Rintarauhanen koostuu rauhaskudoksesta, maitotiehyistä, rasvasta ja sidekudoksesta. Noin 75 % kaikista rintarauhaseen liittyvistä vaivoista on hyvänlaatuisia. Useat niistä ovat hormonaalisen säätelyn alaisia.

Oireet

Jopa 10 %:lla naisista voi jossain ikävaiheessa esiintyä rinnassa kyhmymäinen muutos. Itse rintarauhanen saattaa kauttaaltaan olla melko pinkeä, epätasainen ja sivuilta aristava. Rintojen oireilu vaihtelee kuukautiskierron vaiheen mukaan ja on voimakkaimmillaan ennen vuodon alkua. Tällaisesta rinnan muutoksesta käytetään yleisesti nimitystä mastopatia.

Joskus rinnassa voi tuntua erillinen kyhmy. Hyvänlaatuiseen muutokseen viittaa sileänä, liikkuvana tuntuva löydös. Jos ennen kuukautisia rinnassa on aristusta ja kyhmymäinen alue, kannattaa rinnat tutkia uudelleen kuukautisten jälkeen.

Suuri osa rintasyövistä löytyy naisen itsensä epäilemän muutoksen perusteella. Pahanlaatuisten kasvaimien osuus lisääntyy 40. ikävuoden jälkeen selvästi. Tyypillinen rintasyöpään viittaava löydös rinnassa on kiinteä, aristamaton, ympäristöön kiinnittynyt kyhmy. Iho voi olla vetäytynyt kuopalle kyhmyn kohdalla, tai nänni voi olla sisäänvetäytynyt.

Rintakyhmyn tutkiminen

Rinnan kliininen tutkimus tunnustelemalla ja mammografia ovat perustutkimukset. Mammografiaa tarkentavia tutkimuksia ovat ultraäänitutkimus ja joskus magneettitutkimus. Diagnoosin selvittämiseksi muutoksesta otetaan paksuneulanäyte.

Paras aika rintojen tunnustelulle on noin viikon sisällä kuukautisten jälkeen, jolloin hormonien aiheuttama kipu ja turvotus ovat vähimmillään. Tutkimuksen alussa nainen istuu, ja rintojen symmetrisyys ja mahdolliset ihomuutokset tarkistetaan; rinnat myös tunnustellaan. Sen jälkeen rinnat tutkitaan (palpoidaan) naisen ollessa makuuasennossa, käsivarsi kohotettuna sivulle tai pään päälle.

Aluksi rinta tunnustellaan neljännes neljännekseltä sormenpäitä/kärkijäseniä käyttäen. Tunnustelua jatketaan painamalla rintarauhasta varovasti rintakehää vasten pyörittävällä liikkeellä koko sormien pituudelta. Tutkimuksessa huomioidaan rinnan mahdollinen aristus, kovuus ja liikkuvuus ympäröiviin kudoksiin nähden. Samalla huomioidaan mahdollinen nännin erite.

Rintakyhmyn syyt (hyvänlaatuiset)

Rintarauhaskudosta voi esiintyä varsinaisen rintarauhasen ulkopuolella. Ylimääräisten nännien tai ylimääräisen rintarauhaskudoksen esiintyminen kainalon alueella on verrattain yleistä.

Noin kolmenneksella naisista on rinnoissa ns. fibrokystisiä muutoksia (mastopatiaa). Maitotiehyisiin on muodostunut nesteen täyttämiä rakkuloita, kystia ja lisäksi sidekudosjuosteitten määrä on lisääntynyt. Kystat ovat tavallisimmin parin millimetrin läpimittaisia, mutta joka kolmannella ne voivat laajeta 2–3 senttimetrin kokoisiksi ja aristaviksi. Koko voi vaihdella kuukautiskierron mukaan. Kysta näkyy hyvin ultraäänitutkimuksessa, ja jos kysta on kookas ja arka, se voidaan punktoida tyhjäksi. Sen jälkeen se voidaan vielä "täyttää" ilmalla estämään kystan uudelleen kasvamista. Fibrokystisiin muutoksiin ei liity lisääntynyttä rintasyöpäriskiä.

Fibroadenoomia löytyy jopa 5–10 %:lla naisista, yleisimmin nuorilla. Ne ovat tyypillisesti säännöllisen muotoisia, ympäristöönsä nähden hyvin liikkuvia, aristamattomia hyvänlaatuisia kyhmyjä. Niiden koko ei vaihtele kuukautiskierron mukaan. Mammografiassa ne näkyvät tarkkarajaisina, kohtalaisen tiiviskaikuisina muutoksina. Jos fibroadenoomat eivät kasva tai ole kovin kipeitä ja paksuneulanäytteessä diagnoosi on varmistettu, ei niitä tarvitse leikata.

Rinnassa voi olla myös rasvapatteja eli lipoomia. Ne ovat pehmeitä ja aristamattomia, kohtalaisen hyvin liikkuvia.

Milloin lääkäriin

Lääkärin tutkimukseen on aina syytä hakeutua, jos rintaan on ilmaantunut kyhmy tai muu selkeästi tunnusteltava muutos.

Samaten lisätutkimuksia vaativat rinnasta tuleva erite, erityisesti jos se on veristä tai toispuoleista.

Nännin sisäänvetäytyminen lyhyessä ajassa, samoin kuin rinnan tai nännipihan ihon selvä muuttuminen, ovat aihe jatkotutkimuksille.

Kirjallisuutta

  1. Puistola U. Rintarauhasen tutkiminen; kyhmy tai kipu rinnassa ja hyvänlaatuiset muutokset. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 15.1.2022.
  2. Meretoja T, Leidenius M. Nuoren naisen rintakyhmy. Duodecim 2015;131:1358-8.