Kupan historiaa

Kupan tulosta Eurooppaan kiistellään edelleen. Tauti levisi rajuna epidemiana yli koko Euroopan aivan 1400-luvun lopulla eli pian sen jälkeen kun Kolumbus oli palannut Amerikasta. Eräät historioitsijat katsovat, että Kolumbuksen miehistö toi taudin mukanaan löytöretkiltään, ehkä Haitin saarelta. Toiset taas uskovat, että tautia oli ollut Euroopassa jo pitkään ennen tätä ja että taudin luonne vain oli muuttunut. Italialaiset kutsuivat tautia espanjantaudiksi, ranskalaiset italiantaudiksi, englantilaiset ja turkkilaiset ranskantaudiksi ja venäläiset puolantaudiksi.

Näihin aikoihin kuppa oli erittäin raju sairaus, ensioireissaan jopa tappava. Vanhassa englannin kielessä taudista käytettiin nimitystä pox (rokko) erotuksena toisesta vähemmän vaarallisesta taudista, jota kutsuttiin nimellä smallpox. Smallpox on käännetty suomenkielessä isorokoksi, vaikka sanatarkka nimitys olisi pikkurokko. Vähitellen tauti on saanut nykyiset lievemmät muotonsa. Kuppaa ja tippuria pidettiin kauan samana tautina. Käsityksiä oli omiaan johtamaan harhaan englantilaisen John Hunterin tunnettu koe, jossa hän istutti itseensä tippuripotilaan märkää ja sai samalla kuppatartunnan.

Mikä on kuppa

Kupan aiheuttaja on spirokeettabakteeri, joka on hyvin herkkä kuivumiselle, heikoillekin antiseptisille aineille ja lämpötilan nousulle. Spirokeetta tarttuukin periaatteessa vain ihmisestä toiseen, tosin myös istukan kautta sikiöön. Poikkeuksellinen tartuntamahdollisuus on verensiirto, sillä bakteeri voi elää siirtoveressä jopa 72 tuntia. Spirokeetta tarttuu limakalvo- ja ihorikkojen kautta henkilöstä toiseen eli se ei läpäise tervettä ihoa.

Kupan eri vaiheet

Hoitamattomassa kupassa on useita eri vaiheita. Taudin itämisaika on keskimäärin kolme viikkoa. Seuraavaksi tulee primaari- eli ensivaihe, joka kestää 1–5 viikkoa ja on ensimmäinen oireinen vaihe. Sekundaari- eli toinen vaihe saattaa alkaa jo primaarivaiheen aikana tai vasta kaksikin kuukautta sen jälkeen, kun ensioireet ovat hävinneet. Sekundaarivaihe voi uusiutua useita kertoja kahden ensimmäisen vuoden aikana. Tauti on tarttuva kahden ensimmäisen vuoden aikana, mutta sen jälkeen se ei enää tartu. Alkaa piilevä vaihe, joka kestää 2–20 vuotta tai jopa kauemmin, eikä tautia voida enää todeta kuin verikokeilla. Viimeinen vaihe, tertiaari- eli oireinen myöhäiskuppa kehittyy piilevän vaiheen jälkeen noin kolmannekselle hoitamattomista potilaista.

Kupan oireet

Kupan ensimmäinen oire on kovareunainen aristamaton haava. Haava ilmaantuu tartuntapaikkaan, joka voi olla sukuelimien alueella, peräaukossa, peräsuolessa tai suun ja huulien alueella. Ensivaiheeseen kuuluu myös kivuton, paikallisten imurauhasten suurentuminen. Imurauhasten suurentuessa tauti voidaan tavallisesti todeta myös verikokeella. Hoitamattoman kupan ensioireet häviävät vähitellen. Poikkeustapauksissa haava voi kuitenkin säilyä jopa kolme kuukautta.

Tässä vaiheessa spirokeetat leviävät verenkiertoon, joten syntyy yleisinfektio. Sekundaarikuppa alkaa tavallisesti noin kaksi kuukautta tartunnasta. Taudin leviäminen aiheuttaa usein yleisoireina huonovointisuutta, kuumetta ja päänsärkyä. Ensimmäinen varsinainen oire on kuitenkin imurauhasten suureneminen, selvimmin nivuksissa, kainaloissa, kaulalla, niskassa ja kyynärtaipeissa. Rauhaset ovat suurentuneet, kovat, mutta kivuttomat.

Toisen vaiheen kupassa esiintyy monenlaisia iho-oireita, jotka tyypillisesti alkavat tuhkarokon näköisinä punoittavina läiskinä. Ihottumaa, joka harvoin kutisee, nousee kylkiin ja käsivarsissa taipeisiin. Myöhemmin ihottuma voi muuttua näppyläiseksi, ja näppylät vaihtelevat nuppineulanpään kokoisista herneen kokoisiin. Näpyt ovat väriltään tummanpunaisia tai kuparinvärisiä, ja ne ilmaantuvat tavallisesti samoille alueille kuin läiskäinen ihottuma. Kosteilla alueilla, kuten peräaukon ympärillä ja kainaloissa näpyt muistuttavat kondyloomia. Näpyt voivat joskus muuttua märkäpäisiksi, finnien näköisiksi. Kämmenissä ja jalkapohjissa näpyt ovat melko suuria ja voivat hilseillä.

Suun, nielun, sukuelinten ja peräaukon limakalvoille voi myös syntyä pinnallisia haavoja tai helposti rikkoutuvia näppylöitä. Kurkunpään limakalvon muutokset vievät äänen käheäksi. Ihon pigmenttikato alkaa näkyä noin neljän kuukauden kuluttua tartunnasta. Valkeita läiskiä syntyy erityisesti kaulan ympärille. Myös hiukset alkavat lähteä samoihin aikoihin. Tukka ja parta voivat lähteä kokonaan tai läiskittäin. Hiusten- ja karvanlähtö on kuitenkin ohimenevää, ja uusi karva kasvaa yleensä muutamassa kuukaudessa.

Viidenneksellä potilaista on muutoksia aivo-selkäydinnesteessä. Oireet – päänsärky, pahoinvointi ja huimaus – viittaavat lievään aivokalvotulehdukseen. Oireet häviävät tavallisesti itsestään. Otaksutaan juuri näiden potilaiden saavan keskushermostovaurioita taudin myöhäisvaiheessa, mutta riski voidaan nykyään poistaa tehokkailla lääkkeillä.

Piilevän kupan vaihe alkaa, kun toisen vaiheen kupan viimeiset oireet ovat hävinneet. Kun tauti on kestänyt vähemmän kuin kaksi vuotta, jolloin se on vielä tartuttava, puhutaan varhaisesta piilevästä kupasta. Myöhäinen piilevä kuppa alkaa, kun tauti on kestänyt vähintään kaksi vuotta. Sen jälkeen taudin ei uskota enää tarttuvan, mutta se voi vielä siirtyä istukan kautta sikiöön. Piilevä kuppa pystytään osoittamaan ainoastaan verikokeilla.

Myöhäisoireita ilmaantuu noin kolmasosalle hoitamattomista potilaista 10–30 vuoden kuluttua tartunnasta. Ihoon ja limakalvoille voi nousta kyhmyjä, jotka usein haavautuvat. Haavan umpeuduttua ihoon jää silkkipaperinohut arpi. Verenkiertoelimissä kuppa saattaa aiheuttaa aortan seinämän paikallista tuhoutumista ja pullistumista. Aivojen vaurioituessa syntyy tylsistymistila. Selkäytimen vauriosta seuraa neurologisina häiriöinä muun muassa polviheijasteiden häviäminen ja virtsanpidätyskyvyttömyyttä. Myöhäisvaiheen kuppa on nykyään Suomessa hyvin harvinainen.

Jos raskaana olevalla naisella on hoitamaton kuppa, tartunta voi levitä istukan kautta sikiöön vielä kymmenen vuoden kuluttua tartunnasta. Äitiysneuvoloissa tehdään kaikille odottaville äideille varhaisessa vaiheessa verikoe mahdollisen kuppatartunnan toteamiseksi. Synnynnäistä kuppaa on näin pystytty ehkäisemään erittäin tehokkaasti. Jos äidillä on riittävästä hoidosta huolimatta synnytyshetkellä positiivinen kuppaverikoe, on vastasyntyneenkin verikoe positiivinen, sillä kuppavasta-aineet siirtyvät istukan kautta äidistä lapseen. Tämä ei vielä anna aihetta lapsen hoitoon, vaan lapselta otetaan uusi verikoe kuukauden iässä, jolloin kokeen vastauksen tulisi olla negatiivinen.

Kupan toteaminen

Tuoreessa taudissa voidaan pimeäkenttämikroskopoinnissa todeta spirokeettoja haavaeritteestä, jolloin diagnoosi varmistuu välittömästi. Kuppatartunta aiheuttaa vereen kahdentyyppisiä vasta-aineita. Taudin seulonnassa käytetään kardiolipiinikoetta, joka tulee positiiviseksi 3–4 viikon kuluttua tartunnasta. Positiivinen tulos ei välttämättä merkitse kuppatartuntaa, vaan sellaisia saattaa esiintyä muidenkin tulehdusten ja tautien yhteydessä. Varmistukseen käytetään niin sanottuja treponeemakokeita. Laboratorio tekee varmistustutkimukset yleensä automaattisesti. Kun kardiolipiinikoe on positiivinen, mutta varmistukseen käytetyt kokeet ovat negatiivisia, kyseessä on virheellisesti positiivinen verikoe, eikä kyse ole siis kuppatartunnasta. Raskauden aikaisessa kuppaseulonnassa käytetään uutta herkkää ELISA-menetelmää.

Kupan hoito

Penisilliiniä on käytetty kupan hoitoon jo lähes 50 vuotta. Se on yhä paras ja tehokkain tähän tautiin pureva antibiootti. Ensimmäisen ja toisen asteen kupan hoitoon annetaan penisilliiniä lihakseen päivittäin kymmenen vuorokauden ajan. Myöhäisemmissä kupan muodoissa hoitoa jatketaan kolmen viikon ajan. Jos potilas on penisilliinille allerginen, tarjolla on muita vaihtoehtoisia antibiootteja. Antibioottihoidon päätyttyä seurataan verikokeiden kehitystä yhden, kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua. Jos tauti on ollut hoidettaessa tuore, kardiolipiinikoe muuttuu joko negatiiviseksi tai vasta-ainetaso ainakin laskee merkittävästi, jolloin seuranta voidaan lopettaa. Jos potilaalla on hoidettaessa ollut vanha kuppatartunta, koe saattaa jäädä pysyvästi positiiviseksi. Tästä huolimatta uutta hoitoa ei tarvita. Kupan löytämiseksi ja tartunnan estämiseksi Suomessa tehdään tiettyjä seulontatutkimuksia. Niitä käsitellään toisaalla seulontatutkimuksia käsittelevässä luvussa.