Klamydia on yleisin sukupuolitauteja aiheuttava bakteeri. Vuosittain todetaan yli 14 500 klamydiatartuntaa. Todettujen tartuntojen lähteet (tartuttajat) pyritään jäljittämään ja ohjaamaan myös testiin ja hoitoon. Noin 70 % naisten ja noin puolet miesten klamydiatartunnoista on oireettomia. Siksi klamydiaa myös seulotaan oireettomilta muun muassa ehkäisyneuvolakäyntien yhteydessä. Jälkiseurauksena voi pahimmillaan olla munanjohdinvaurio tai -tukos. Klamydiaa ei voida todeta papakokeessa tai virtsatulehdusoireiden vuoksi tutkittavassa virtsan bakteeriviljelyssä (U-BaktVi). Aina, jos epäilee tartuntaa, kannattaa hakeutua testiin. Näyte kannattaa ottaa aikaisintaan 5–7 vuorokauden kuluttua mahdollisesta tartunnasta.

Näytteenottotekniikka poikkeaa tavallisen virtsatietulehduksen toteamiseksi annettavasta virtsanäytteestä: klamydiavirtsanäytettä annettaessa alapesua ei pidä tehdä ja näyteastiaan virtsataan jo heti virtsaamisen alussa (ns. ensivirtsa). Virtsaamatta ja pesemättä pitäisi olla vähintään 2 tuntia ennen näytteenottoa.

Ensivirtsanäytteen vaihtoehtoina ovat naisilla kohdunkaulakanavasta tai emättimestä ja miehillä virtsaputkesta vanupuikolla otettavat näytteet. Tartuntatavasta riippuen näyte voidaan ottaa myös nielusta, peräaukosta tai silmän sidekalvolta.

Positiivinen tulos on merkki klamydiatulehduksesta, mutta toisaalta tulos voi pysyä positiivisena jopa kuukauden ajan klamydian antibioottihoidon jälkeen. Sen vuoksi kontrollinäyte otetaan vasta neljän viikon kuluttua hoidon päättymisestä.

Monissa laboratorioissa klamydian ensivirtsatesti on yhdistetty tippuritestiin, jolloin testin lyhenne on U-CtGcNh0.