Paiseen syyt ja oireet

Bakteerit ovat voineet joutua paisealueelle kehon aukoista, ihon (erityisesti rikkoutuneen) kautta tai verenkierron välityksellä. Paiseen ympärillä kudos on tulehtunutta, minkä merkkinä alueella esiintyy punoitusta, kuumoitusta, turvotusta ja kipua (ks. kuva ). Kookas paise voi nostaa korkean kuumeenkin.

Kuva

Paise. Paiseessa (ks. Paise) on aristava punainen patti, jonka ympärillä iho punoittaa. Kyseessä on paikallinen ihon bakteeritulehdus.

Yleisimpiä ovat iholla ja ihonalaiskudoksissa esiintyvät paiseet ja tavallisin bakteeri on iholla normaalistikin oleva stafylokokkibakteeri. Tulehdus voi alkaa karvatupesta. Bakteerit voivat päästä kudoksiin myös rikkoutuneesta ihosta tai alkaa lisääntyä esimerkiksi sarveisontelossa (”talipatissa”). Lapsilla paise voi kehittyä tulehtuneesta ontelosyylästä. Erityisesti peräaukon seudussa ja naisilla ulkosynnyttimissä esiintyy paiseita, jotka käynnistyvät alueilla olevan karvatupen tai ihon rauhasen tulehduksesta.

Joskus paiseita esiintyy useita ja toistuvasti (furunkuloosi). Syytä tähän ei tunneta, mutta toistumisherkkyyttä lisäävät mm. perintötekijät, diabetes, immuunipuolustuksen häiriöt ja aliravitsemus.

Paiseen itsehoito

Pienet ihon paiseet paranevat itsestään pesemällä ihoa saippualla ja käsittelemällä tarvittaessa antibakteerisella paikallishoidolla (antibioottia sisältävät voiteet tai ihon desinfiointiaineet). Paisetta ei ole syytä puristella, jotteivät bakteerit leviä kudoksissa, mutta pinnallisen paiseen voi tyhjentää puhkaisemalla puhtaalla neulalla valkeana pullottavan märkäpesäkkeen. Hygieniasta on myös syytä huolehtia vaihtamalla käytetyt pyyheliinat ja puhdistamalla tulehtunutta ihoa koskettaneet esimerkiksi parranajovälineet.

Milloin hoitoon

Lääkärin hoitoon on syytä hakeutua, jos paise on kookas, se sijaitsee pään tai kaulan alueella tai se muuten aiheuttaa hankalia oireita tai kuumetta. Kookas pinnallinen paise yleensä avataan paikallispuudutuksessa, mutta hankalassa paikassa, esimerkiksi peräaukon seudussa, olevan paiseen avaaminen ja tyhjenemisen varmistaminen voi vaatia nukutuksessa tehtävää toimenpidettä. Jälkihoitona on avatun paiseen suihkuttelu 2–3 kertaa päivässä.

Antibioottia tarvitaan, mikäli kuume ja yleisoireet, paiseen laajuus tai sijainti (esimerkiksi nenän seutu tai ihoa syvemmät kudokset) tai potilaan tulehduksille altistava sairaus antavat tähän aihetta. Paiseen aiheuttanut sarveisontelo voidaan tarvittaessa poistaa tulehduksen rauhoituttua.

Paiseen ehkäisy

Ihon puhtaus on tärkeää paiseiden ehkäisemiseksi. Yleensä lian poistaminen on riittävää. Arkielämässä ei tarvita ihon puhdistamiseen antibakteerisia aineita. Näiden käyttö on tarpeen vain, jos on ollut tekemisissä taudinaiheuttajabakteerien kanssa tai jos paisetaipumus on toistuvaa. On myös hyvä huolehtia ihon kanssa kosketuksissa olevien esineiden, kuten parranajovälineiden, pyyhkeiden ja WC-istuimien hygieniasta.

Kirjallisuutta

  1. Salava A. Paise ja karvatupen tulehdus. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online , vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 1.9.2021.
  2. Käypä hoito -suositus "Ihoinfektiot"