Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Syyskampanja
 
 

Itsemurhat

Suomalaisten terveys
18.7.2005
Jouko Lönnqvist

Itsemurhat vähentyivät Suomessa yli 20 % vuodesta 1990 vuoteen 2000. Vuonna 2002 Suomessa tehtiin 1 095 itsemurhaa, joista 824 oli miesten itsemurhia. Itsemurhien merkitys työikäisen väestön kuolemansyynä on erityisen suuri alle 35-vuotiailla miehillä. Miesten itsemurhat ovat yleisimpiä haja-asutusalueilla ja maan koillisosissa. Naisten itsemurhat painottuvat Etelä-Suomeen. Työntekijöiden itsemurhakuolleisuus on kaksinkertainen toimihenkilöihin verrattuna. Suomen itsemurhakuolleisuus on kansainvälisesti katsoen suuri ja sijoittuu läntisen ja itäisen Euroopan välimaastoon. Itsemurhan taustalla ovat usein mielenterveysongelmat. Itsemurhien ehkäisemiseksi on tärkeää, että masennus havaitaan ja hoidetaan asianmukaisesti, estetään alkoholisoitumiskehitys, hoidetaan alkoholiongelmat, otetaan hoidossa huomioon persoonallisuushäiriöihin liittyvät ongelmat, hoidetaan psykoositasoiset häiriöt tehokkaasti, tunnistetaan akuutit elämänkriisit ja niihin liittyvä itsemurhavaara sekä otetaan huomioon ruumiillisiin sairauksiin liittyvä psyykkinen hätä. Itsemurhien ehkäisemiseksi on lisäksi rajoitettava itsemurhamenetelmien saatavuutta ja hoidettava hyvin itsemurhaa yrittäneiden terveys- ja muita ongelmia.

Itsemurhat ovat Suomessa merkittävä työikäisen väestön kuolemansyy. Joka vuosi menetetään itsemurhan vuoksi ainakin 20 000 odotettavissa olevaa työikäisen väestön elinvuotta, ja taloudelliset menetykset ovat useita satoja miljoonia euroja vuosittain. Itsemurhien merkitys on suhteellisesti suurin alle 35-vuotiailla miehillä. Itsemurha on kuolemansyynä erityisasemassa, koska se traumaattisena tapahtumana kuormittaa psyykkisesti omaisia, työtovereita ja myös hoitohenkilökuntaa vielä enemmän kuin kuolemantapaukset yleensä. Itsemurha herättää menetyksen tunteiden lisäksi ympäristössään ahdistusta ja syyllisyyttä.

Pieni itsemurhakuolleisuus heijastaa väestön ja sen sosiaalisen ympäristön toimintakykyä ja kiinteyttä. Suuri itsemurhakuolleisuus on puolestaan oire väestön ja sen elinympäristön ongelmista. Yksilötasolla itsemurha on aina umpikujaan ajautuneen yksilön elämän traaginen loppu, joka vain hyvin harvoin perustuu rationaaliseen päätöksentekoon. Terveyspolitiikassamme ja terveydenhuoltomme etiikassa on hyväksytty periaate, jonka mukaan itsemurha tulisi aina pyrkiä ehkäisemään. Myös itsemurhien kielteisiä jälkivaikutuksia tulisi lievittää. Avoimuuden ja asiallisen tiedottamisen uskotaan omalta osaltaan vähentävän itsemurhia ja niiden haitallisia seurauksia.

Itsemurhat kuolemansyynä

Itsemurhien määrä ja yleisyys väestössä ovat kasvaneet jaksoittain koko sodanjälkeisen ajan. Nopeimmin itsemurhakuolleisuus kasvoi 1950-luvulla ja pitkähkön tasannevaiheen jälkeen 1980-luvulla. Kielteisen kehityksen huippu saavutettiin taloudellisen nousukauden lopussa vuonna 1990, jolloin Suomessa tehtiin kaikkiaan 1 520 itsemurhaa (kuva « Itsemurhakuolleisuus 100 000:ta asukasta kohti »1). Sen jälkeen itsemurhakuolleisuus on pienentynyt lähes 30 %, ja vuonna 2002 enää 1 095 suomalaista kuoli itsemurhaan. Kuitenkin itsemurhat aiheuttavat edelleen lähes kolme kertaa niin paljon kuolemia kuin esimerkiksi tieliikenneonnettomuudet. 1990-luvulla itsemurhat vähenivät etenkin miesten keskuudessa, mutta vuonna 2002 miesten itsemurhien määrä (824) oli edelleen kolminkertainen naisiin (271) verrattuna.

Kuva 1.

Itsemurhakuolleisuus 100 000:ta asukasta kohti Suomessa 1921–2002 (lähde: Tilastokeskus).

Itsemurhien johdosta menetetään nykyisin vuosittain noin 25 000 odotettavissa olevaa elinvuotta. Vuonna 2002 kaikista miesten kuolemista 3,4 % oli itsemurhia. Naisilla itsemurhien osuus kuolemista oli 1,1 %. Työikäisessä väestössä itsemurhien osuus kaikista kuolemista on vielä selvästi suurempi: miehillä 9,6 % ja naisilla 7,3 %. Työikäisillä vain sepelvaltimotauti ja naisilla myös rintasyöpä ovat yleisempiä kuolemansyitä kuin itsemurha. Itsemurhien merkitys kuolemansyynä korostuu sen johdosta, että niiden osuus nimenomaan nuorten aikuisten kuolemista on suuri. 15–34-vuotiaiden kuolemista joka kolmas johtuu itsemurhista.

Miesten yleisimpiä itsemurhamenetelmiä olivat vuosina 1979–98 hirttäytyminen (35 %), ampuma-aseiden käyttö (27 %) sekä myrkyttäytyminen (15 %). Naisten yleisin itsemurhatapa oli myrkyttäytyminen (39 %). Muita naisille yleisiä itsemurhakeinoja olivat hirttäytyminen (24 %) ja hukuttautuminen (15 %).

Itsemurhat jakautuivat vuosina 1990–99 epätasaisesti sekä alueittain että väestöryhmittäin. Itsemurhakuolleisuus on suurin Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa. Sen sijaan Etelä- ja Lounais-Suomessa itsemurhat ovat olleet keskimääräistä harvinaisempia jo vuosikymmenien ajan. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla itsemurhakuolleisuus on ollut selvästi pienempi kuin muualla maassa, samoin Itä-Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa ja eteläisessä osassa Satakuntaa. Suur-Helsingin seutu sijoittuu itsemurhakuolleisuudessa maan keskiarvon tasolle sen johdosta, että tällä alueella naisten itsemurhakuolleisuus on selvästi muuta maata suurempi. Etelä-Suomessa itsemurhakuolleisuus on suurin Kotkan, Kouvolan ja Imatran seuduilla. Koko maata tarkasteltaessa itsemurhatilanne on selvästi huonoin Pohjois-Suomen itäisillä alueilla.

Miehillä itsemurhien alueellinen vaihtelu on samanlaista kuin edellä kuvattu koko väestössä havaittu aluevaihtelu, koska miehet tekevät 75 % kaikista itsemurhista. Naisten itsemurhakuolleisuuden alue-erot eivät noudata miehillä havaittuja eroja: naisten itsemurhat ovat yleisimpiä Etelä-Suomessa ja asutuskeskuksissa, kun miehillä itsemurhakuolleisuus on suurin Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä maaseudulla. Miesten itsemurhakuolleisuus on kaksi kertaa niin suuri työntekijöillä kuin toimihenkilöillä. Naisten itsemurhakuolleisuuden sosioekonomiset erot ovat selvästi vähäisempiä kuin miesten.

Kansainvälisessä vertailussa itsemurhakuolleisuus on meillä erityisen suuri miesten keskuudessa (kuva « Itsemurhakuolleisuus eräissä maissa vuonna 1999 »2). Aivan poikkeuksellisen suuri se on nuorilla, alle 35-vuotialla miehillä. Kuitenkin myös naisten itsemurhakuolleisuus on suurta länsieurooppalaista tasoa. Itsemurhakuolleisuutemme sijoittuu Länsi- ja Pohjois-Euroopan melko suuren ja toisaalta Baltian maiden ja itäisen Euroopan erittäin suuren kuolleisuuden välimaastoon. Meiltä puuttuu ikääntyneen väestön poikkeuksellisen suuri itsemurhakuolleisuus, mutta meille on ominaista kaikkia muita Euroopan maita suurempi nuorten aikuisten itsemurhakuolleisuus.

Kuva 2.

Itsemurhakuolleisuus eräissä maissa vuonna 1999 (lähde: www.who.int/mental_health).

Itsemurhien riskitekijät ja itsemurhien ehkäisy

Suomalaiselle itsemurhalle tunnusomaisia piirteitä ovat aikaisemman itsetuhoisen käyttäytymisen lisäksi mielenterveyden vaikeudet, erityisesti masennus «Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila»1 ja alkoholiongelmat, negatiivisten elämäntapahtumien kuten erojen ja menetysten suuri määrä, sosiaalisen tuen puute sekä vakavat somaattiset sairaudet. Itsemurhaa on usein edeltänyt sosiaali- ja terveydenhuollon asiakassuhde, mutta siten, että jälkikäteen on nähtävissä sekä asiakaslähtöisiä että järjestelmästä johtuvia palvelujen puutteita. Itsemurhien ehkäisyssä ovat erityisen tärkeitä masennuksen havaitseminen ja masennuksen asianmukainen hoito, alkoholisoitumiskehityksen estäminen ja alkoholiongelmien hoito, mielenterveysongelmien ja etenkin masennuksen sekä alkoholiriippuvuuden hoitaminen hankalien persoonallisuushäiriöiden yhteydessä, psykoositasoisten mielenterveyshäiriöiden tehokas ja pitkäjänteinen hoito, elämänkriiseihin liittyvän itsemurhavaaran asiantunteva auttaminen, eri elämänvaiheisiin liittyvien erityisongelmien tunnistaminen erityisesti nuorilla ja vanhuksilla sekä somaattisiin sairauksiin liittyvään psyykkiseen hätään annettava apu keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla miehillä.

Itsemurha-alttiutta lisäävät tilanteet ja olosuhteet, joihin liittyy itsemurhamenetelmien helppo saatavuus. Haasteiksi muodostuvat erityisesti nuorten miesten aseiden käytön rajoittaminen sekä psyykenlääkkeiden asianmukainen käyttö. Myös auton pakokaasun käyttö itsemurhatarkoituksiin tulisi tehdä jo teknisestikin niin vaikeaksi kuin mahdollista. Näiden itsemurhamenetelmien saatavuutta kannattaa rajoittaa, sillä ne eivät korvaudu kokonaan uusilla menetelmillä.

Suomessa on toteutettu menestyksellisesti itsemurhien ehkäisyä. Itsemurhat ovat vähentyneet lähes 30 % vuodesta 1990 vuoteen 2002. Itsemurhamenetelmistä vain myrkyttäytyminen on lisääntynyt. Todennäköisin syy itsemurhien vähenemiseen on keskeisen riskitekijän, masennuksen, muuttuminen yleisesti hyväksytyksi mielenterveyden häiriöksi, joka voidaan havaita ja jota voidaan hoitaa tehokkaasti nykymenetelmin. Toisena selityksenä itsemurhakuolleisuuden myönteiselle kehitykselle on 1990-luvun alkupuoliskolla tapahtunut alkoholinkulutuksen lasku. Laman aikana ulkoisten elämänongelmien suhteellinen yleisyys on omalta osaltaan vähentänyt monien sosiaalisten riskitekijöiden, kuten työttömyyden, haitallisia seurauksia sekä lisännyt sosiaalisen tuen antamista. Eräänä selityksenä itsemurhakuolleisuuden vähenemiselle voidaan pitää useiden syytekijöiden yhteisvaikutusta, johon maassamme toteutetulla valtakunnallisella itsemurhien ehkäisyprojektilla lienee ollut oma myönteinen vaikutuksensa.

Kirjallisuutta

  1. Hakanen J. Upanne M. Itsemurhien ehkäisyn käytännöt Suomessa. Helsinki: Stakes, Kuolemansyyt 2000. Tilastokeskus.
  2. Kuolemansyyt 2002. SVT Terveys 2003:2. Helsinki: Tilastokeskus, 2003.
  3. Laster D. Suicide prevention. Philadelphia: Brunner-Routledge, 2000.
  4. Lönnqvist J, Aro H, Marttunen M. Itsemurhat Suomessa 1987 -projekti. Helsinki. Stakes, 1993.
  5. Mortality Statistics. WHO.
  6. Upanne M, Hakanen J, Rautava M. Can suicide be prevented? Helsinki: Stakes, 1999.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi