Etusivu » Lääkärikirja Duodecim » Vähentynyt hikoilu ja hikoilun puute

Vähentynyt hikoilu ja hikoilun puute

Lääkärikirja Duodecim
5.3.2013
ihotautien erikoislääkäri Matti Hannuksela

Hikoilun täydellinen puuttuminen eli anhidroosi ja vähentynyt hikoilu eli hypohidroosi ovat selvästi harvinaisempia kuin liikahikoilu eli hyperhidroosi (ks. «Liikahikoilu»1). Hikoilun puuttuminen kokonaan on harvinainen, mutta eriasteista vähentynyttä hikoilua on ilmeisesti monilla. Sen tarkkaa yleisyyttä ei tunneta, koska vähentynyttä hikoilua ei pidetä sairautena eikä monikaan hakeudu sen takia lääkäriin.

Hikoilun vähentyminen tai puuttuminen liittyy useilla joihinkin ihon pintaosien eli epidermiksen kehityshäiriöihin, jotka tunnetaan yleisnimellä ektodermaaliset hypoplasiat. Niissä hikirauhasia on vähän tai ei ollenkaan. On myös joukko henkilöitä, joilla hikirauhasia on normaalimäärä, mutta kehon lämpötilan nousu ei laukaise hikoilua. Sellaista sanotaan idiopaattiseksi eli itsesyntyiseksi (tuntemattomasta syystä johtuvaksi) hikoiluhäiriöksi. Joskus hikoilun vähäisyys liittyy hikinokkosihottumaan (ks. «Hikinokkosihottuma (kolinerginen urtikaria)»2), joskus kilpirauhasen vajaatoimintaan (ks. «Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi)»3).

Vähentynyt hikoilu ihon pintaosien kehityshäiriöissä

Kehityshäiriöt (ektodermaaliset hypoplasiat) ovat joukko ihon pintaosien, ihon apuelinten (hiki- ja talirauhaset, karvat, kynnet) ja hampaiden kehityshäiriöitä.

Ektodermaalisessa hypoplasiassa iho on ohut, vaalea ja hauras. Hiuksia ei ole joillakin ollenkaan tai niitä on vähän, ja ne ovat lyhyitä ja katkeavat helposti. Silmäripsiä tai kulmakarvoja ei ole. Parta sen sijaan kasvaa yleensä normaalisti. Hampaiston kehityshäiriöt ovat yleisiä. Hikirauhasia on vähän tai ne puuttuvat kokonaan. Tauti periytyy X-kromosomissa, ja sen takia valtaosa potilaista on miespuolisia. Oireet ilmenevät jo pienestä pitäen. Vanhemmalla iällä auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttamat ihosyövät ja niiden esiasteet ovat tavallista yleisempiä.

Itsesyntyinen hikoilun vähäisyys

Tuntemattoman tekijän aiheuttamassa hikoilun puutteessa hikirauhasia on normaali määrä. Ruumiin lämpötilan nousu ruumiillisessa rasituksessa, saunassa, kuumassa ilmassa tai infektiosairauden aikana ei saa aikaan hikoilua, joka jäähdyttäisi elimistöä. Sen sijaan ihosuonet avautuvat ja varsinkin kasvot punoittavat voimakkaasti. Kasvojen iho tuntuu kireältä. Iho ei kuitenkaan silminnähtävästi turpoa.

Ei tiedetä, miksi hikoilun laukaiseva hermoimpulssi ei kulje hikirauhaseen asti. Jännityksen aiheuttama ja muu niin sanottu emotionaalinen hikoilu toimii sen sijaan normaalisti. Potilailla on hikoilupuuskia tavalliseen tapaan myös vaihdevuosissa. Itsesyntyisen hikoilun puutteen yleisyydestä ei ole tehty tutkimuksia, mutta sitä pidetään naisilla melko yleisenä ainakin lievässä muodossa, miehillä harvinaisena. Siihen liittyy usein migreenityyppinen päänsärky. Oireet voivat alkaa lapsena tai aikuisena.

Kylmänokkosihottumaan liittyvä vähäinen hikoilu

Hikoilun vähentymistä on kuvattu esiintyvän myös joillakin kylmänokkosihottumapotilailla (ks. «Kylmänokkosihottuma»4). Myöskään sen mekanismia ei tarkkaan tunneta. Saattaa olla, että hikirauhasten tiehyiden tukkeutuminen sarveismassalla olisi sellaisissa tapauksissa nokkosihottuman ja vähentyneen hikoilun mekanismi.

Lääkkeiden sivuvaikutus

Joidenkin lääkkeiden käyttöön liittyy samanlaista hikoilun heikkoutta kuin itsesyntyisessä hypohidroosissa. Sellaisia lääkkeita ovat muun muassa epilepsialääke topiramaatti ja vanhemman polven depressiolääkkeet.

Vähentyneen hikoilun itsehoito

Vähäiseen tai puuttuvan hikoilun synnyttämää epämiellyttävää oloa voi helpottaa vain ihoa viilentämällä ja tietysti välttämällä liikuntaa ja muuta ruumiillista rasitusta, matkoja kuumaan ilmastoon ja pysymällä poissa löylystä.

Milloin lääkäriin?

Ektodermaaliset dysplasiat saavat diagnoosinsa jo vauvaiässä. Itsesyntyiset ja kylmänokkosihottumaan liittyvät hikoiluhäiriöt diagnosoidaan yleensä vasta aikuisiällä, usein ei silloinkaan. Viime vuosina kehittyneet neurologiset tutkimukset voivat paljastaa vähentyneen, itsesyntyisen hikoilun syyn. Joihinkin auttaa suuriannoksinen kortisonikuuri, mutta lääkärillä ei ole käytettävissä keinoja, joilla hikirauhaset saataisiin varmuudella toimimaan. Yksittäistapauksissa on kuitenkin onnistumisia alan tiedelehdissä kuvattu.

Käytettyjä lähteitä

Chinuki Y, Tsumori T, Yamamoto O, Morita E. Cholinergic urticaria associated with acquired hypohidrosis: an ultrastructural study. Acta Derm Venereol. 2011; 91: 197–8.

Cheshire WP, Fealey RD. Drug-induced hyperhidrosis and hypohidrosis: incidence, prevention and management. Drug Saf. 2008; 31: 109–26.

Donadio V, Montagna P, Nolano M, Cortelli P, Misciali C, Pierangeli G, Provitera V, Casano A, Baruzzi A, Liguori R. Generalised anhidrosis: different lesion sites demonstrated by microneurography and skin biopsy. J Neurol Neurosurg Psychiatry. 2005; 76: 588–91.

Kim SC, Seol IJ, Kim SJ. Hypohidrosis-related symptoms in pediatric epileptic patients with topiramate. Pediatr Int. 2010; 52: 109–12.

Chia KY, Tey HL. Approach to hypohidrosis. J Eur Acad Dermatol Venereol. 2012 Oct 24, sähköinen esijulkaisu.