Henrik oli kärsinyt vaikeista vatsakipukohtauksista siitä lähtien, kun hän joutui viattomana sivustakatsojana ampumavälikohtaukseen ja sai luodin vatsaansa. Paitsi toistuvia vatsakipuja hän koki myös painajaisunia, joissa öisellä kadulla tapahtunut tappelu ja väkivalta toistuivat, eikä hän voinut tehdä mitään sen estämiseksi eikä myöskään päässyt pakoon. Vatsakivut saattoivat tulla mihin vuorokaudenaikaan ja missä tilanteessa tahansa niin voimakkaina, että hän joutui keskeyttämään kaiken muun ja makaamaan kippurassa kunnes kohtaus meni ohi. Painajaiset toistuivat öisin, ja Henrik pelkäsi myös kadulle menoa pimeässä, vaikka tiesi että välikohtaus kuului menneisyyteen eikä todennäköisesti toistuisi, ja että hänen nykyinen elinympäristönsä oli täysin turvallinen.
Osa kroonisista kivuista voi alkaa vaikean liikenneonnettomuuden, työtapaturman tai muun katastrofin yhteydessä. Henkilö muistaa onnettomuuden yhä uudestaan painajaisissaan tai valveilla, ja hän välttää tai säikkyy tilanteita, jotka muistuttavat onnettomuudesta. Tällaista oireyhtymää nimitetään traumaperäiseksi stressihäiriöksi. Se kuvattiin aikanaan sodan ja taisteluiden yhteydessä, mutta samanlaisia oireita voi esiintyä myös esimerkiksi seksuaalisen tai muun väkivallan, luonnonkatastrofien, onnettomuuksien tai vaikean sairauden jälkeen. Myös puhtaasti psyykkinen trauma, esimerkiksi rakkaan ihmisen menetys tai jätetyksi tuleminen, voi aiheuttaa stressihäiriön. Joissakin tapauksissa häiriöön liittyy fyysisiä kipuja.
Harvardin yliopistossa on tehty tutkimus, jossa vaikean katastrofin tai onnettomuuden kokeneita pyydettiin kuuntelemaan kuvausta heitä kodanneesta onnettomuudesta samalla kun heidän aivojaan tutkittiin PET-kuvauksella (positroniemissiotomografialla). Pet-kuvauksella pystytään paikantamaan ja kuvantamaan ne aivojen osat, joissa kulloisellakin hetkellä tapahtuu aktivoitumista eli ajatus- tai tunneprosessin aiheuttamaa aineenvaihdunnan kiihtymistä.
Aktivoitumista tapahtui amygdala-keskuksessa, joka on aivojen kehityshistoriallisesti vanhimpia osia ja joka aktivoituu esimerkiksi voimakkaan pelon yhteydessä. Myös aivojen näkökeskus aktivoitui aivan kuin koehenkilöt olisivat katselleet filmiä sen sijaan, että he kuuntelivat luettua kertomusta. He siis näkivät tapauksen uudestaan "sielunsa silmin". Tämän lisäksi havaittiin selvä toiminnan lakkaaminen ns. Brocan keskuksessa, jossa tapahtuu asioiden kielellinen ilmaisu. Se on tulkittu niin, että kokemus oli sanaton: monet traumaperäisen stressihäiriön kokeneista sanovat, että on vaikea löytää sanoja sen kuvaamiseen.
Tuskalliset kokemukset jättävät jälkensä, "arven", hermojärjestelmäämme. Näitä jälkiä on vaikea hävittää, monilla esimerkiksi sodan kokeneilla painajaiset toistuvat vielä vuosikymmenien kuluttua. Henkilöt tiedostavat täysin selvästi, että vaara on ohi, sota on loppu, keskitysleirit hävinneet, väkivalta on vain katkera muisto. He tietävät, että vaaraa ei ole, mutta he tuntevat silti toisin.
Onneksi vain osalla ihmisistä on kokemusta suurista katastrofeista. Myös vähäisemmät traumat jättävät jälkiä. Nöyryytykset koulun alaluokilla, tovereiden tai seurustelukumppanin julma hylkääminen, keskenmeno, säälimätön irtisanominen työpaikalta, avioero tai läheisen kuolema ovat yleisempiä, "normaaliin elämään kuuluvia" onnettomuuksia, mutta silti ne voivat jättää sieluun samanlaisen arven. Niitä ajatellaan yhä uudelleen, vanhemmat ja ystävät antavat neuvojaan, lehdistä luetaan aihetta käsitteleviä artikkeleita. Kaikki tämä toimii tiedon tasolla, mutta tunteen tasolla kaikki on ennallaan. Auto-onnettomuuden kokenut mies tuntee pelkoa ajaessaan moottoritiellä, raiskauksen kokenut nainen tuntee vain ahdistusta ollessaan vuoteessa rakastamansa miehen kanssa. Tietoinen osa aivoistamme ei pääse yhteyteen tunneaivojen kanssa kertoakseen, että vaara on ohi.
Kalifornialainen psykologi ja tutkija Francine Shapiro on kehittänyt yksinkertaisen mutta keskustelua herättävän menetelmän traumaperäisen stressihäiriön hoitoon. Menetelmä, jonka nimi on EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) perustuu silmien liikkeisiin, jotka muistuttavat silmien liikkeitä ns. REM-unen aikana eli silloin kun ihminen näkee unta. EMDR - protokolla ja menettelytapa ovat syntyneet käytännön kokemuksen myötä, mutta hoidon vaikutuksia voidaan teoreettisesti selittää nopeutetun informaation prosessointimallilla, jonka Francine Shapiro on muotoillut. Malli on sopusoinnussa useiden muiden informaatioteorioiden kanssa.
Nopeutetun informaation prosessointimallissa lähtökohtana on, että sisäinen informaation prosessointisysteemi on muotoutunut fysiologisesti helpottamaan mielenterveyttä paljolti samalla tavalla kuin mitä ruumis tekee parantaakseen itsensä, kun se on haavoittunut. Eli normaaleissa olosuhteissa (kun kyseessä ovat ns. tavalliset arkipäivän asiat) informaatio prosessoituu aivoissa adaptatiiviseksi, sopeuttavaksii ratkaisuksi. Adaptiivisella ratkaisulla tarkoitetaan sitä, että ihminen koko ajan liittää tapahtumien ja kokemusten eri puolia yhteen ja siten kokemus liitetään positiiviseen toimintatapaan. Olennaista on, että se mikä on hyödyllistä, opitaan ja varastoidaan sopivan tunnetilan kanssa myöhempää käyttöä varten. Esimerkiksi jos arkielämässä tapahtuu jotain ikävää, joka vaivaa mieltä, asiaa ajatellaan, siitä puhutaan ja siitä nähdään unia. Jonkin ajan kuluttua asia ei enää vaivaa mieltä ja kokemus on muuttunut voimavaraksi seuraavia tilanteita varten.
Kun taas ihminen kokee vakavan psyykkisen trauman, näyttää siltä, että hermoston tasapaino muuttuu, mikä johtuu ehkä kemiallisista muutoksista aivoissa. Tästä epätasapainosta johtuen systeemi ei pystykään toimimaan kuten ns. arkipäivän tilanteissa ja se jää häiritsevään, prosessoimattomaan muotoon tavallisimmin alkuperäisinä kuvina, ääninä, affekteina ja fyysisinä tuntemuksina. Niinpä pahat muistot saattavat pysyä useita vuosia täysin muuttumattomina eikä uutta oppimista tai oireiden lievenemistä ole havaittavissa.
Myöhemmin joko sisäiset tai ulkoiset ärsykkeet aktivoivat alkuperäisen materiaalin, joka on varastoituneena alkuperäisessä muodossa. Tämä prosessoimaton materiaali ja muistot tulevat esille painajaisunina, takaumina ja väkisin mieleen tunkeutuvina oireina, jotka kaikki ovat osa traumaperäistä stressihäiriötä (PTSD).
Oletuksena on, että EMDR -hoidossa silmänliikkeet tai vaihtoehtoiset ärsykkeet laukaisevat fysiologisen mekanismin, joka aktivoi informaation prosessointi -systeemin. Kun EMDR -hoidossa asiakasta pyydetään palauttamaan mieleen muisto traumasta, samalla mahdollisesti luodaan yhteys tietoisuuden ja sen paikan välille, jossa trauma on varastoituneena. Tutkimuksissa on saatu tukea näkemykselle, että EMDR vaikuttaa sekä neurobiologisesti että psykologisesti.
Menetelmän hyvästä tehosta traumaperäisen stressihäiriön hoidossa on olemassa tutkimuksia, mutta hoidon mekanismia ei tunneta. Tutkijat olettavat, että aivoissa on olemassa parantava mekanismi, jonka ansiosta jokaiselle tapahtuvat pienet pettymykset ja vastoinkäymiset eivät jää vaivaamaan mieltä loppuiäksi. Surujen käsittely, ns. surutyö, on ollut jo kauan tiedossa. Sen ansiosta ihminen onnistuu pääsemään yli raskaistakin menetyksistä ja jatkamaan elämäänsä jos mahdollista entistä vahvempana. Tie kipeisiin muistoihin kulkee usein ruumiin tuntemusten kautta. Kipu on eräs niistä. Toistaiseksi ei ole olemassa riittävästi tutkimuksia, jotta voitaisiin sanoa, onko EMDR-hoidosta hyötyä kroonisen kivun hoidossa. Havainto aivojen omasta korjausmekanismista on kuitenkin teoreettisesti mielenkiintoinen, ja jos esimerkiksi kiputilan syntyyn liittyy voimakas psyykkinen trauma, voisi sillä ajatella olevan vaikutusta myös kipuun. Menetelmä vaatii siihen koulutuksen saaneen terapeutin.
