Oireita

Yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle ominainen ahdistus, pelokas odotus ja huoli ilmenevät useimpina päivinä ja yhtäjaksoisesti vähintään kuuden kuukauden ajan. Jatkuvaan ahdistuneisuuteen ja huoleen yhdistyy levottomuuden tai jännittyneisyyden tunne, väsymys, keskittymisvaikeudet, ärtyneisyys, lihasjännitys tai vaikeus nukahtaa ja pysyä unessa. Yleistynyt ahdistushäiriö ei kohdistu paniikkikohtausten pelkoon (ks. «Paniikkihäiriö»2), nolatuksi tulemiseen (ks. «Paniikkihäiriö»2), saastumiseen (ks. «Pakko-oireinen häiriö»5), kotoa poissaoloon tai läheisistä ihmisistä erossaoloon (ks. «Lasten ja nuorten ahdistuneisuus (eroahdistushäiriö, sisarkateushäiriö)»6), lihomiseen (ks. «Laihuushäiriö (anoreksia nervosa)»7), ruumiillisiin vaivoihin (ks. «Somatisaatiohäiriö (psykosomaattiset oireet)»8) tai vakavaan sairastumiseen (ks. «Sairauden pelko, hypokondria ("luulosairaus")»9), eivätkä ahdistus ja huoli ilmene ainoastaan traumaperäisen stressihäiriön (ks. «Traumaperäinen stressihäiriö»4) aikana.

Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ilmenevä ahdistus ja huoli eroavat elämäntilanteiden aiheuttamasta luonnollisesta ahdistuneisuudesta siinä suhteessa, että ahdistus ja huoli ovat henkilön elämäntilanteeseen nähden luonteeltaan selvästi liiallisia, itsepäisiä ja jatkuvia. Mitä useammista asioista henkilö on huolissaan ja mitä enemmän oirekuvaan kuuluvat jatkuva väsymys, levottomuus tai ärtyneisyys, sitä todennäköisemmin ei ole kyse vain ahdistavasta tai stressaavasta elämäntilanteesta ja kyse on yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä.

Esiintyminen, kulku ja tausta

Noin 5 % ihmisistä kärsii elämänsä jossain vaiheessa yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Yli puolella oireet ovat alkaneet joko lapsena tai murrosiässä, mutta oirekuva voi alkaa myös aikuisiällä. Oireiden voimakkuus vaihtelee sekä henkilöstä toiseen että samalla henkilöllä vuodesta toiseen. Huomattava osa, ehkä noin neljännes häiriöstä kärsivistä, kokee kärsineensä oireista läpi koko elämänsä.

Yleistynyt ahdistuneisuus on syiltään ja taustatekijöiltään monikerroksinen häiriö, jonka syitä ei tarkkaan tunneta. Synnynnäiset rakenteelliset ja temperamentilliset tekijät, erilaiset kehityksen aikaiset rasitustekijät, stressaavat ja traumaattiset elämäntapahtuvat ja sosiaalisen tukiverkoston niukkuus lisäävät alttiutta yleistyneeseen ahdistuneisuuteen tai sen pitkittymiseen.

Itsehoito

Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivän, hänen läheistensä ja työtovereittensa on tärkeätä ymmärtää, että oireiden ilmeneminen ja niiden itsepäisyys on tahdosta riippumaton tila, joka aiheuttaa oireista kärsivälle tavattomasti kärsimystä. Syyllisyys ja häpeä oireista on omiaan vain pahentamaan oireita. Oireita pahentavan kielteisen itsekuvan välttämisen kannalta on tärkeätä ymmärtää oireiden itsepäinen ja tahdosta pitkälti riippumaton luonne.

Ylimääräisen stressin välttäminen, erilaiset rentoutumiskeinot, säännöllinen liikunta ja harrastusten ylläpitäminen ovat tärkeitä keinoja välttää oireiden helposti mukanaan tuoma sosiaalinen eristäytyminen.

Itsehoitokirjojen ohjeet voivat auttaa yleistyneen ahdistuneisuushäiriön taustalla olevien erilaisten pelkotilojen läpi käymisessä.

Mielenterveydestä ja suun hyvinvoinnista ks. «Psyykkiset sairaudet ja suun terveys»10.

Hoito

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö vaikuttaa oireittensa luonteen vuoksi monella lailla siitä kärsivän ja hänen läheistensä elämänlaatuun. Tämän vuoksi vähänkin kiusallisemmasta oirekuvasta kärsivän kannattaa aina kääntyä lääkärin ja mieluiten psykiatrin tai psykologin puoleen. Hoidossa käytetään sekä erilaisia psykoterapeuttisia hoitomenetelmiä että oireita lievittäviä lääkkeitä. Lääkehoidossa käytetään bentsodiatsepiinilääkkeitä, muita ahdistuneisuuslääkkeitä ja oireita lievittäviä depressiolääkkeitä. Masennuslääkkeet voivat lievittää oireita, vaikka oireisiin ei liittyisikään varsinaista masennustilaa