Hae Terveyskirjastosta

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Keuhkokuume

Esiintyminen

Keuhkokuumeen ilmaantuvuus eri tutkimuksissa on 700–2 000 tapausta 100 000 henkilöä kohti vuodessa. Tämän perustella Suomessa sairastaa keuhkokuumeen 37 000–105 000 ihmistä vuosittain. 1980-luvulla tehdyssä väestöpohjaisessa tutkimuksessa Itä-Suomessa keuhkokuumeen ilmaantuvuus oli edellä mainitun vaihtelun puolivälissä. Ilmaantuvuus on suurin elämänkaaren ääripäissä, imeväisillä ja vanhuksilla. Keuhkokuumeen merkitys ei ole mitätön myöskään työikäisessä väestössä, josta noin 1,2 % sai vuonna 2006 sairaspäivärahaa keuhkokuumeen vuoksi. Noin 10–15 % keuhkokuumeista on sairaalaperäisiä.

Keuhkokuumeeseen sairastuneista kuolee noin 4 %, ja se muodostaa noin kaksi kolmannesta hengityselinsairauksien aiheuttamista kuolemista. Kuolleisuus painottuu voimakkaasti iäkkäimpiin (kuva 1). Vuosittain Suomessa kuolee yli 2 000 ihmistä keuhkokuumeeseen (taulukko 1). Kuolemanriskiä suurentaa iän ja perussairauksien lisäksi voimakkaasti myös keuhkokuumeen vaikeusaste sen diagnoosihetkellä. Siten varhainen diagnoosi ja hoito sekä sairauden ehkäisy ovat merkityksellisiä kuolleisuuden alentamiseksi. Valtaosa keuhkokuumeeseen liittyvistä kustannuksista aiheutuu sairaalahoidosta ja erityisesti vaikeimpien tautien tehohoidosta, mutta jopa 80 % tapauksista voidaan hoitaa avohoidossa, mikäli hoito on aloitettu ajoissa.

Aiheuttajat ja altistavat tekijät

Hengitysteiden virusinfektio edeltää usein keuhkokuumetta. Keuhkokuume voi olla myös viruksen ja bakteerin aiheuttama sekainfektio ja myös kahden eri bakteerin aiheuttama keuhkokuume on mahdollinen. Hoidon kannalta keuhkokuumetta tulee kuitenkin aina pitää bakteerin aiheuttamana. Streptococcus pneumoniae, pneumokokki (luku Pneumokokki-infektiot 1), on yleisin keuhkokuumeen aiheuttaja. Se aiheuttaa noin 40 % tapauksista ja on tavallisin vaikeaoireisen kotisyntyisen keuhkokuumeen aiheuttaja.

Muita tavallisia keuhkokuumeen aiheuttajia ovat Chlamydia pneumoniae ja Mycoplasma pneumoniae, jotka voivat epidemiakausina aiheuttaa keuhkokuumeista suurenkin osan. Haemophilus influenzae ja Moraxella catarrhalis aiheuttavat vain muutaman prosentin keuhkokuumeista, joskin niiden osuus kroonisista keuhkosairauksista kärsivillä voi olla merkittävämpi. Sairaalasyntyisen keuhkokuumeen aiheuttajina voivat olla myös Staphylocccus aureus ja gramnegatiiviset sauvabakteerit.

Krooniset keuhkosairaudet ja immuunipuolustusta heikentävät tilat, kuten HIV-infektio, sekä alkoholismi ja tupakointi lisäävät huomattavasti riskiä sairastua keuhkokuumeeseen (taulukko 2). Äskettäin on havaittu sairastumisriskin olevan kasvanut myös tupakansavulle altistuneilla, huonosti hammashygieniansa hoitaneilla sekä runsaasti eläinkontakteissa olevilla. Samoin hengitysteiden virusinfektioita lisäävät tekijät, kuten runsaat lapsikontaktit ja tiivis asuminen samassa taloudessa, näyttäisivät kasvattavan riskiä sairastua keuhkokuumeeseen.

Ehkäisy

Yhtä tehokasta tapaa ehkäistä keuhkokuume ei voi olla, sillä sen voivat aiheuttaa monet eri mikrobit. Keuhkokuumeen ehkäisyssä avaintekijöinä ovat hengitysteiden virusinfektioiden ehkäisy ja toisaalta spesifiset keinot pneumokokin aiheuttaman keuhkokuumeen ehkäisemiseksi.

Käsien pesu ja desinfioivan käsihuuhteen käyttö ovat tehokkaimpia keinoja suojautua hengitystieinfektiolta. Tupakoinnin lopettaminen vähentää riskiä sairastua keuhkokuumeeseen ja myös tupakansavulle altistumisen välttäminen voi jossain määrin pienentää sairastumisriskiä samoin kuin suun hyvä hygienia. Kroonisen keuhkosairauden tehokkaalla hoidolla ja keuhkojen runsaan limantuoton fysikaalisella hoidolla ja uloshengityksellä positiivista painetta vastaan (pullopuhallus) voitaneen myös vähentää keuhkokuumeeseen sairastumisen riskiä keuhkokroonikoilla, joskaan selkeää tutkimusnäyttöä niistä ei keuhkokuumeen ehkäisyssä ole. Immuunivajavuuden ja HIV-infektion hoidolla voidaan vähentää näiden potilaiden keuhkokuumeen riskiä. Profylaktinen antibioottihoito ei sen sijaan keuhkokuumeen ehkäisyssä ole suositeltavaa tai tehokasta kuin valikoiduilla potilailla, joilla keuhkokuumeen riski on poikkeuksellisen suuri. Muusta profylaktisesta lääkehoidosta ei nykykäsityksen mukaan ole keuhkokuumeen ehkäisyssä hyötyä. Keuhkojen limaa irrottavien lääkeaineiden, hengitettävien steroidien tai keuhkoputkia laajentavien beeta-2-agonistien käyttöä ainoastaan keuhkokuumetta ehkäisevinä lääkityksinä ei suositella, ellei keuhkosairauden hoito muutoin niiden käyttöä edellytä.

Pneumokokin (luku Pneumokokki-infektiot 1) ja influenssan (luku Influenssa 2) aiheuttamia infektioita voidaan ehkäistä kohtalaisen tehokkaasti rokotuksilla. Influenssarokotteen teho riippuu siitä, osuvatko rokotteeseen käytetyt viruskannat yksiin kyseisenä vuonna kiertävien influenssavirusten kantojen kanssa. Influenssaviruksen runsaan muuntelun vuoksi rokote on uusittava vuosittain. Influenssarokotteen suojateho influenssaa vastaan on tavallisimmin n. 60–80 % ja influenssaa vastaan rokottamalla voidaan ehkäistä myös influenssan jälkitautina ilmaantuvaa keuhkokuumetta. Influenssarokotteen on voitu havaita myös vähentävän muutakin sairaalahoidon tarvetta vanhuksilla (luku Sairauksien ehkäisy vanhuksilla – erityispiirteet 3).

Pneumokokkirokotteena on aikuisilla käytetty 23-valenttista polysakkaridirokotetta (Pneumovax^®), joka estää noin 50–60 % vaikeista baktereemisista pneumokokin aiheuttamista keuhkokuumeista. Näyttö sen tehosta lievempien keuhkokuumeiden ehkäisyssä on hieman ristiriitaista. Pneumokokkirokotetta suositellaan monissa maissa kaikille yli 50-vuotiaille. Polysakkaridirokote tehoaa huonosti alle 2-vuotiailla ja heille on kehitetty uusia konjugaattirokotteita. Niiden käyttöönotto USA:ssa vähensi vaikeiden pneumokokki-infektioiden esiintymistä pikkulapsilla ja yllättäen samassa määrin myös vanhuksilla, joita ei ollut rokotettu. Samalla mikrobilääkeresistenssiä omaavien pneumokokkikantojen aiheuttamien infektioiden määrä romahti. Kyseessä on ns. laumavaikutus, jossa pikkulasten sairastumisten ehkäisyllä voitiin merkittävästi ehkäistä myös vanhusten vaikeita pneumokokki-infektioita. Pneumokokin polysakkaridirokotteita onkin otettu käyttöön yleiseen rokotusohjelmaan myös useassa Euroopan maassa ja niiden käyttöönottoa harkitaan myös Suomessa.

Influenssa- ja pneumokokkirokotteita suositellaan kaikille yli 65-vuotiaille ja nuoremmillekin henkilöille, joilla on kroonisia perussairauksia, kuten keuhkojen, sydämen, munuaisten sairauksia, immunosuppressiivinen lääkitys tai muutoin normaalia suurempi alttius pneumokokki-infektioille esimerkiksi pernanpoiston johdosta. Näille henkilöille vuosittainen influenssarokotus kuuluu Suomessa myös ilmaisena yleiseen rokotusohjelmaan, joskin rokotuskattavuus on vuosittain jäänyt vain 50 %:n tasolle. Vuonna 2007 on Suomessa aloitettu myös pikkulasten rokotus influenssarokotuksella, joka suojannee myös muuta väestöä influenssalta, sillä pikkulapset ovat influenssan tärkein tartunnanlähde yhteisössä. Jossain tapauksissa, kuten selvän influenssa-altistuksen jälkeen tai laitoshoidossa olevien keskuudessa leviävässä influenssaepidemiassa myös spesifinen influenssalääkitys, tsanamiviiri tai oseltamiviiri, on hyödyllinen influenssan ehkäisyssä.

Jos kahdella tai useammalla potilaalla havaitaan samanaikaisesti keuhkokuume, jonka aiheuttaja on Legionella pneumophila (legioonalaistauti) tai linnuista tarttuva Chlamydia psittacii (Q-kuume), toimenpiteet infektiolähteen etsimiseksi ja eliminoimiseksi ovat tarpeen. Legioonalaistautia ovat levittäneet bakteerin kontaminoimat vesi- ja ilmanvaihtojärjestelmät. Sairaalasyntyisen keuhkokuumeen ehkäisyä on käsitelty luvussa Epidemioiden torjunnan periaatteet 4.

Kirjallisuutta

1. Almirall J, Bolibar I, Serra-Prat M, ym. and the Community-Acquired Pneumonia in Catalan Countries (PACAP). New evidence of risk factors for community-acquired pneumonia: a population-based study. Eur Respir J 2008; 31: 1274–84.
2. Jokinen C, Heiskanen L, Juvonen H, ym. Incidence of community-acquired pneumonia in the population of four municipalities in eastern Finland. Am J Epidemiol 1993; 137:977–988.
3. Kotisyntyisen keuhkokuumeen Käypä hoito -suositus, Duodecim 2008.
4. Kyaw MH, Lynfield R, Schaffner W, ym. for Active Bacterial Core Surveillance of the Emerging Infections Program Network. New Engl J Med 2006; 354: 1455–1563.
5. Mandel L A, Bartlett J G, Dowell S F, File T M Jr., Musher D M, Whitney C. Update of practice guidelines for the management of community-acquired pneumonia in immunocompetent adults. Clin Infect Dis 2003; 37: 1405–1433.
6. Nuorti P. Pneumokokkikonjugaattirokotukset ja pneumokokin muuttuva epidemiologia. Suom Lääkäril 2006; 61: 4697–4700.
7. Vila-Córcoles A, Ochoa-Gondar O, Hospital I, ym. and the EVAN Study Group. Protective effects of the 23-valent pneumococcal polysaccharide vaccine in the elderly population: The EVAN-65 study. Clin Infect Dis 2006; 43: 860–868.
8. Woodhead M, Blasi F, Ewig S, ym. Guidelines for the management of adult lower respiratory tract infections. Eur Respir J 2005; 26: 1138–1180.