Etusivu » Kalsium (P-Ca, P-Ca-albk ja P-Ca-ion)

Kalsium (P-Ca, P-Ca-albk ja P-Ca-ion)

Senkka ja 100 muuta tutkimusta
30.6.2016
Seija Eskelinen
  • Viitearvot «Viitearvojen tulkinta»1
    • P-Ca: 2,15–2,51 mmol/l (millimoolia litrassa)
    • P-Ca-albk: 2,15–2,51 mmol/l
    • P-Ca-Ion: 1,16–1,30 mmol/l

Kalsium on yksi veren elintärkeistä suoloista. Se on välttämätön hyvin monissa aineenvaihdunnan reaktioissa. Sitä tarvitaan muun muassa lihassolujen ja hermosolujen toiminnan säätelyssä. Näissä reaktioissa tarvittavat kalsiummäärät ovat pienet, mutta ne voivat toimia moitteettomasti vain, jos veren kalsiumpitoisuus on sopiva. Siksi elimistö säätelee veren kalsiumpitoisuutta tarkasti. Yli 99 prosenttia elimistön kalsiumista on luustossa, jossa se on tärkeänä osana luuston kovaa mineraalia.

Kalsiumia elimistö saa ravinnosta. Suomalaisten kalsiumista lähes kaksi kolmasosaa tulee maitotuotteista.

Riittävä D-vitamiinin saanti on välttämätön, jotta kalsium imeytyy normaalisti.

D-vitamiinin ohella kalsiumin pitoisuutta veressä säätelee lisäkilpirauhashormoni. Lisäkilpirauhaset ovat neljä pientä rauhasta, jotka sijaitsevat kaulalla kilpirauhasen takapinnalla. Ne valmistavat ja erittävät verenkiertoon lisäkilpirauhashormonia eli parathormonia, joka säätelee luun kalsiumaineenvaihduntaa ja kalsiumin erittymistä virtsaan. Hormoni on hyvin herkkä veren kalsiumpitoisuuden muutoksille. Jos veren kalsium alkaa vähentyä, lisäkilpirauhaset lisäävät hormonin tuotantoa, jolloin luusta siirtyy kalsiumia vereen ja kalsiumpitoisuus pysyy normaalina. Jos veren kalsium alkaa lisääntyä, lisäkilpirauhashormonin tuotanto vähenee, minkä seurauksena kalsiumia siirtyy verestä luuhun ja erittyy virtsaan tavallista enemmän. Tämän säätelyn ansiosta ravinnon kalsiummäärien vaihtelut eivät vaikuta veren kalsiumarvoihin.

Veressä kalsium on kahdessa muodossa. Ionisoitunut kalsium on vapaana veriplasmassa. Vain tämä vapaa osa kalsiumista osallistuu elimistön aineenvaihdunnan reaktioihin. Osa kalsiumista on sitoutuneena plasman proteiineihin. Se on eräänlainen "varastomuoto", josta kalsiumia voi siirtyä ionisoituneeksi kalsiumiksi ja päinvastoin. P-Ca mittaa plasman koko kalsiummäärää; mukana on sekä ionisoitunut että plasman proteiineihin sitoutunut osa. Mittaus on epätarkka monissa tilanteissa. Siksi enenevässä määrin mitataan etenkin avohoitopotilailla albumiinikorjattua kalsiumia (P-Ca-albk), kun taas monisairailla tai sairaalapotilailla mitataan ionisoitunutta kalsiumia (P-Ca-Ion).

Suurentunutta veren kalsiumpitoisuutta kutsutaan hyperkalsemiaksi «Kalsium - liikaa (hyperkalsemia) tai liian vähän (hypokalsemia) veressä»2. Sen yleisin syy on lisäkilpirauhashormonin liikatuotto, jolloin luusta siirtyy liikaa kalsiumia vereen. Toinen hyperkalsemian syy on luustoon levinnyt syöpä, jossa niin ikään kalsiumia siirtyy luusta vereen.

Lievästi suurentuneeseen kalsiumarvoon ei liity oireita, mutta lisäkilpirauhasen liikatuotto aiheuttaa osteoporoosia «Osteoporoosi (luukato)»3. Jos kalsiumarvo suurenee enemmän, ilmaantuu monia yleisoireita (esimerkiksi väsymys, ruokahaluttomuus, vatsavaivoja, sekavuutta). Muita seuraamuksia voivat olla munuaiskivet ja munuaisen toiminnan häiriöt.

Pienentynyttä veren kalsiumpitoisuutta kutsutaan hypokalsemiaksi, joka on harvinaisempi kuin hyperkalsemia «Kalsium - liikaa (hyperkalsemia) tai liian vähän (hypokalsemia) veressä»2. Se johtuu lisäkilpirauhashormonin puutteesta. Myös huomattavasti vähentynyt D-vitamiinin saanti, jollaista voi joskus esiintyä esimerkiksi keliakian «Keliakia»4 yhteydessä, voi johtaa hypokalsemiaan. Lievä hypokalsemia ei aiheuta oireita. Jos P-Ca-arvo laskee alle 1,8 mmol:iin/l, alkaa ilmaantua hermotoimintaan liittyviä oireita: raajojen pistelyä, puutumista ja lihaskramppeja. Myös sydämen rytmihäiriöitä voi ilmaantua.