Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Enterorokko
 
 

Raudanpuute

Sairauksien ehkäisy
19.1.2009
Kari Remes ja Martti A. Siimes

Esiintyminen

Raudanpuute on yleisin ravintoperäinen puutossairaus kaikkialla maailmassa. Useimmissa väestöissä, kuten myös Suomessa, se on ainoa niin tavallinen anemian aiheuttaja, että sen vaikutus kuvastuu väestön hemoglobiinijakautumiin.

Kansaneläkelaitoksen autoklinikkatutkimuksessa vuosina 1967–1972 miehistä 2,1 %:lla hemoglobiiniarvo oli alle 130 g/l ja naisista 5,8 %:lla alle 120 g/l. Alle 15 %:n transferriinisaturaatio todettiin 3,5 %:lla miehistä ja 12,1 %:lla naisista. Anemia ja raudanpuute olivat yleisimpiä 40–49-vuotiailla naisilla, joista 11 %:lla oli raja-arvojen mukaan anemiaa ja 14,2 %:lla raudanpuutetta.

Veriarvot ja ilmeisesti myös rautatasapaino ovat Suomessa edelleen parantuneet. Mini-Suomi tutkimuksessa vuosina 1978–1981 mitatut keskimääräiset hematokriittiarvot 30–59-vuotiailla olivat kymmenvuotisikäryhmissä miehillä 1,3–2,4 % ja naisilla 0,5–1,7 % suuremmat kuin autoklinikkatutkimuksen aineistossa. Sellaisten 40–49-vuotiaiden naisten osuus, joiden hematokriittiarvo oli pienempi kuin 0,38, oli pienentynyt 8,9 %:sta 4,8 %:iin.

Kansanterveyslaitoksen vuonna 1997 tekemän väestötutkimuksen mukaan raudanpuuteanemian esiintyvyydessä ei näyttäisi tapahtuneen viime aikoina oleellisia muutoksia sen jälkeen, kun vuonna 1995 luovuttiin väestön raudanpuutteen ehkäisystä.

Haittavaikutukset

Raudanpuutteen haitat alkavat näkyä viimeistään silloin, kun kehittyy raudanpuuteanemia. Rasituskokeissa hemoglobiinipitoisuuden on osoitettu korreloivan lineaarisesti fyysiseen suorituskykyyn sekä sykkeen tihenemiseen ja laktaattipitoisuuden suurenemiseen rasituksessa. On viitteitä siitä, että raudanpuute ilman anemiaakin heikentää suorituskykyä, mikä selittyy sillä, että raudanpuute voi haitata energiantuotantoon liittyvien entsyymien toimintaa. Anemian ohella raudanpuutteeseen liittyvä epiteelin atrofioituminen kynsissä, kielessä, suun limakalvoilla, ruokatorvessa ja mahalaukussa voi aiheuttaa sekä pitkä- että lyhytaikaista haittaa.

Riskitekijät

Väestötasolla raudanpuutteen tärkeimmät syyt ovat riittämätön saanti, suurentunut tarve ja lisääntynyt menetys. Viime vuosikymmeninä tapahtunut väestön veri- ja rauta-arvojen kohentuminen liittynee ensisijaisesti ravintotottumusten muutoksiin, erityisesti lihatuotteiden lisääntyneeseen käyttöön. Tutkimuksessa todettiin raudanpuutteen liittyvän sekä miehillä että naisilla lihatuotteiden niukkaan käyttöön ja naisilla lisäksi runsaaseen maidonkulutukseen. Raudan tarve kasvaa veren tilavuuden lisääntyessä normaalin kasvun, raskauden tai vaikkapa kestävyysharjoittelun myötä. Se, että naisilla on huonompi rautatasapaino kuin miehillä, johtuu kuukautisvuodoista ja raskauksista. Kuukautisvuodot kaksinkertaistavat kuukausittaisen raudan menetyksen ja tarpeen. Ehkäisypillerit vähentävät kuukautisvuotoa, ja niiden lisääntynyt käyttö saattaa olla osatekijä naisväestön veri- ja rauta-arvojen kohentumisessa.

Ehkäisy

Raudanpuutteen ehkäisy kohdistuu nykyisin pääosin yksilöihin: ehkäisevä rautahoito kohdistetaan niihin, joilla raudanpuutteen kehittymisen riski on suuri. Monipuolinen ruokavalio sisältää rautaa noin 6 mg/1 000 kcal (4 200 J), ja näin ravinnosta saatava päivittäinen rautamäärä on 10–15 mg. Tästä imeytyy elimistön käyttöön noin 10 %, mikä kattaa miesten ja ei-menstruoivien naisten fysiologiset menetykset (0,5–1,0 mg/vrk). Nykyään ruokavalion rautamäärä on oleellisesti suurempi kuin 25 vuotta sitten, koska erityisesti lihan käyttö on lisääntynyt. Mahdollisesti myös C-vitamiinin saanti on runsaampaa. Niinpä valtion ravitsemusneuvottelukunta päätti vuonna 1995 lopettaa raudan lisäämisen valkoisiin vehnäjauhoihin ja mannasuurimoihin; sitä oli tehty vuodesta 1974 lähtien. Näin siirryttiin väestöprofylaksista yksilötasolle. Kaikille ruuasta saatava rauta ei riitä. Tällaisia riskiryhmiä ovat esimerkiksi kasvuikäiset, kuukautisten aikana runsaasti vuotavat, raskaana olevat ja kestävyysurheilijat. Rautaprofylaksin ainoa keino ei ole raudan anto tabletteina, vaan myös ravintotottumuksia voidaan muuttaa raudan saannin ja imeytymisen osalta paremmiksi.

Imeväiset

Täysiaikaisena syntyneen lapsen rautatilanteeseen imeväisaikana vaikuttaa mm. maitoruokinnan laatu. Jos lapsi saa yksinomaisesti rintamaitoa, on todennäköistä, että hänellä on optimaalinen hemoglobiinipitoisuus ja raudansaanti puolen vuoden ikään, vaikka rintamaidon rautapitoisuus on erittäin pieni. Tämä johtuu siitä, että tällöin raudan hyväksikäyttö on ainutlaatuisen tehokasta; äidinmaidon rauta imeytyy ehkä jopa 100-prosenttisesti. Ilmeisesti imeytyminen heikkenee pysyvästi heti, kun lapsi on saanut ensimmäisen kerran annoksen muuta ravintoa.

Suomessa käytössä oleviin äidinmaidon korvikkeisiin lisätään rautaa, jotta lehmänmaidon raudan imeytymistä heikentävät vaikutukset voitaisiin kompensoida. Jotta imeytyvän raudan määrä saadaan samalle tasolle kuin yksinomaisesti rintamaitoa saavilla lapsilla, rautaa täytyy lisätä korvikkeisiin yli 10-kertainen määrä rintamaitoon verrattuna. Tällä saattaa olla epäsuotuisia vaikutuksia esimerkiksi mineraalien imeytymiseen.

Perusterve imeväinen ei tarvitse lääkkeellistä rautalisää. Suomessa suositellaan D-vitamiinin päivittäistä antamista kaikille lapsille kahden vuoden ikään asti. Vaikka tämä tehdään muin kuin rautatasapainoon liittyvin perustein, se parantaa normaalin erytropoieesin edellytyksiä.

Murrosikäiset

Murrosiässä tyttöjen ja poikien raudantarpeen kehitys eroaa toisistaan. Tytöillä murrosikä ja painon (ja verimäärän) lisääntyminen alkavat ja päättyvät samanaikaisesti. Tällöin elimistön rasvamäärä lisääntyy eikä lihasten suhteellinen osuus kasva. Hemoglobiinin pitoisuudessa ei tapahdu muutosta. Näistä syistä tytön murrosiästä johtuva raudantarpeen lisäys vastaa painon nousua, mikä on suhteellisen pieni muutos. Kuukautiset alkavat keskimäärin 13 vuoden iässä. Nuorten kuukautiset ovat epäsäännöllisempiä kuin aikuisten. Tämän vuoksi niissä menetetty verimäärä myös vaihtelee yksilöllisesti enemmän kuin aikuisilla.

Pojilla kehitys on erilainen: ensin on murrosikä ja pari vuotta myöhemmin kasvuvaihe. Painon (ja verimäärän) kasvu on nopeampaa ja pitkäaikaisempaa kuin tytöillä. Lisäksi monilla liikuntaa harrastavilla pojilla verimäärän suhteellinen osuus kasvaa, usein merkittävästi. Lihasten koko (ja myoglobiinin määrä) kasvaa myös enemmän kuin tytöillä. Hemoglobiinin pitoisuus suurenee myös, päinvastoin kuin tytöillä. Keskimääräinen nousu on noin 10 %, joskin jälleen yksilöllinen nousu on vaihtelevaa. Kaikki nämä tekijät yhdessä vaikuttavat siihen, että muutaman vuoden ajaksi raudantarve moninkertaistuu. Toisaalta terveet pojat myös syövät poikkeuksellisen runsaasti tänä aikana ja saavat näin paljon rautaa.

Kuukautisten aikana runsaasti vuotavat naiset

Kuukautisvuodot lisäävät raudanhukkaa keskimäärin 50 %:lla. Tällöin päivittäisen raudansaannin pitäisi olla 10–20 mg. Tätä määrää ei läheskään aina saada ruokavaliosta, ja vaarana on ensin rautavarastojen ehtyminen ja sitten raudanpuuteanemian kehittyminen. Suurella osalla naisista näin ei käy, joten koko naisväestön raudanpuutteen ehkäisyyn ei ole aihetta. Sen sijaan yksilötasolla, jos raudanpuuteanemia on todettu, jatkuva esimerkiksi jaksoittain annettu rautalisä tai vähintään säännöllinen verenkuvan seuranta on aiheellinen kuukautisten päättymisikään asti. Raudanpuutteen estohoitoon voidaan käyttää kuukautisten aikana runsaasti vuotavilla myös traneksaamihappoa vuotopäivinä vähentämään veren- ja samalla raudanhukkaa. Nuorilla naisilla ehkäisypillerihoito ajaa monesti saman asian.

Raskaana olevat naiset

Raskaus kasvattaa äidin verentilavuuden lisääntymisen ja sikiön kasvun vuoksi raudantarvetta, niin että päivittäin saadun raudan määrän tulisi olla 30–40 mg/vrk. Tähän ei ruokavaliolla päästä. Raskauden aikana raudanpuute kehittyykin niin suurelle osalle odottavista äideistä, että rauta-arvojen jatkuvaa seurantaa tarkoituksenmukaisempaa on kaikkiin kohdistuva profylaksi, jossa odottaville äideille annetaan päivittäin 50–100 mg rautaa tabletteina 2. raskauskolmanneksesta lähtien.

Kestävyysurheilijat

Säännöllinen kestävyysharjoittelu lisää raudantarvetta: sekä hemoglobiinin että myoglobiinin määrä lisääntyy. Samanaikaisesti raudanhukka lisääntyy mm. runsaan hikoilun ja toistuvan mikroskooppisen suolistovuodon takia.

Jos raudantarve on muusta syystä suurentunut, kuten kasvuikäisillä tai menstruoivilla naisilla, raudanpuute kehittyy urheiluharjoittelun yhteydessä tavallista helpommin. Niinpä olisi turvallista, että päivittäinen raudan saanti olisi kestävyysurheilua harrastavilla miehillä ja kasvuikäisillä 10–20 mg sekä menstruoivilla naisurheilijoilla 15–25 mg. Summittaiseen rautahoitoon ei kuitenkaan ole aihetta, sen sijaan ruokavalioneuvonta on aina hyödyllinen. Säännöllisesti harjoittelevien urheilijoiden on hyvä käydä 2–3 kertaa vuodessa verenkuvan tarkistuksessa, ja vasta jos raudanpuutteen kehitys on ilmeinen, ryhdytään rautatablettihoitoon. Erityistilanteissa, esimerkiksi vuoristoharjoittelussa, kuumassa ilmanalassa harjoittelussa ja laihdutuksessa rutiinimainen rautahoito on perusteltu.

Kirjallisuutta

  1. Antila V. Iron deficiency in the Finnish population. Acta Med Scand 1962; 173 Suppl 393.
  2. Ruutu T, Rajamäki A, Lassila R, Porkka K, toim. Veritaudit. 3., uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2007.
  3. Takkunen H. Iron deficiency in the Finnish adult population. Scand J Haematol Suppl 1976; 25: 1–91.
  4. Vilpo J, Nousiainen T. Raudanpuuteanemia. Kirjassa: Kunnamo I, Alenius H, Hermanson E, Jousimaa J, Teikari M, Varonen H, toim. Lääkärin käsikirja. 9., uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2008, s. 534–5.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi