Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Sienimyrkytykset
 
 

Päänsärky ja huimaus

Sairauksien ehkäisy
19.1.2009
Markku Partinen

Päänsärky

Päänsärky on yleisin neurologinen oire: noin 80 % naisista ja 65 % miehistä kärsii ajoittaisesta päänsärystä. Päänsärky koetaan yksilöllisesti. Pään verisuonet, limakalvot, iho ja osa aivokalvoista aistivat kivun herkästi. Kipu voi syntyä verisuonien voimakkaasta laajenemisesta niskan ja pään alueen lihasten pitkäaikaisen jännitystilan vuoksi sekä tulehdusten tai kudosten siirtymien aiheuttaman venyttymisen vuoksi. Päänsäryn kansainvälinen luokitus esitetään taulukossa «Päänsäryn kansainvälinen luokitus.»1.

Taulukko 1. Päänsäryn kansainvälinen luokitus.
Migreeni
  • Aurallinen (esioirein alkava) migreeni
  • Auraton (suoraan päänsäryllä alkava) migreeni
  • Muut harvinaisemmat migreenityypit
Lihasjännityspäänsärky (tensiotyyppinen päänsärky)
Sarjoittainen päänsärky
Monenlaiset päänsäryt, ei rakenteellisia vaurioita
Vammoihin liittyvä päänsärky
Aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttama päänsärky
Muihin kuin verenkiertoperäisiin kallonsisäisiin poikkeavuuksiin liittyvä päänsärky
Kemiallisten aineiden käytön tai siitä vieroituksen aiheuttama päänsärky
Yleisinfektioihin liittyvä päänsärky
Metabolisten, endokriinisten tai nestetasapainon häiriöiden aiheuttama päänsärky
Kallon, niskan, silmien, korvien, sivuonteloiden, hampaiden tai suun rakenteisiin tai muihin kasvojen tai pään rakenteisiin liittyvä päänsärky tai kasvojen alueen särky
Psykiatristen syiden aiheuttama päänsärky
Pään alueen neuralgiat (hermosäryt; hermoratakipu)
Muut syyt; luokittelematon päänsärky

Äkillisesti verenpainetta nostaneen fyysisen aktiviteetin (raskaan taakan nostaminen, ponnistaminen, muu verenpainetta kohottanut tilanne) yhteydessä alkaneen päänsäryn syynä saattaa olla lukinkalvonalainen verenvuoto (SAV) tai aivoverenvuoto. Jos potilaalla on tuntien tai vuorokausien kuluessa pahenevaa päänsärkyä, niskajäykkyyttä ja kuumetta, on epäiltävä aivokalvotulehdusta ja, jos potilas on sekava, aivotulehdusta. Jos potilas valittaa aamuyöstä herättävää päänsärkyä, johon liittyy pahoinvointia tai oksennuksia, on varmistettava, ettei syynä ole aivopaineen kohoaminen.

Sarjoittain esiintyvä päänsärky tuntuu yleensä posken tai silmän seudussa esiintyvänä kovana kipuna, johon liittyy kyynelvuotoa saman puolen silmästä ja kirkkaan eritteen vuotoa samanpuoleisesta sieraimesta. Kohtauksia esiintyy useita kertoja vuorokaudessa joidenkin viikkojen ajan, jonka jälkeen kuluu taas kuukausia ennen uusien kohtauksien alkamista.

Trigeminusneuralgia eli kolmoishermosärky esiintyy kovina toispuolisina sähköiskumaisina kipuina kasvoissa lähinnä ylä- tai alaleuan alueella. Kipu syntyy usein kasvoja kosketettaessa, nauraessa tai syödessä. Kolmoishermosärkykohtaukset kestävät muutamasta sekunnista 1–2 minuuttiin. Välillä on täysin kivuton tauko, jonka jälkeen kipukohtaus voi uusiutua. Jos kipu kestää ilman taukoa useita minuutteja tai jopa vuorokausia, kyseessä ei ole trigeminusneuralgia. Kolmoishermosärkykohtaus on erittäin kova, eikä potilas pysty puhumaan sen aikana. Atyyppisen kasvoneuralgian erottaminen kolmoishermosärystä on tärkeää.

Päänsärkypotilaan tajunnan tason tutkiminen ja seuranta on erityisen tärkeää, koska sen huononeminen on yleensä viite päänsäryn vakavasta syystä.

Vakavan päänsäryn tunnistaminen ja siihen liittyvien komplikaatioiden ehkäisy

Päänsärkypotilasta tutkittaessa on selvitettävä, onko syynä kohonnut kallonsisäinen paine tai tulehduksellinen tila. Potilaan silmänpohjat on katsottava mahdollisen staasipapillin toteamiseksi. Neurologiset puolioireet voivat viitata päänsäryn kallonsisäiseen syyhyn. Potilaan niska- ja hartiaseudun lihaksiston aristukset viittaavat jännityspäänsärkyyn. Myös ohimovaltimotulehdus on mahdollinen. Purentahäiriöt voivat myös olla päänsäryn syy. Toisaalta on muistettava akuutin glaukooman mahdollisuus.

Verenpaine tulee mitata. Tavallinen verenpainetauti ei sinänsä aiheuta päänsärkyä, mutta hypertensiivinen enkefalopatia voi ilmaantua joskus salakavalasti päänsärkyoirein.

Päänsäryn diagnoosi perustuu etenkin esitietoihin ja kliiniseen tutkimukseen. Neuroradiologiset lisätutkimukset ovat tarpeen, jos anamneesi tai status antavat aiheen epäillä kallonsisäisiä syitä, ja joskus muissa epäselvissä tapauksissa. Perusteellisilla neurologisilla tutkimuksilla helpotetaan usein itse särkyäkin, koska potilaan huolestuneisuus oireensa vakavasta taustasta hälvenee.

Migreeni

Migreeniin liittyy usein perinnöllinen alttius kohtauksellisille hermoverkkojen ja aivoverisuonten toimintahäiriöille. Geneettinen alttius voi selittää myös sitä, että erilaiset haju- ja muut aistimukset aistitaan herkemmin, jolloin ne voivat häiritä aivojen aineenvaihduntaa aiheuttaen tulehdustilan hermostossa. Tulehduksellisten tekijöiden (sytokiinit) osuus ärsytyksen ja hermoston toimintahäiriöiden synnyssä on merkittävä.

Jos migreeni alkaa esioirein, sitä kutsutaan auralliseksi eli ennakko-oireiseksi migreeniksi. Suoraan päänsäryllä alkava migreeni on auraton migreeni. Ennakko-oireisessa migreenissä esioireita seuraa tyypillisesti kova, sykkivä päänsärky, ja häiriö voi edetä pahoinvointiin ja jopa oksenteluun. Perimän osuus on suurempi aurallisessa kuin aurattomassa migreenissä. Aurallinen migreenikohtaus alkaa tyypillisesti takaraivolohkon kuorikerroksesta, joka reagoi herkästi erilaisiin ärsykkeisiin. Myös aivorunkotason toiminta voi häiriintyä, ja erilaiset migreenin oireet, kuten toispuoliset näkö- ym. aistihäiriöt sekä puutumiset, johtuvat hermoston toimintahäiriöistä.

Esiintyminen

Migreenin esiintyvyys on 10–20 % koko väestössä, mikä tarkoittaa, että yli 500 000 suomalaista kärsii jonkinasteisesta migreenistä. Auraton migreeni on yleisempi kuin aurallinen migreeni. Migreenipotilaista kaksi kolmasosaa on naisia, ja heillä migreenin esiintyminen liittyy usein kuukausittaiseen hormonitason vaihteluun. Useimmiten migreenistä kärsivät ovat työikäisiä. 20–50 %:lla migreenipotilaista on suvussa muitakin migreenipotilaita. Etenkin aurallinen migreeni esiintyy suvuittain. Vuonna 1992 suomalaisista 7-vuotiaista lapsista 5,7 % kärsi migreenistä.

Sekä naisilla että miehillä migreeni lievittyy usein vanhemmalla iällä. Migreenipotilaiden keskimääräinen elinikä ei eroa tilastollisesti terveiden ihmisten eliniästä. Jos migreenityyppisen päänsäryn syynä on arteriovenoosi malformaatio eli valtimon ja laskimon epänormaali yhteys (päänsärky on tällöin yleensä aina samalla puolella päätä), siihen liittyy vuotovaara.

Laukaisevat tekijät

Migreenikohtauksia voivat laukaista mm. stressi, stressin laukeaminen (viikonloppu), syömättömyys, voimakas fyysinen rasitus, kuukautiset, tupakansavu (erityisesti sikari), eräiden hajuvesien hajut, kirkkaat valot, alkoholijuomat (etenkin sherry, madeira, makea kuohuviini, liköörit ja eräät punaviinit), kofeiinin puute ja/tai vieroitusoireet paljon kahvia juovilla, pitkään nukkuminen ja säänmuutokset (matalapaine, ukonilma). Saunailtaa seuraavana aamuna migreenipotilas voi herätä kovaan päänsärkyyn, vaikka ei olisi nauttinutkaan olutta tai muita alkoholijuomia. Lihasjännityspäänsärkyyn saunominen voi sen sijaan auttaa.

Naisten migreenin erityispiirteitä

Naisilla migreeni on yleisin muutamaa päivää ennen kuukautisten alkua ja kuukautisten aikana. Raskauden aikana migreeni lievittyy tai häviää kokonaan. Toisaalta etenkin aurallinen migreeni saattaa joskus pahentua raskauden aikana. Migreenistä kärsivät naiset voivat käyttää ehkäisypillereitä, mutta eräiden tutkimusten mukaan tupakoivien ja samanaikaisesti ehkäisypillereitä käyttävien naisten aivoinfarktin riski on lisääntynyt. Jos migreeni pahenee (etenkin aurallinen migreeni) ehkäisypillerien käytön aloittamisen jälkeen, niiden käyttö on lopetettava.

Ehkäisy

Migreenin syytä ja mekanismeja ei vieläkään tunneta tarkasti. Tärkeä osa migreenin patofysiologiassa on serotoniinilla ja myös dopamiinilla. Migreenin molekyylibiologinen tutkimus on vilkasta ja on mahdollista, että sitä kautta löydetään tulevaisuudessa ratkaisuja, joilla migreenin syntymistä voitaisiin vähentää.

Mikäli migreenikohtauksia esiintyy tiheään, päänsärkypäiväkirjan pitäminen auttaa selvittämään laukaisevia tekijöitä. Migreenipotilaat oppivat usein tunnistamaan uhkaavan kohtauksen esimerkiksi kiristävänä tunteena silmien välissä. Tällöin tulisi ottaa heti riittävän suuri annos tulehduskipulääkettä (ketoprofeenia, ibuprofeenia, naprokseenia, natriumnaprokseenia, tolfenaamihappoa) tai parasetamolia. Yleinen syy lääkkeen tehoamattomuuteen on liian pieni annos. Vaikeamman migreenikohtauksen tehokas hoito on esimerkiksi ibuprofeenin (600–800 mg) ja parasetamolin (1 000 mg) yhdistelmä. Jos tämä "coctail" ei auta noin 30–45 minuutissa, voidaan ottaa lisää lääkettä. Ibuprofeenia voi ottaa 2 400 mg päivässä eikä parasetamolin annos saa ylittää 3 000 milligramma yhden vuorokauden aikana. Mikäli migreenipotilas jo illalla selvästi aavistelee heräävänsä seuraavana aamuna päänsärkyyn, hän voi ottaa lääkkeen (esimerkiksi 400 mg ibuprofeenia tai 500 mg parasetamolia) ennen nukkumaanmenoa. Spesifisenä hoitona voidaan käyttää triptaaneja, mutta niitä ei saa käyttää ehkäisevästi. Triptaania tulee ottaa vasta päänsäryn alettua.

Migreenipotilaan tulisi välttää hakeutumasta epäsäännölliseen vuorotyöhön sekä töihin, joissa hän altistuisi toistuvasti erilaisille laukaiseville ympäristötekijöille.

Ravitsemuksellisilla tekijöillä on myös oma merkityksensä. Migreenipotilaan tulisi välttää juomia ja ruokia, joiden hän on todennut aiheuttavan migreeniä. Omega-3-öljyjen hyötyä ei ole saatu todistetuksi kaksoissokkokokeissa, mutta käytännössä moni migreenipotilas on saanut lievitystä suurista omega-3-annoksista (kalaöljyt). Myös magnesiumin käytöstä on anekdotaalista hyötyä, mutta senkään osalta hyötyä ei ole todistettu kaksoissokkoasetelmissa. Myös nopeasti imeytyvien hiilihydraattien välttäminen ruokavaliossa voi vähentää migreenikohtauksia tasaamalla verensokerin vaihteluita ja vähentämällä aivojen ärtyvyyttä.

Sekundaaripreventio

Jos migreenikohtauksia esiintyy tiuhaan tai jos ne aiheuttavat toistuvasti työkyvyttömyyttä, voidaan kokeilla 2–6 kuukauden pituista ehkäisylääkitystä. Ehkäisylääkityksenä voidaan käyttää pientä annosta amitriptyliiniä, beetasalpaajia (esim. propranololia) tai antiepileptisiä lääkkeitä (esim. gabapentiini, topiramaatti, valproaatti). Sedatiivisten lääkkeiden käyttöä on pyrittävä välttämään. Kognitiivinen terapia on osoittautunut hyödylliseksi. Akupunktuuria voi kokeilla migreenin sekundaarisena ehkäisykeinona. Migreenin hoidossa myös botuliinitoksiinihoidolla on saatu kohtauksia harvenemaan. On muistettava, että päivittäinen tulehduskipulääkkeiden tai ergotamiinivalmisteiden käyttö on yleinen jatkuvan päänsäryn syy. Usein paras apu päivittäiseen päänsärkyyn saadaankin lopettamalla kokonaan särkylääkkeiden käyttö.

Lihasjännityspäänsärky

Ajoittainen lihasjännityspäänsärky on erittäin yleinen: yli 60 % aikuisista on kärsinyt ainakin joskus tämäntyyppisestä päänsärystä. Tilapäinen jännityspäänsärky kestää muutamasta tunnista viikkoon, ja se on harvoin syynä lääkärin vastaanotolle hakeutumiseen, krooninen lihasjännityspäänsärky sen sijaan useinkin. Epäselvissä tapauksissa on konsultoitava neurologia.

Työhön liittyvän lihasjännityspäänsäryn ehkäisemiseksi on kiinnitettävä huomiota hyvään työergonomiaan. Näyttöpääte ei saa olla liian korkealla, ettei työntekijä joudu jännittämään niskalihaksiaan. Hyvän fyysisen peruskunnon ylläpitäminen auttaa lihasjännityspäänsäryn ehkäisyssä. Fysikaalinen hoito, hieronta ja akupunktuuri voivat joskus auttaa lihasjännityspäänsäryn hoidossa. Liikunnasta, voimistelusta, aerobicista ja erilaisista rentoutusmenetelmistä voi olla ehkäisyssä apua. Tärkeää on myös hyvän sosiaalisen verkoston ylläpitäminen, sillä usein krooninen päänsärky on yksi masennuksen tai ahdistuneisuuden ilmentymä. Silloin taustalla oleva mielenterveyden häiriö täytyy selvittää ja hoitaa asianmukaisesti. Myös pitkään jatkunut päivittäinen särkylääkkeiden käyttö voi ylläpitää lihasjännityspäänsärkyä. Joskus apua saadaan spastisisuuden hoitoon käytettävästä sirdaludista. Botuliinitoksiinin hyöty on kyseenalaista eikä se ole ratkaisu krooniseen päänsärkyyn.

Päänsäryn toistuessa usein on siis kyseessä migreeni tai lihasjännityspäänsärky. Mikäli päänäsärky ilmaantuu äkillisesti, on pidettävä mielessä lukuisia eri syitä, joita on esitetty taulukossa «Päänsärkyä aiheuttavia sairauksia ja tiloja.»2.

Taulukko 2. Päänsärkyä aiheuttavia sairauksia ja tiloja.
Aivosairaudet ja muut neurologiset sairaudetAivoverenkierron häiriöt, aivoinfarkti, lukinkalvonalainen verenvuoto, muut kallonsisäiset verenvuodot
Kallonsisäiset kasvaimet
Aivotärähdys, muut aivovammat ja niiden jälkitilat
Migreeni, jännityspäänsärky ym.
Tulehdukset, infektiotInfluenssa
Mikä tahansa yleisinfektio
Kallonsisäiset infektiot (meningiitti, enkefaliitti)
Korvatulehdus, hammasjuuren tulehdus
Ohimovaltimotulehdus
Poski- tai otsaontelotulehdus
Ulkoiset syytKofeiinin puute/vieroitusoireet kahvin juojilla
Auringonpistos
Ruokamyrkytys, muut myrkytystilat
Liuotinaineiden hengittäminen
Matkapahoinvointi ja meritauti
Univaje, nukkumattomuus, liian vähäinen uni
Melu
Syömättömyys, nälkä, alhainen verensokeri
Nestehukka
Lääkevieroitukseen liittyvät tilanteet
Silmä- ja purentaperäiset syytHeikentynyt näkö
Sopimattomat silmälasit
Silmänpainetauti tai muu silmäsairaus
Purentahäiriöt, bruksismi (hampaiden kirskutus)
Hormoniperäiset syytKuukautisia edeltävä oireyhtymä
Hypotyreoosi tai muu endokriininen sairaus
Muita tunnettuja päänsäryn aiheuttajiaFibromyalgia
Niska- tai aivohermojen puristustilat
Lannepiston jälkeinen päänsärky
Ruoka-aineallergiat
Suolistoperäiset syyt
Uniapnea
Hyponatremia (alhainen veren natriumpitoisuus)
Psyykkiset syyt

Huimaus

Huimauksella tarkoitetaan tunnetta tasapainon häiriintymisestä tai sitä, että potilas kokee paikallaan ollessaan, että hän tai hänen ympäristönsä on liikkeessä. Huimausoireeseen sisältyy aina jonkinlaista liikettä tai tasapainohäiriöitä. Tasapainon säätelyn kannalta keskeisiä rakenteita ovat molempien sisäkorvien tasapainoelimet, aivorunko, pikkuaivot, silmät (näkö) sekä proprioseptiivinen järjestelmä (raajat ja niska). Huimausoire muokkautuu aivokuorella ja myös psyykkisillä tekijöillä on osuutensa oireenmuodostuksessa. Kiertohuimaus on aina merkki sisäkorvan tai tasapainohermojärjestelmän vauriosta, eikä esimerkiksi pelkkä niskajännitys voi selittää sitä. Muuntyyppiselle huimaukselle löytyy elimellinen syy useammin sellaisilta potilailta, jotka valittavat kaatavaa tunnetta, kuin niiltä, joita heiluttaa tai joilla on humalatilaa muistuttava tunne.

Esiintyminen

Huimaus on yleistä. Noin 30 %:lla esiintyy joskus huimausta ennen 65 vuoden ikää. Brandtin (1991) 572 potilaan aineistossa huimauksen syyt jakautuivat seuraavasti: hyvänlaatuinen asentohuimaus noin 39 %, vestibulaarineuroniitti 23 %, fobiaan liittyvä huimaus 12 %, Ménièren tauti 11 %, muu keskushermostoperäinen huimaus 9 % ja muista syistä johtuva huimaus 6 %. Huimausten syiden suhteellinen osuus vaihtelee eri alojen lääkärien potilailla. Yleislääkärien vastaanotolla yleisiä huimaustyyppejä ovat hyvänlaatuinen asentohuimaus, Ménièren tauti, lääkkeiden haittavaikutuksista johtuva huimaus, verenkiertoperäinen huimaus, niskaperäinen huimaus sekä muista syistä johtuvat huimausoireet. Yleislääkärin tulee tietysti pitää mielessään myös vakavampiin sairauksiin liittyvän huimausoireen mahdollisuus.

Riskitekijät

Kaikki tekijät, jotka vaikuttavat tasapainon säätelyjärjestelmään (ks. edellä), voivat aiheuttaa tai pahentaa erilaisia huimausoireita. Huimausta aiheuttavia syitä ovat esimerkiksi sydämen rytmihäiriöt, liian matala verenpaine, nestetasapainon häiriöt, lääkkeiden sivuvaikutukset, korvatulehdukset, anemia, vitamiinien puutostilat (mm. B12-vitamiini), kilpirauhashäiriöt, autonomisen hermoston häiriöt sekä matkapahoinvointi ja siihen liittyvä huimaava olo.

Huimauskohtaus menee usein itsestään ohi eikä varsinaista hoitoa tarvita. Joskus voidaan tarvita lääkehoitoa ja huimauskuntoutusta.

Hyvänlaatuisessa asentohuimauksessa voidaan saada välitön apu huimauksen hoitoon perehtyneen lääkärin tai fysioterapeutin tekemällä Epleyn toimenpiteellä (Epley canalith repositioning maneuver).

Ehkäisy

Viettämällä säännöllistä elämää voi jossain määrin vähentää huimauksen riskiä. Tupakoinnin ja liiallisen eläinrasvojen käytön välttäminen ehkäisee verenkiertoperäistä huimausta, mutta muuten ei ruokavaliolla ole osoitettu olevan suurta merkitystä huimausoireiden ehkäisyssä. Liiallinen alkoholinkäyttö on vahingollista. Liikunta on parasta huimauksen ehkäisyä; tasapainojärjestelmä saa harjoitusta ja lisäksi liikunta parantaa fyysistä kuntoa ja unen laatua. Vanhuksilla liikunta on myös parasta kaatumisten ehkäisyä (ks. luvut Koti- ja vapaa ajan tapaturmat «Koti- ja vapaa -ajan tapaturmat»1 ja Sairauksien ehkäisy vanhuksilla – erityispiirteet «Sairauksien ehkäisy vanhuksilla – erityispiirteet»2).

Etenkin iäkkäillä ihmisillä aamulla esiintyvä huimaus liittyy usein matalaan verenpaineeseen. Tällöin huimausta voidaan ehkäistä nousemalla vuoteesta hitaasti. Heräämisen jälkeen tulisi nauttia riittävästi nesteitä ja mahdollisesti kahvia verenpaineen nostamiseksi.

Ruokailun jälkeen esiintyvä (postprandiaalinen) väsymys ja huimauksen tunne liittyvät myös verenpaineen laskuun. Nopeasti imeytyvien vähäkuituisten hiilihydraattien ja etenkin sokeripitoisten jälkiruokien välttäminen lounaalla auttaa. Myös runsas liikunta heti ruokailun jälkeen voi aiheuttaa hypotensiota ja pahentaa huimausta.

Kirjallisuutta

  1. Brandt T. Vertigo. Its multisensory syndromes. 2. painos. Berlin: Springer-Verlag, 1999.
  2. Colledge N, Barr-Hamilton R, Lewis S, Sellar R, Wilson J. Evaluation of investigations to diagnose the cause of dizziness in elderly people: a community based controlled study. BMJ 1996; 313: 788–92.
  3. Headache Classification Subcommittee of the International Headache Society. The International Classification of Headache Disorders: 2nd edition. Cephalalgia. 2004;24 Suppl 1:9-160.
  4. Kallela M, Wessman M, Havanka H, Palotie A, Färkkilä M. Familial migraine with and without aura: clinical characteristics and co-occurrence. Eur J Neurol 2001; 8: 441–9.
  5. Laitakari K. Miten havainnollistan kaarikäytäväsakan poiston asentohuimauksen hoidossa? Suom Lääkäril 2004; 59: 4603–5.
  6. Limmroth V, Michel M C. The prevention of migraine: a critical review with special emphasis on beta-adrenoceptor blockers. Br J Clin Pharmacol 2001; 52: 237–43.
  7. Ojala M. Huimauspotilaan tutkimukset – mitä, missä ja milloin? Duodecim 1997; 113: 1805–9.
  8. Rubenstein L Z, Josephson K R, Osterweil D. Falls and fall prevention in nursing home. Clin Geriatr Med 1996; 12: 881–902.
  9. Russel M, Olesen J. Increased familial risk and evidence of genetic factor in migraine. BMJ 1995; 311: 541–4.
  10. Sillanpää M, Anttila A. Increasing prevalence of headache in 7-year-old school children. Headache 1992; 36: 466–70.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi