Oirekuva, esiintyminen ja kulku

Kohtauksen aikana ilmeneviä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen. Sydänoireet ja pelot saavat kohtauksesta kärsivän pelkäämään äkillistä kuolemaa tai "hulluksi" tuloa. Kohtauksia voi ilmetä myös nukkuessa, mutta ne eivät liity unien näkemisvaiheeseen.

Paniikkikohtausten tiheys vaihtelee, niitä voi ilmetä viikoittain tai harvemmin ja voimakkuudeltaan eriasteisina ryppäinä. Paniikkihäiriön diagnoosi edellyttää, että henkilö on huolissaan joko kohtausten toistumisesta tai kohtausten pelko on johtanut paniikkia aiheuttavien tilanteiden välttämiseen, mikä kaventaa jokapäiväistä elämää. Tällöin henkilö ei kohtausten pelossa uskalla mennä kauppaan, julkisiin liikennevälineisiin tai muihin sosiaalisiin tilanteisiin.

Paniikkihäiriö on selvästi yleisempää naisilla. Noin 1–3 % aikuisista kärsii paniikkihäiriöstä jossain elämänsä vaiheessa, suuri osa heistä kärsii myös paniikkikohtausten pelon aiheuttamasta julkisten paikkojen pelosta. Yli puolella alttius eriasteisiin ja eri tiheydellä ilmeneviin kohtauksiin säilyy vuosia tai vuosikymmeniä. Kohtausten pelko, niihin liittyvä häpeä ja niiden tuloksena kehittyvä sosiaalinen eristäytyminen lisäävät alttiutta depressioihin, alkoholin ongelmakäyttöön, työkyvyttömyyteen ja itsetuhoisuuteen.

Tausta ja syyt

Paniikkikohtausten syy ja tausta on monisyinen ja osin tuntematon. Osa ihmisistä on keskimäärin selvästi herkempiä reagoimaan paniikkikohtauksella sekä pelkoreaktion laukaisemiin hengitystiheyden muutoksiin että ero- ja traumatilanteisiin. Lapsuuden ja muut aikaisemman elämän äkilliset traumaattiset kokemukset lisäävät alttiutta paniikkikohtauksiin.

Paniikkikohtauksia ilmenee oireina myös joissakin somaattisissa sairauksissa. Tällaisia sairauksia ovat kilpirauhasen liikatoiminta (ks. «Kilpirauhasen sairaudet»3), lisäkilpirauhasen liikatoiminta (ks. «Kalsium - liikaa (hyperkalsemia) ja liian vähän (hypokalsemia)»4), lisämunuaisen ytimen kasvain feokromosytooma, (ks. «Lisämunuaisen sairauksia»5) sisäkorvan toiminnan häiriö tai tietyt sydämen rytmihäiriöt (ks. «Sydämen rytmihäiriöt»6).

Itsehoito

Paniikkihäiriön itsehoidossa ja hoidossa on olennaista estää paniikkikohtausten aiheuttama jokapäiväistä elämää kaventava sosiaalisten tilanteiden, liikennevälineiden tms. välttäminen.

Tämä päämäärä on helpompi saavuttaa, jos lähi-ihmiset ymmärtävät odottamattomiin kohtauksiin liittyvän paniikinomaisen pelon asteen. Pelkojen väheksyminen tai mitätöinti pahentaa niiden hallinnan oppimista.

Paniikkikohtauksista ja -häiriöstä kärsiville on monilla paikkakunnilla järjestetty erilaisia oma apu- ja rentoutusryhmiä. Saatavilla on myös hyviä itsehoitokirjoja.

Hoito

Vaikka paniikkikohtaukset ovatkin sinänsä vaarattomia, niiden voimakkuus ja toistumisen pelko edellyttää usein joko lääkehoitoa tai jonkun muotoista psykoterapiaa. Lääkkeiden avulla kyetään tehokkaasti estämään kohtausten toistumista. Lääkkeinä käytetään joko serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä tai bentsodiatsepiineja. Psykoterapiassa keskeisenä osiona on oirevalistus sekä välttämiskäytöksen estäminen ja hoito. Ensisijaisena vaihtoehtoina ovat kognitiivinen psykoterapia tai pelkoihin asteittain totuttava käyttäytymisterapia.