Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Sienimyrkytykset
 
 

Hammassairaudet

Suomalaisten terveys
18.7.2005
Eeva Widström

Yleisimmät suun sairaudet ovat hammaskaries sekä hampaiden kiinnittymiskudossairaudet. Niiden torjunnassa on tärkeintä puhdistaa suu ja hampaisto sekä välttää sokeripitoista ravintoa. Apua on lisäksi fluoripitoisista hammastahnoista ja korkeatasoisesta hammashoidosta. Lasten ja nuorten hampaat ovat nykyisin huomattavasti terveempiä kuin aikaisemmin. Vuonna 1972 kansakoululaisista 88 % tarvitsi paikkaushoitoa, kun nykyisin sitä tarvitsee kolmannes heistä. Myös hampaiden reikiintymisen alueelliset erot ovat jyrkästi pienentyneet. Lasten ja nuorten hammashoidossa on paikkaushoidon vähentyessä oikomishoito yleistynyt ja yli 11 % alle 19-vuotiaista oli vuonna 2001 oikomishoidossa. Myös aikuisten hampaisto on asteittain tervehtynyt ja kokonaan hampaattomien henkilöiden osuus on huomattavasti pienentynyt. Keski-ikäisillä tervehtyminen on ollut nopeaa, mutta iäkkäistä oli vielä 2000-luvun alussa suuri osa hampaattomia: 65–74-vuotiaista kolmannes ja 75 vuotta täyttäneistä puolet. Joka neljännellä aikuisella on vakavaa kiinnittymiskudosten tuhoutumista, vaikka vaikeita ientulehduksia on vain 5–10 %:lla väestöstä. Aikuisten hampaiston tervehtyminen johtuu hammashuoltopalvelujen käytön lisääntymisestä, aiempaa terveellisimmistä elintavoista ja parantuneesta suuhygieniasta. Pitkään koulutettujen ja hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevien aikuisten hampaisto on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin muiden väestöryhmien, jotka ovat viime vuosiin saakka käyttäneet hammashuoltopalveluja hoidontarpeeseen nähden suhteettoman vähän. Väestöryhmien välisten erojen tasoittumisesta huolimatta hammashuollon käyttö on edelleen aikuisilla yleisintä pitkään koulutettujen ja hyvätuloisten keskuudessa.

Suun terveys on kohentunut alkaen nuorista ikäluokista

Tavallisimpien hammassairauksien, karieksen «Karies (hampaiden reikiintyminen)»1 ja iensairauksien «Ientulehdus (gingiviitti)»2, hoitoon ja proteettiseen kuntoutukseen käytetään niin meillä Suomessa kuin muissakin EU-maissa huomattavia rahasummia ja suurin osa alan ammattilaisten työaikaa, vaikka näiden sairauksien ehkäisymenetelmät jo tunnetaan hyvin. On yleisesti tiedossa, että lasten ja nuorten hammasterveys on viime vuosikymmeninä huomattavasti kohentunut. Paraneminen on ollut nopeaa lähes kaikissa läntisen Euroopan maissa, vaikka hoitojärjestelmät ovat erilaisia (kuva « 12-vuotiaiden hampaiden terveyden paraneminen 19»1). Syynä tilanteen kohenemiseen pidetään kohonneen elintason ja koulutuksen ohella ennen kaikkea parantunutta suuhygieniaa yhdistettynä säännölliseen fluorihammastahnan käyttöön. Elintavoilla on aina ollut suuri merkitys hammassairauksien synnyssä, mikä näkyy siinä, etteivät Ranskassa ja Italiassa ruokailutottumukset ole koskaan altistaneet kariekselle samalla tavalla kuin Pohjois-Euroopassa. Toisaalta taas Itä-Euroopassa ei suuhygieniaa vieläkään osata arvostaa ja huonot hampaat ovat suuri terveysongelma (kuva « 12-vuotiaiden hampaiden terveyden paraneminen 19»1).

Kuva 1.

12-vuotiaiden hampaiden terveyden paraneminen 1970-luvulta 1990-luvun loppuun eräissä Euroopan maissa karioituneiden, paikattujen ja poistettujen hampaiden kokonaismäärää mittaavalla DMFT-indeksillä mitattuna.

Karies on muuttumassa 1900-luvun alun ja puolivälin laajalle levinneestä kansansairaudesta pienehkön väestöryhmän ongelmaksi. Tällä ryhmällä on lyhyt koulutus, huono sosiaalinen asema tai sosiaalisia ongelmia. Tämä on sinänsä paradoksaalista, kun karies historiallisena ilmiönä on perinteisesti ollut yläluokan vitsaus. Jo tällä hetkellä suurin osa lapsille tehtävistä korjaavista hoitotoimenpiteistä tehdään pienelle ryhmälle (kuva « Eri ikäisten lasten prosenttijakauma maitohampa»2). Puhutaan jopa karieksen polarisoitumisesta. Tosin myös huonohampaisimpien lasten hampaat ovat nykyään paremmassa kunnossa kuin parikymmentä vuotta sitten. Vuonna 1972 silloisista kansakoululaisista 88 % tarvitsi paikkaushoitoa. Nyt kaksi kolmasosaa peruskoululaisista ei tarvitse paikkaushoitoa. Valtakunnan tasolla alueelliset erot lasten suun terveydessä ovat tasoittuneet. Erot eri sosiaaliryhmiin kuuluvien lasten välillä ovat Euroopassa suuria. Meillä sosiaaliryhmien välisiä karieseroja ei tilastoida, mutta esim. Helsingin terveyskeskuksen tietojen mukaan eri asuma-alueiden välillä on eroja.

Kuva 2.

Eri ikäisten lasten prosenttijakauma maitohampaiden ja pysyvien hampaiden karioitumista kuvaavan d+D -indeksin arvon mukaan kahdessatoista Finstar-tietojärjestelmää käyttävässä terveyskeskuksessa vuonna 1996 (lähde: Torppa 1998).

Ientulehdukset ovat lapsilla harvinaisempia kuin aikuisilla ja useimmiten palautuvia eli suuhygieniaa tehostamalla jälkiä jättämättä parantuvia. Noin 0,1 %:lla lapsista ja nuorista on juveniiliparodontiittia, jossa hampaiden tukikudokset voivat tuhoutua nopeastikin, yleensä poski- tai etuhampaiden kohdalta. Lasten ja nuorten kariestilanteen parannuttua oikomishoito on viime vuosikymmenien aikana yleistynyt. Terveyskeskusten oikomishoitopotilaiden määrä kasvoi melkein nelinkertaiseksi vuosien 1975 ja 1985 välisenä aikana, ja vuonna 1985 heitä oli 8,6 % tarkastetuista alle 22-vuotiaista. Vuonna 2001 oikomishoidossa oli jo 11,4 % alle 19-vuotiaista. Terveyskeskusten välinen vaihtelu oli suurta eli 2–43 %. Purennan poikkeamat eli malokkluusiot eivät ole varsinaisia sairauksia tai patologisia tiloja. Ideaalinen okkluusio on harvinainen, ja malokkluusioita voidaankin pitää normaalina muunteluna, eikä niillä ole yksiselitteisiä terveyttä vaarantavia vaikutuksia.

Myös aikuisten hammasterveys on parantunut

Aikoinaan poistettujen hampaiden korvaaminen erityyppisillä proteeseilla ja vanhojen paikkojen uusiminen nykyisillä, esteettisesti paremmilla materiaaleilla aiheuttavat aikuisille koko ajan kertyvää hoidontarvetta. Aikuisten hoitoa ovat pitkään hankaloittaneet terveyskeskusten ja sairausvakuutuksen ikärajoitukset sekä yksityisten ja julkisten palveluiden alueellisesti erilainen tarjonta ja kustannukset. Aikuisten hammaslääkärillä käynti on ollut meillä tähän saakka muita Pohjoismaita vähäisempää, vaikka palvelutarjonta on ainakin yhtä runsasta. Merkittävä muutos hoidon käytön edellytyksissä tapahtui vuonna 2002, kun aikuisväestö otettiin tuetun hoidon piiriin.

Kansanterveyslaitos on seurannut 15–64-vuotiaan väestön hampaattomuutta vuodesta 1978 vuosittaisilla kyselyillä. Täydellinen hampaattomuus on vähentynyt työikäisessä väestössä (taulukko «Taulukko 4.23. 15-64-vuotiaiden miesten ja naisten hampaattomuus prosentteina Kansanterveyslaitoksen kyselytutkimuksen mukaan vuosina 1978-2002 (lähteet: Suominen-Taipale ym. 1999; Helakorpi ym. 2002)»1). Myös 65. ikävuoden jälkeen hampaattomuus on harvinaistunut. 45-vuotiailla ja sitä nuoremmilla hampaattomuus on nykyisin hyvin harvinaista, mutta 65–74-vuotiaista vielä noin kolmannes on hampaattomia. Hampaattomien osuus 75 vuotta täyttäneistä on noin 50 % (taulukko «Taulukko 4.24. Hampaattomuuden yleisyys (%) vuosina 2000–2001 (lähde: Aromaa ja Koskinen 2002). »2). Hampaattomuus on huomattavasti yleisempää Pohjois- ja Itä-Suomessa kuin muissa osissa maata ja yleisempää vähän koulutusta saaneilla kuin korkeasti koulutetuilla.

Taulukko 1. 15-64-vuotiaiden miesten ja naisten hampaattomuus prosentteina Kansanterveyslaitoksen kyselytutkimuksen mukaan vuosina 1978-2002 (lähteet: Suominen-Taipale ym. 1999; Helakorpi ym. 2002)
Vuosi Miehet (%) Naiset (%)
1978 9,9 17,2
1982 11,4 21,0
1986 8,4 13,7
1990 7,9 10,2
1994 7,1 8,5
1998 5,7 5,7
2002 4,4 3,9
Taulukko 2. Hampaattomuuden yleisyys (%) vuosina 2000–2001 (lähde: Aromaa ja Koskinen 2002).
Hampaattomien osuus (%) ikäryhmittäin
30–44 45–54 55–64 65–74 75–84 85+
Miehet 0,6 6,1 12,6 29,9 44,6 51,1
Naiset 0,1 5,7 17,8 37,6 52,0 60,4

Karieksen «Karies (hampaiden reikiintyminen)»1 yleisyys on vähentynyt myös aikuisilla. Mini-Suomi -tutkimuksen mukaan vuosina 1978–80 30 vuotta täyttäneistä miehistä noin kahdella kolmasosalla ja naisistakin yli puolella oli hampaissaan ainakin yksi hoitamaton kariespesäke. Terveys 2000 -tutkimuksessa vuosina 2000–01 karieksen yleisyys oli pienentynyt noin puoleen 20 vuoden takaisista luvuista.

Iensairauksien «Ientulehdus (gingiviitti)»2 esiintymisestä on melko vähän tietoja. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan iensairauksia (ientaskuja syvyydeltään vähintään 4 mm) oli yli 70 %:lla miehistä ja lähes 60 %:lla naisista. Muissa Pohjoismaissa tehdyt selvitykset ovat osoittaneet iensairauksien vähentyneen aikuisilla, mutta varmoja tietoja Suomesta ei ole. Nykykäsityksen mukaan vaikeita parodontiitteja esiintyy vain 5–10 %:lla väestöstä. Paikallisissa, kliinisissä tutkimuksissa on aikuisilta löydetty melko paljon jäännösjuuria, periapikaalileesioita (rtg-kuvissa) ja limakalvomuutoksia. Nämä eivät läheskään aina aiheuta oireita ja voivat jäädä hoitamatta.

Suusairauksien ja muiden ns. yleissairauksien mahdollisista yhteyksistä keskustellaan paljon. Kuitenkin esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien ja parodontaalisairauksien syy-yhteyksien selvittäminen vaatii vielä lisätutkimusta. Tilanteissa, joissa potilaan vastustuskyky on sairauden tai lääkityksen takia heikentynyt, suun tulehduksiin on suhtauduttava erityisen vakavasti.

Väestöryhmien väliset erot ovat suuria. Hampaattomuus on yleisempää Itä- ja Pohjois-Suomessa kuin muualla maassa ja yleisempää lyhyen koulutuksen saaneilla kuin pitkään koulutetuilla. Erot olivat aikaisemmin samansuuntaisia sekä lapsilla että aikuisilla, mutta viime vuosikymmeninä hampaattomuuden yleisyyden erot ovat keski-ikäisillä ja iäkkäillä olleet suurimpia. Myös tuloryhmien välillä on vastaavia eroja. Työikäisistä käyttävät hammashuoltopalveluja muita vähemmän niihin tuloryhmiin kuuluvat, joiden hampaat ovat huonoimmat ja hammashoidon tarve on suurin.

Hoitotoimenpiteet heijastavat hampaiden kuntoa

Hoidossa käyneille tehdyt toimenpiteet antavat kuvan hampaiston kunnosta. Terveyskeskuksista kerätyt tiedot osoittivat, että aikuisten hampaita hoidettiin yleisimmin kariesvaurioiden korjaamiseksi (31–43 % tehdyistä toimenpiteistä) ja kiinnittymiskudosten tulehdusten takia (31–25 %). Protetiikan osuus oli muutama prosentti ja oikomishoidon alle yksi prosentti. Kirurgisen hoidon osuus oli 4 % pienissä terveyskeskuksissa ja 12–13 % keskisuurissa ja suurissa terveyskeskuksissa. Vanhimmissa ikäryhmissä paikkaushoitojen osuus väheni ja protetiikan kasvoi, mutta näiden hoitojen yhteisvolyymi pysyi samana. Kiinnittymiskudosten hoidon osuus oli samansuuruinen kaikissa ikäryhmissä.

Yksityissektorilla tehtyjä hoitoja voidaan seurata Kelan tilastoista. Vuonna 1956 tai sitä myöhemmin syntyneillä aikuisilla runsas puolet Kela-korvauksista kohdistui paikkaushoitoihin ja vain 5 % iensairauksien hoitoon. Protetiikkaa ei näille ryhmille korvattu juuri lainkaan. Rintamaveteraaneilla, joille myös korvataan proteettisia hoitoja, lähes puolet korvauksista kohdistui protetiikkaan ja neljännes paikkaukseen. Ehkäisevien toimenpiteiden osuus kokonaisuudesta oli vähäinen.

Sukupolvien väliset erot suun terveydessä säilyvät

Käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että lasten, nuorten ja nuoren aikuisväestön suun terveys on nykyisin keskimäärin hyvä. Myös koko aikuisväestön tilanne on kohentunut. Keski-ikäisten hampaita joudutaan kuitenkin jatkuvasti korjaamaan, etupäässä paikkaamaan. Paikkojen kestoikä on lyhentynyt, kun 1990-luvun puolivälissä siirryttiin amalgaamista muovi- ja lasi-ionomeerimateriaalien käyttöön. Suurin osa paikkaustarpeesta johtuu vanhojen paikkojen lohkeamisesta tai paikan alla olevasta sekundaarikarieksesta, joihin potilas ei voi paljon vaikuttaa. Iäkkäällä väestöllä on myös uutta kariesta ikenien vetäytyessä ja syljenerityksen vähetessä. Iäkkäiden karieksen ehkäisyyn ei juuri ole kiinnitetty huomiota. Kehittyvä tekniikka, mm. hammasimplantit ja keraamiset täytteet, antaa yhä parempia mahdollisuuksia toteuttaa esteettisesti ja toiminnallisesti usein tyydyttäviä purennan rekonstruktioita. Iäkäs väestö tarvitsee meillä kuitenkin vielä myös tavanomaisia koko- ja osaproteeseja. Valinta hoitomuotojen välillä ratkeaa usein lähinnä koetun laadun perusteella.

Seuraavan vuosikymmenen aikana paljon korjaavaa hoitoa saaneet ja sitä jatkuvasti tarvitsevat suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Hampaattomuuden yleisyys vanhusväestössä pienenee. Korjaavan hoidon painopiste siirtyy keski-ikäisistä iäkkäisiin. Hoidon kysyntään vaikuttavat monet erilaiset tekijät, iäkkäillä myös yleiskunto ja hampaiden koettu tärkeys.

Suuri osa nuorempaa väestöä tarvitsee lähinnä terveystarkastuksia, neuvontaa, hammaskiven poistoa ja ienhoitoja, jotka voivat olla tyypillisiä suuhygienistien suorittamia toimenpiteitä. Perinteistä korjaavaa hoitoa tarvitaan vähemmän eikä kokoproteeseja tarvita yhtä paljon kuin nyt. Pienellä osalla väestöä ilmenee harvinaisia suusairauksia sekä yleissairauksiin ja vammoihin liittyvää, joskus hyvinkin vaativaa suun hoidon tarvetta. Yhteiskunnan tukitoimia tarvitaan erityisesti huono-osaisten, vähän koulutettujen, muualta muuttaneiden sekä itsestään huolehtimaan kykenemättömien hoitoon saattamiseen. Yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa on välttämätöntä. Hammassairauksien ehkäisyn kulmakivet, sokeripitoisten tuotteiden nauttiminen mahdollisimman harvoin ja hampaiden harjaus ainakin kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla, kuuluvat yhä hammassairauksien perusehkäisyyn. Happamat virvoitusjuomat usein käytettyinä aiheuttavat eroosioriskiä. Uusien tutkimustulosten mukaan tärkein osa hammassairauksien ehkäisystä tapahtuu arkielämässä; hammashoitoloissa tehtävä ehkäisy ei pysty kompensoimaan jatkuvaa riskikäyttäytymistä. Väestötasolla suun terveyttä koskeva neuvonta tulee niveltää muuhun terveyden edistämiseen.

Vuoden 2002 lopussa hammashoidosta vihdoinkin poistettiin aikuisten hoitoa rajoittaneet ikärajat. On kuitenkin ilmeistä, että yhteiskunnan tuella ei nyt eikä tulevaisuudessa voida tarjota väestölle kaikkea sitä hammashoitoa, mitä ihmiset haluaisivat ja mitä ammattilaiset osaisivat tehdä. Tilannetta voisi selkiyttää kaikille tarpeellisten (tai välttämättömien) peruspalvelujen määrittely. Käytettävien hoitomuotojen vaikuttavuuteen ja hoidon laatuun on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Tiedon keruussa on parantamisen varaa

Suomalaiset hammashuollon tilastot ovat terveystilanteen seurannan kannalta puutteellisia verrattuina Pohjoismaiden, Saksan ja Englannin tilastoihin, ja ne keskittyvät yhä lapsiin ja nuoriin. Lasten suun terveydestä onkin kohtuullisen hyvät tiedot. Aikuisten hampaiston terveyttä ja hammashuoltopalvelujen käyttöä koskevat tilastot sisältävät etupäässä tietoja palvelujen käytöstä ja korvauksista. Suomessa on tehty 1970-luvulta alkaen valtakunnallisia aikuisten haastattelu- ja kyselytutkimuksia ja haastattelutuloksia on myös verrattu kliinisiin arvioihin. Haastattelututkimusten tiedot hampaiden puuttumisesta ovat varsin luotettavia, ja hampaiden säilymistä voidaankin käyttää karkeana suun terveyden ja ehkä myös hoidon vaikutusten mittana. Hampaiston terveyden parantuessa näiden tietojen käyttökelpoisuus kuitenkin heikkenee. Osana Terveys 2000 -hanketta tehty kliininen hammastutkimus antaa välttämätöntä ajankohtaista tietoa aikuisten suun terveydestä – ovathan aikaisemmat koko maan väestöä koskevat tiedot 1970-luvun lopulta. Olisi tärkeää huolehtia siitä, että myös tällaisia kliinisiä tutkimuksia voitaisiin tehdä toistuvasti.

Kirjallisuutta

  1. Aromaa A, Koskinen S, toim. Terveys ja toimintakyky Suomessa. Terveys 2000 -tutkimuksen perustulokset. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B3/2002. Helsinki: Kansanterveyslaitos, 2002.
  2. Eerola A, Hausen H, Lahti S, Widström E (toim). Tutkimus- ja tarkastusvälit lastenja nuorten suun terveydenhuollossa. Asiantuntijatyöryhmän raportti. Stakes raportteja 225. Saarijärvi 1998.
  3. Helakorpi S, Patja K, Prättälä R, Aro A R, Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2002. Helsinki: Kansanterveyslaitos, 2002.
  4. Läärä M, Widström E, Mattelmäki-Rimpelä U, Meriläinen T. Hoitotoimenpiteet terveyskeskusten hammashuollossa. Sosiaali- ja terveysministeriön monisteita 2000:17. Helsinki 2000.
  5. Nordblad A, Suominen-Taipale L, Rasilainen J. Suun terevysdenhuolto terveyskeskuksissa – Yhä useammalla nuorella terveet hampaat. Stakes raportteja 115. Jyväskylä 1993.
  6. Suominen-Taipale A-L. Demand for Oral Health Care Services in Adult Finns. Thesis. Turun Yliopiston julkaisuja D 421. Turku 2000.
  7. Suominen-Taipale L, Nordblad J A, Vehkalahti M, Aromaa A, toim. Suomalaisten aikuisten suun terveys. Terveys 2000 -julkaisuja B116/2004. Helsinki. Kansanterveyslaitos, 2004.
  8. Widström E, Luoma A-R, Isokangas P, Meriläinen T, Suominen-Taipale S, Alanen P. Hammaskaries on vähentynyt – syyt ja seurausvaikutukset. Stakes raportteja 209. Helsinki 1997.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi