Etusivu » Koepalat kertovat diagnoosin

Koepalat kertovat diagnoosin

Senkka ja 100 muuta tutkimusta
9.7.2008
Pertti Mustajoki ja Jarmo Kaukua

Kun kuvauksissa ja tähystyksissä löytyy jotakin normaalista poikkeavaa, muutokset voivat olla niin tyypillisiä, että lääkäri voi kuvan perusteella päätellä, mistä on kyse. Usein muutos on kuitenkin sellainen, että lopullinen diagnoosi selviää vasta lisätutkimuksien jälkeen. Usein nämä lisätutkimukset merkitsevät näytteen ottamista patologin tutkittavaksi. Etenkin jos kuvissa tai tähystyksessä nähdään jokin ylimääräinen patti, kasvain, sen laadusta tarvitaan lisää tietoa.

Kasvaimesta pyritään aina ottamaan koepala eli biopsia. Sana tulee Kreikan kielestä, jossa bios tarkoittaa elämää ja opsis näköä. Biopsia on siis nimenomaan elävästä kudoksesta otettu pala tai näyte patologin nähtäväksi.

Yleensä koepala otetaan ihon läpi pistettävällä koepalaneulalla. Iho puudutetaan ennen toimenpidettä. Neulan liikkeitä voidaan seurata näytteenoton yhteydessä kaikukuvauksella tai muulla kuvantamismenetelmällä. Näin varmistetaan, että neula osuu oikeaan kohtaan eikä vaurioita muita ympärillä olevia rakenteita, kuten suuria verisuonia.

Kohteesta riippuen pyritään saamaan joko solu- tai kudosnäyte. Solunäyte voidaan ottaa ohuella neulalla, jolla imetään kasvaimen soluja ruiskuun. Tämän yhteydessä solut irtoavat toisistaan, eikä solunäytteen perusteella voi tehdä päätelmiä siitä, miten solut muodostavat kudosrakenteita. Irtosolunäytteen perusteella voidaan kuitenkin kertoa, onko kyseessä syöpä vai ei.

Syövän tarkemman luonteen selvittely edellyttää yleensä kudospalan ottoa. Kudosnäyte otetaan paksulla neulalla. Kudospalassa solut eivät ole toisistaan irronneina, vaan siitä voidaan tarkastella solujen liittymistä toisiinsa ja pahanlaatuisen solukon tapaa kasvaa ympäröivässä kudoksessa.

Jos kasvain sijaitsee ihoon nähden melko pinnallisesti eikä ihon ja kasvaimen välissä ole mitään neulan liikettä estäviä rakenteita (kuten luuta) tai muuta vaurioherkkää kohtaa (kuten verisuonia), voidaan koepala ottaa kohtalaisen helposti. Myös tähystyksessä näkyvästä muutoksesta koepalan ottaminen helppoa.

Jos kasvain sijaitsee syvällä elimistössä, koepalan otto on hankalampaa. Esimerkiksi syvällä vatsaontelossa tai sen takana olevia kasvaimia tai suurentuneita imusolmukkeita ei yleensä tavoiteta neulalla. Tällöin voidaan joutua turvautumaan leikkaukseen koepalan saamiseksi. Leikkauksesta on myös se etu, että sen aikana voidaan yleensä ottaa suurempi koepala, jolloin näytteestä saadaan parempi käsitys.

Patologian laboratoriossa koepala leikataan ohuiksi siivuiksi. Siivuja käsitellään erilaisilla värjäysaineilla niin, että halutut asiat tulevat korostuneena näkyviin. Patologi tutkii koepalasiivut mikroskoopin alla. Hyvän- ja pahanlaatuiset solut voidaan erottaa toisistaan useimmiten jo pelkän ulkonäön perusteella. Tarvittaessa voidaan tehdä lisävärjäyksiä tai muita tarkempia tutkimuksia. Lopuksi patologi päätyy näytteiden perusteella ns. patologisanatomiseen diagnoosiin (PAD). PAD tarkoittaa taudin diagnoosia otettujen solu- tai kudosnäytteiden perusteella.

Tarkastelun jälkeen patologi kirjoittaa tulkintansa lausunnoksi. Lausunnossa käydään läpi koepalan rakenne ja siinä ilmenevät merkittävät muutokset. Mikäli kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, patologin tekemän tulkinnan perusteella voidaan luokitella sen pahanlaatuisuusaste.

Solu- ja kudosnäytteitä voidaan ottaa myös muista kudoksista kuin kasvainkudoksesta. Etenkin tähystysten yhteydessä koepaloja otetaan yleensä aina, vaikka löydös näyttäisikin silmämääräisesti normaalilta. Muita tyypillisiä näytteenottopaikkoja ovat iholta poistetut luomet ja muut patit.