Etusivu » Ahmimishäiriö (bulimia)

Ahmimishäiriö (bulimia)

Lääkärikirja Duodecim
15.10.2016
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Bulimialla tarkoitetaan ruoan ahmintakohtauksia. Näille kohtauksille on ominaista tavallista suuremman runsasenergiaisen ruokamäärän syöminen lyhyessä ajassa ja samanaikainen tunne syömisen hallinnan puutteesta. Ahminnan jälkeen yleensä itse aiheutetaan oksentaminen.

Bulimia voi olla luonteeltaan satunnainen stressin tai tiettyjen mielialojen laukaisema kohtaus. Usein bulimia on kuitenkin oire syömishäiriöstä. Tällaisia syömishäiriöitä ovat taustaltaan monimuotoiset ahmimishäiriö (bulimia nervosa) tai ahmintahäiriö (binge eating disorder). Bulimiakohtauksia voi esiintyä myös laihuushäiriön (anorexia nervosa, ks. «Laihuushäiriö (anoreksia nervosa)»1) yhteydessä.

Oirekuvat, esiintyminen ja kulku

Ahmimishäiriölle ovat ominaisia jatkuvat ja yleensä vähintään kahdesti viikossa toistuvat ahmimiskohtaukset sekä niihin liittyvä pakonomainen oksentelu ja muut epätavalliset keinot välttää lihomista. Häiriölle on ominaista voimakas lihavuuden ja lihomisen pelko. Välttääkseen ahmimiskohtausten aiheuttamaa lihomista ahmimishäiriöstä kärsivät oksentavat tahallisesti sekä käyttävät ylen määrin tai väärin ulostuslääkkeitä, peräruiskeita tai virtsaneritystä lisääviä lääkkeitä. Muita keinoja painonnousun välttämiseksi voivat olla paastoaminen tai runsas liikunta. Syömishäiriön taustalla on korostuneen ahdistunut huoli kehon painon merkityksestä itsekuvan kannalta.

Ahmimishäiriö on viime vuosikymmenien aikana länsimaissa nopeasti yleistynyt syömishäiriö. Se on yleensä murrosikäisten tyttöjen ja nuorten naisten häiriö. Häiriö alkaa useimmiten 15–25-vuotiaan nuoren naisen epäonnistuneen laihdutusyrityksen seurauksena. Vajaa 10 % nuorista naisista täyttää ahmimishäiriön diagnostiset kriteerit, mutta bulimiset oireet ovat yleisempiä. Eri tutkimusten mukaan naisopiskelijoista 20–40 % kärsii ajoittaisista bulimiaoireista. Pojilla ja nuorilla miehillä ahmimishäiriö on selvästi harvinaisempaa.

Bulimian syitä ei tunneta, mutta tutkimusten valossa hyvin monet tekijät voivat vaikuttaa sen syntyyn. Länsimaisen kulttuurin korostama hoikkuusideaalin ja siihen pyrkivien dieettien ja liikunnan on arveltu olevan keskeinen syy bulimian yleistymiseen. Tämän lisäksi erilaisten perinnöllisten tekijöiden, perfektionismiin pyrkivien luonteenpiirteiden ja itsetuntoon liittyvien ongelmien on esitetty lisäävän alttiutta bulimian kehittymiseen. Vanhempien tai ystävien ruumiinkuvaan tai painoon liittyvät huomautukset tai kiusanteko voivat olla laukaiseva tekijä pakonomaiseen laihduttamiseen ja sen seurauksena syntyvän bulimian ja oksentelun noidankehän syntyyn.

Seurantatutkimusten valossa puolet ahmimishäiriöstä kärsivistä vapautuu vuosien myötä oireistaan ja kolmanneksella ahmintakohtaukset harventuvat satunnaisiksi, mutta viidenneksellä oireet jatkuvat vuosikausia.

Pelkässä ahmintahäiriöissä ahmimiskohtauksiin ei varsinaisen ahmimishäiriön tavoin liity pakotettua oksentelua tai lääkkeiden käyttöä. Ahmintakohtaukset voivat liittyä tiettyihin stressitilanteisiin sekä mielentiloihin tai ennakoida ahmimishäiriön kehittymistä. Joskus ahmimiskohtaukset rajoittuvat kuukautisia edeltäviin päiviin tai ilmenevät vain yöaikaan. Tiheämmin tai säännöllisesti toistuvina tällaiset ahmimiskohtaukset johtavat usein lihomiseen.

Bulimiaan usein liittyvän oksentelun seurauksena voivat olla erilaiset suun sairaudet – hampaiden reikiintyminen, ikenien tulehdukset, sylkirauhasten turpoaminen ja suun haavaumat. Ahmimisen, oksentelun sekä nesteitä poistavien lääkkeiden ja ulostuslääkkeiden käytön seurauksena voi olla myös nestehukka, vakavatkin sydämen rytmihäiriöt ja kuukautisten poisjääminen tai epäsäännöllisyys.

Itsehoito

Itsehoidossa keskeistä on pakonomaisen laihdutuksen lopettaminen, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ruokailurytmi. Pysyvien ruokailumuutosten toteuttamista vaikeuttaa pelko painon noususta. Laihduttamisyrityksiin liittyvä näläntunne lisää jatkuvaa ruoan ajattelua, jolloin ahmintakynnys madaltuu. Ahminta ja oksentelu muodostavat itseään ylläpitävän kierteen. Tämän vuoksi terveellisen ruokavalion ja säännöllisen ruokailurytmin noudattaminen on keskeinen osa itsehoitoa.

Bulimiasta kärsivän on viisasta pyrkiä välttämään jatkuvaa punnitusta, vartalonsa katselemista peilistä tai liiallista juoksemista tai pakonomaista harjoittelua. Eristäytyminen ystävistä tai läheisistä lisää yksinäisyyttä ja sen mukanaan tuomaa pakonomaista syömistä. Rentoutusmenetelmät, jooga ja muut meditaatiotavat voivat vähentää bulimian taustalla olevaa psyykkistä stressiä ja siten vähentää alttiutta ahmimiseen. Ahmimisesta kärsivän kannattaa pyrkiä tunnistamaan ne sosiaaliset tilanteet tai tunnetilat, jotka laukaisevat ahmimisen. Mielihyvää tuottavien harrastusten löytäminen voi vähentää bulimiaa.

Masennusoireiden tapaan ahmimiskohtaukset ovat usein keino laukaista eroihin, pettymyksiin ja riitoihin tai niiden pelkoon liittyviä tunnetiloja. Tämän vuoksi bulimiakohtaukset lievittyvät itsetunnon vahvistumisen myötä. Vapautuminen hoikkuuden idealisoinnista vapauttaa myös laihduttamisen ja bulimian pakonomaisesta kierteestä.

Katso myös Mielenterveystalon Irti ahminnasta! -itsehoito-ohjelma: «https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/irtiahminnasta/Pages/default.aspx»1.

Milloin hoitoon

Ahmimiskohtausten muuttuessa säännöllisiksi ja erityisesti, jos niihin liittyy pakonomainen oksentelu ja erilaisten lääkkeiden käyttö tai ylenmääräinen liikunta, on aina viisasta kääntyä lähiviikkojen kuluessa lääkärin tai psykiatrin puoleen. Jatkuva pakonomainen oksentelu tai oksennus-, ummetus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö voivat aiheuttaa erilaisia ja joskus jopa hengenvaarallisia seurauksia. Jatkuva oksentelu voi vatsahappojen vaikutuksesta johtaa hampaiden reikiintymiseen tai ruokatorven limakalvon vaurioitumiseen. Oksennus- ja virtsaneritystä lisäävien ja ummetuslääkkeiden käyttö saattaa johtaa kaliumin puutteeseen, sydämen rytmihäiriöihin tai sydänlihaksen tulehtumiseen.

Ruumiinkuvasta ja lihomisesta huolestunut ja bulimiasta kärsivä saattaa kieltää ongelmansa, ahmia salaa ja olla haluton itse kääntymään lääkärin puoleen. Tällöin on tärkeää, että ongelman huomaava läheinen uskaltaa puhua asiasta avoimesti bulimiasta kärsivälle ja kannustaa häntä kaikin tavoin kääntymään lääkärin puoleen.

Hoito

Ahmimishäiriön hoito koostuu ravintovalistuksesta ja erilaisista yksilöllisesti suunnitelluista psykoterapioista tai perheterapioista. Tietyt (serotoninergiset) masennuslääkkeet (ns. SSRI-lääkkeet, esim. fluoksetiini) voivat vähentää ahmimiskohtausten pakonomaisuutta ja tiheyttä.

Suun terveydestä ks. «Syömishäiriöt ja suun terveys»2.

Lisää tietoa ahmimishäiriöstä

Suomen Mielenterveysseura «http://www.mielenterveysseura.fi/»2

Mielenterveystalo «http://www.mielenterveystalo.fi»3

Keski-Rahkonen A, Charpentier O, Viljanen R. Syömishäiriöt – läheisen opas. Kustannus Oy Duodecim 2010.

Keski-Rahkonen A, Meskanen K, Nalbantoglu M (toim.). Irti ahmimisesta – Kohti tasapainoista suhdetta ruokaan. Kustannus Oy Duodecim 2013.

Käypä hoito -suosituksen potilasversio: ks. «Syömishäiriöt»3

Käytettyjä lähteitä

Syömishäiriöt. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12. uudistettu.painos. Kustannus Oy Duodecim 2017, s. 666–668.

Käypä hoito -suositus Syömishäiriöt: ks. «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50101»4