Esiintyminen ja riskitekijät

Helikobakteeri-infektio on yksi yleisimmistä infektiotaudeista, ja se on levinnyt kaikkialle maailmaan. Infektio on kehitysmaissa selvästi yleisempi kuin teollisuusmaissa. Kehitysmaissa jopa yli 80 % 20-vuotiaista on infektoitunut, kun taas kehittyneemmissä maissa, kuten Suomessa, infektion esiintyvyys on vain 10–20 % tässä ikäryhmässä. Keskimäärin suomalaisista on infektoituneita 30–40 %. Infektoituminen tapahtuu lapsuusiässä, tavallisimmin alle viiden vuoden iässä. Tartunta liittyy tiheään asumiseen ja on yleisempi alimmissa sosiaaliluokissa. Helikobakteerin tartuntateitä ei tunneta hyvin, mutta todennäköisin tartuntatapa on gastro-oraalinen. Infektoitumiseen liittyy ikäkohortti-ilmiö: alle 20-vuotiaista suomalaisista helikobakteeri löytyy noin 10 %:lta, kun taas yli 60-vuotiaista 60–70 % on infektoituneita. Elintason nousun ja asumisväljyyden lisääntymisen myötä helikobakteeri-infektio vähenee varsin nopeasti kaikissa länsimaissa, riippumatta häätötoimenpiteistä.

Infektion tautikirjo

Helikobakteeri aiheuttaa aina tulehdusreaktion mahan limakalvolla. Akuuttiin infektioon liittyy voimakas granulosyyttivaltainen tulehdusreaktio. Oireina esiintyy ylävatsakipuja, pahoinvointia, oksentelua ja pulauttelua. Oksennuksen mukana tuleva hapoton mahaneste on infektiivistä. Akuuttia gastriittia seuraa voimakas immuunivaste, jolloin tulehdusreaktio kroonistuu. Aluksi kehittyy pinnallinen gastriitti, joka vuosien saatossa etenee krooniseksi, ja edelleen atrofiseksi gastriitiksi, jolloin bakteeri menettää kasvumahdollisuutensa.

Helikobakteeria esiintyy noin 85 %:lla gastriittipotilaista, runsaalla 90 %:lla pohjukaissuolihaavaa sairastavista ja 70 %:lla mahahaavapotilaista. Mahasyöpäpotilaista noin 70 % kantaa helikobakteeria, ja helikobakteeripositiivisuuteen liittyy 1,6–6-kertainen mahasyövän riski, mutta alle 1–3 %:lle infektoituneista kehittyy jossakin elämänvaiheessa mahasyöpä. Sen sijaan mahansuun syövän (kardiakarsinooman) ja helikobakteerin välinen riskisuhde on käänteinen (0,6).

Helikobakteerin kantajista 10–20% saa elämänsä aikana jossakin vaiheessa infektioon liittyvän peptisen haavataudin. Pohjukaissuolihaavan riskitekijöitä helikobakteerin kantajilla ovat Lewis^b-veriryhmä [Le(a-b+)] ja ns. nonsekretorstatus sekä O-veriryhmä. Mahalaukun ns. MALT-lymfooma (limakalvoon liittyvän imukudoksen muutoksesta lähtöisin oleva lymfooma) liittyy myös helikobakteeri-infektioon, ja osa lymfoomista on saatu paranemaan häätämällä helikobakteeri. Helikobakteerin kantajan mahahaava tai pohjukaissuolihaava uusiutuu herkästi. On arvioitu, että pohjukaissuolihaavapotilaista noin 80 % ja mahahaavapotilaista 60 % saa vuoden kuluessa uuden haavan, jos helikobakteeri jätetään häätämättä. Sen sijaan bakteerin häätö estää kokonaan taudin uusiutumisen, jos potilas ei käytä tulehduskipulääkkeitä.

Ehkäisy

Diagnostiikka

Seulonta

Oireettoman väestön hoitoon tai seulontaan ei ole perusteita. Sen sijaan runsaasti keskustelua ja tutkimuksia on aiheuttanut kysymys, tuleeko helikobakteeridiagnostiikkaa käyttää seulontatestinä ylävatsavaivojen hoito- ja tutkimuslinjoja ratkaistaessa. EHPSG:n suosituksen mukaan helikobakteeri tulisi määrittää seulontatutkimuksena kaikilta alle 55-vuotiailta dyspepsiapotilailta, joilla ei ole ns. hälyttäviä oireita, kuten laihtumista, nielemiskipuja, veriulosteita tai -oksennuksia, anemisoitumista tai jatkuvia voimakkaita vatsakipuja. Tätä tukevat myös tutkimustulokset. Suosituksen mukaista käytäntöä noudatettaessa voidaan vähentää gastroskopioiden tarvetta 25–70 %. Jos kyseessä on uudesta dyspepsiaoireesta kärsivä potilas, joka on helikobakteeripositiivinen noninvasiivisen luotettavan testin perusteella, hänelle annetaan helikobakteerin häätöhoito. Mikäli potilas todetaan helikobakteerinegatiiviseksi, dyspepsian hoito valitaan potilaan johtavan oireen perusteella, esimerkiksi ulkus- ja refluksityyppisessä dyspepsiassa protonipumppulääkitys. Kummassakin tapauksessa hoidon tulos on tarkistettava: jos potilas oireilee onnistuneen häätöhoidon jälkeen, on harkittava jatkotutkimuksia.

Helikobakteerin on osoitettu lisäävän mahasyövän riskiä tapaus-verrokkitutkimusten tulosten perusteella, ja tuoreen tutkimuksen mukaan helikobakteerin häätö vähentää mahasyövän ilmaantuvuutta. Vaikka helikobakteeri luokitellaan mahasyövän suhteen ryhmään 1 kuuluvaksi karsinogeeniksi, se ei itse tuota karsinogeeneja. Arviolta 60–80 % mahalaukun syövistä kehittyy helikobakteeri-infektion pohjalta. On kuitenkin muistettava, että mahasyövän kehittymiseen vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin helikobakteerin aiheuttama limakalvon tulehdus, esimerkiksi kumuloituvat geenivirheet, ravintoperäiset tekijät (ruokasuola, niukasti hedelmiä, marjoja ja vihanneksia sekä antioksidantteja sisältävä ruoka, nitrosoyhdisteet) ja tupakointi.

Helikobakteeri-infektion tärkeimpien komplikaatioiden, peptisen haavataudin ja etenkin mahasyövän, esiintyminen on vähentynyt tai vähentymässä samalla, kun infektio käy yhä harvinaisemmaksi.

Helikobakteerin häätö

Vaikka helikobakteeri on osoittautunut herkäksi usealle antibiootille in vitro ja in vivo, parhaat hoitotulokset on saatu metronidatsolin, amoksisilliinin, tetrasykliinin ja klaritromysiinin yhdistelmillä.

Helikobakteerin häätöhoito tulee nähdä kokonaisuutena, jossa varaudutaan jo ensimmäistä hoitoyhdistelmää valittaessa myös mahdolliseen toiseen hoitokuuriin.

Ensisijaiseksi hoitovaihtoehdoksi suositellaan amoksisilliinin (1 g × 2) ja klaritromysiinin (500 mg × 2) ja protonipumpun estäjän (PPI) (1 annos × 2) yhdistelmää viikon ajan tai vastaavasti ranitidiinivismuttisitraatin (400 mg × 2), amoksisilliinin (1 g × 2) ja klaritromysiinin (500 mg × 2) yhdistelmää. Jos ensimmäinen hoito epäonnistuu, toissijaisena hoitona voidaan käyttää ranitidiinivismuttisitraattia (400 mg × 2) yhdistettynä tetrasykliiniin (500 mg × 4) ja metronidatsoliin (400 mg × 3). Vaihtoehtoisena toissijaishoitoina tulevat kyseeseen PPI:n (1 annos × 2), metronidatsolin (400 mg × 3) ja klaritromysiinin (250 mg × 2) yhdistelmä tai PPI:n (1 annos x 2), levofloksasilliinin (250 mg x 2) ja amoksisilliinin (1 g x 2) kombinaatio.

Protonipumpun estäjän, amoksisilliinin ja klaritromysiinin yhdistelmällä helikobakteeri saadaan häädetyksi 80–90 %:lta potilaista.