaille lapsille tehdään kliininen tutkimus ja harkinnan mukaan thoraxkuvaus. Suomessa lähes kaikille annetun BCG-rokotuksen vuoksi ei Mantoux'n ihokokeen seuraaminen altistusta epäiltäessä ole yleensä hyödyllistä.

Ehkäisevän lääkehoidon tavoitteena on tartunnan jälkeisen sairastumisen ehkäisy. Suomessa sitä ei suositella annettavaksi altistuneille, terveille henkilöille. Ehkäisevän hoidon antamisesta immunosuppressiopotilaille ei ole yhtenäisiä suosituksia. Ehkäisevä lääkehoito on yleensä aiheellinen, jos potilas on aiemmin sairastanut tuberkuloosin ennen vuotta 1970, jolloin aiempaa tehokkaammat bakterisidiset lääkkeet tulivat käyttöön, tai samassa taloudessa potilaan kanssa on koskaan asunut ilmeistä avotuberkuloosia sairastava. Hoidoksi annetaan tavallisimmin isoniatsidia.

Ks. lyhyt ohje tuberkuloosin ehkäisystä «Tuberkuloosin ehkäisy (lyhyt ohje)»2.

Kirjallisuutta

  1. Haas D W. Mycobacterium tuberculosis. Kirjassa Mandell G L, Bennett J E, Dolin R, toim. Mandell, Douglas and Bennett's Principles and Practice of Infectious Diseases. New York: Churchill Livingstone, 2000: 2576–607.
  2. Huovinen P, Meri S, Peltola H, Vaara M, Vaheri A, Valtonen V, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2003.
  3. Liippo K. Tuberkuloosi ja muut mykobakterioosit. Kirjassa: Kinnula V, Brander P, Tukiainen P, toim. Keuhkosairaudet. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2005, s. 399–421.
  4. Tala-Heikkilä M. Siirtyykö BCG – Bacillus Calmette-Guérin historiaan? Duodecim 2002; 118: 89–90.
  5. Viljanen M, Liippo K, Kokki M. Mykobakteerit ja nokardiat. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H, Vaara M, Vaheri A, Valtonen V, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet. Kirja I. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2003, s. 141–51.
  6. http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/rokottajan_kasikirja/yleisen_rokotusohjelman_rokotteet/bcg_rokote/

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi