Etusivu » Lääkkeet mielen hoidossa » Unettomuus

Unettomuus

Lääkkeet mielen hoidossa
27.11.2015
Matti O. Huttunen

Unettomuus ilmenee vaikeutena nukahtaa, vaikeutena pysyä unessa tai liian aikaisena heräämisenä. Tämän seurauksena ihminen kärsii väsymyksestä. Unettomuus on hyvin tavallista. Joka kolmas suomalainen on kärsinyt vuoden sisällä unettomuudesta ja joka kymmenes yli kuukauden mittaisista unihäiriöistä. Unettomuus on tavallisinta iäkkäillä naisilla.

Unettomuuden taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä (taulukot «Unettomuutta aiheuttavia somaattisia sairauksia»1 ja «Unettomuutta aiheuttavia lääkkeitä»2). Tämän vuoksi unettomuuden hoito edellyttää aina sen luonteen ja taustan selvittämistä.

Noin joka viides ihminen ovat herkkäuninen. Joka kolmannella henkilöllä ilmenee vuosittain unettomuutta. Noin 10 %:lla aikuisista esiintyy unettomuutta, josta on päiväaikaista haittaa. Pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsii vajaat 10 % väestöstä.

Tilapäinen unettomuus johtuu usein stressistä, huolista, suruista tai uni-valverytmin häiriöistä. Pitkään kestävän unettomuuden taustalla voi olla jatkuva stressi, erilaiset mielenterveyden häiriöt, uni-valverytmin häiriö, somaattiset sairaudet tai niiden hoidossa käytetyt lääkkeet, lääke- tai päihderiippuvuus tai alkoholin tai kofeiinin käyttö.

Noin puolella pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsivistä unettomuus liittyy johonkin toiseen psykiatriseen häiriöön. Noin joka kymmenes pitkäaikainen unettomuus johtuu idiopaattisesta unettomuudesta (aiemmalta nimeltään primaarinen unettomuus). Se on yleensä jo lapsuudessa ilmenevä rakenteellinen vaikeus nukahtaa tai pysyä unessa. Idiopaattinen unettomuus on synnynnäinen ominaisuus, jonka taustalla ei ole psykiatrisia tai somaattisia sairauksia. Idiopaattiseen unettomuuteen liittyvät univaikeudet korostuvat stressiin tai sairauksien vuoksi.

Ehkä joka kuudennen unettomuudesta kärsivän henkilön unettomuuden syynä on uni-valverytmin häiriö, joka johtuu joko univaiheen siirtymisestä eteenpäin (viivästynyt univaiheen oireyhtymä) tai vuorotyön tai matkustamisen aiheuttamasta aikaerorasituksesta.

Ennen kuin päätetään unilääkkeen käytöstä on aina tärkeää selvittää, onko unettomuuden taustalla jokin sairaus, kuten masennustila, kaksisuuntaisen mielialahäiriön hypomania- tai maniajakso tai psykoottinen tila.

Valtaosa unettomuudesta on tilapäistä ja liittyy erilaisiin elämänkriiseihin tai työstämättömiin psyykkisiin ristiriitoihin. Tällaista tilapäistä unettomuutta voidaan niin haluttaessa hoitaa joko yksittäisinä öinä otettavalla nukahtamislääkkeellä tai 1–4 viikkoa kestävällä unettomuutta lievittävällä lääkityksellä. Lääkityksen ohella nukkumisen edellytyksiin tulee kiinnittää myös huomiota (taulukko «Ohjeita nukkumisen helpottamiseksi Partosen ja Lauerman (2007) mukaan»3).

Vaikka suuri osa unettomuudesta liittyykin arkielämän erilaisiin rasituksiin, ristiriitoihin tai pelkoihin, ei unettomuudesta kärsivä läheskään aina kykene ainakaan lyhyellä aikavälillä korjaamaan näitä unettomuutta ylläpitäviä ongelmia. Tällöin ainoana toimivana vaihtoehtona voi olla unettomuutta lievittävän lääkkeen käyttö, kunnes elämäntilanne helpottuu.

Ainakin joka kymmenennen henkilön unettomuus johtuu uni-valverytmin häiriöistä. Univalverytmin häiriö johtuu joko univaiheen siirtymisestä eteenpäin (nk. viivästynyt univaiheen oireyhtymä) tai vuorotyön tai matkustamisen aiheuttamasta aikaerorasituksesta.

Etenkin itsepäisen unettomuuden taustalla voi olla vakava masennus, alkava mania tai psykoottinen tila. Tällöin taustalla olevan psykiatrisen tilan lääkehoito lievittää samalla unihäiriötä. Vakavan masennustilan hoito saattaa edellyttää masennuslääkkeeseen yhdistettyä nukahtamislääkettä. Maniaan ja psykoottisiin tiloihin liittyvä unettomuus lievittyy yleensä parhaiten antipsykoottisilla lääkkeillä, mutta lisäksi saatetaan tarvita tilapäisesti käytettävää ahdistusta lievittävää lääkettä tai unilääkettä. Sekä mielialahäiriöiden että psykoottisten häiriöiden hoidossa pyritään välttämään ahdistusta ja unettomuutta lievittävän lääkityksen pitkäaikaista käyttöä.

Unettomuuden lääkehoidon yleisiä periaatteita

Nukahdusta helpottavien tai yöllistä heräilyä vähentävien lääkkeiden käytöstä ei saisi muodostua automaattista tapaa ratkaista unettomuutta, joka on usein hoidettavissa ei-lääkkeellisin keinoin (taulukot «Ohjeita nukkumisen helpottamiseksi Partosen ja Lauerman (2007) mukaan»3, «Ärsykehallinnan periaatteita»4, « Unirajoite»5 ja « Unipäiväkirja »1).

Ärsykehallinta on usein toimiva keino hallita jatkuvia univaikeuksia.

Idiopaattinen unettomuus on luonteeltaan rakenteellinen ominaisuus, jonka vuoksi bentsodiatsepiinien tai niiden reseptoreiden välityksellä vaikuttavien lääkkeiden käyttö helposti pitkittyy. Tuloksena voi tällöin olla univaikeuksia lisäävän lääkeriippuvuuden tarpeeton kehittyminen. Idiopaattisen unettomuuden lääkehoidossa ensisijaisia lääkkeitä ovat tämän vuoksi melatoniini tai pienet annokset sedatiivisia masennuslääkkeitä. Myös valeriaanavalmistetta kannattaa kokeilla, vaikka se ei keskimääräiseltä teholtaan olekaan muiden unilääkkeiden veroinen. Tilapäisen ahdistavan elämäntilanteen vaikeuttaessa primaarista unettomuutta, bentsodiatsepiineja pyritään käyttämään vain tarvittaessa tai hyvin lyhytaikaisesti.

Unettomuuden johtuessa unijakson viivästymisestä tärkein hoito on säännöllinen herääminen aamuisin. Univalverytmin häiriöissä ensisijaisina lääkkeinä pidetään aikabiologisia lääkkeitä. Suomessa melatoniini (2–4 mg iltaisin) on toistaiseksi ollut ainoa aikabiologinen lääke, mutta myös masennuslääkkeenä käytetty agomelatiini on vaikutukseltaan aikabiologinen ja voi auttaa univalverytmin muutoksista johtuvissa unihäiriöissä. Bentsodiatsepiinien tai niiden reseptoreiden välityksellä vaikuttavien nukahduslääkkeiden pitkäaikaista käyttöä tulee välttää univalverytmin häiriöiden aiheuttaman unettomuuden hoidossa.

Pitkäaikaisten stressin aiheuttaman unettomuuden lääkehoidossa kannattaa usein kokeilla ensin pieniä annoksia sedatiivisia masennuslääkkeitä tai joskus myös melatoniinia ennen mahdollista turvautumista tavanomaisten nukahduslääkkeiden säännölliseen käyttöön. Nukahduslääkkeiden pitkäaikaiskäyttö johtaa usein unettomuutta turhaan ylläpitävän tai pahentavan lääkeriippuvuuden kehittymiseen, joka ilmenee lääkkeen lopetuksen yhteydessä unettomuutena. Nukahduslääkkeiden käytön lopetusoireena ilmenee usein 1–3 viikon ajan asteittain lopulta ohimenevää unettomuutta. Näistä ongelmista huolimatta nukahduslääkkeiden pitempiaikainen käyttö on joskus ainoa toimiva keino elämänlaatua kaventavan itsepäisen unettomuuden hoidossa.

Jos unettomuus on vakavan masennustilan, hypomanian tai manian tai akutisoituvan psykoosin oire, lääkehoito perustuu ensisijassa kyseisen häiriön hoidossa käytettyjen lääkkeiden käyttöön. Masennuslääkkeeseen, mielialaa tasaavaan lääkkeeseen tai psykoosilääkkeeseen voidaan kuitenkin ainakin lyhytaikaisesti lisätä unettomuutta lievittävä lääke.

Jos unettomuuden taustalla on päihderiippuvuus, hoidossa tulee kiinnittää pääasiallinen huomio päihdeongelman hoitoon. Unettomuuden hoidossa käytetään ensisijassa pieniä annoksia sedatiivisia masennuslääkkeitä, psykoosilääkkeitä tai antihistamiineja.

Kuva 1. Unipäiväkirja
Taulukko 1. Unettomuutta aiheuttavia somaattisia sairauksia
Dementia
Aivojen rappeumasairaudet
Hengitysteiden sairaudet
Kipua aiheuttavat sairaudet
Eturauhasen liikakasvu (virtsapakko)
Diabetes (jano)
Levottomat jalat
Kilpirauhasen liikatoiminta
Hypokalsemia (lihaskouristukset)
Obstruktiivinen uniapnea
Taulukko 2. Unettomuutta aiheuttavia lääkkeitä
Ei-selektiiviset beetasalpaajat (pindololi, propranololi, sotaloli)
Beeta-2-reseptoreita stimuloivat lääkkeet (formoteroli, salbutamoli, salmeteroli, terbutaliini)
Efedriini
Kalsiumkanavan salpaajat
Klonidiini
NSAID-kipulääkkeet (tulehduskipulääkkeet)
Kolinergiset lääkkeet
Antikolinergiset lääkkeet
Teofylliini
Tyroksiini
Lääkeriippuvuus (vieroitus- ja lopetusoireunettomuus)
Alkoholi, päihteet, huumeet
Taulukko 3. Ohjeita nukkumisen helpottamiseksi Partosen ja Lauerman (2007) mukaan
1Alkoholia tulisi välttää nukkumaanmenoa edeltävän kahden tunnin aikana.
2Kahvia tai kofeiinia tulisi välttää kello 16:n jälkeen.
3Tupakkaa tai nikotiinia tulisi välttää nukkumaanmenoa edeltävän neljän tunnin aikana
4Liikuntaa on hyvä harrastaa säännöllisesti. Raskasta liikuntaa tulisi kuitenkin välttää kello 18:n jälkeen.
5Makuuhuoneen tulisi olla mukavan viileä, pimeä ja hiljainen. Vuoteen ja vuodevaatteiden tulisi olla miellyttäviä.
Taulukko 4. Ärsykehallinnan periaatteita
Mene nukkumaan vain, kun olet väsynyt tai unelias.
Älä käytä vuodetta muuhun kuin nukkumiseen. Lue, työskentele tai katso televisiota muualla.
Jos uni ei tule 15 minuutissa, nouse sängystä ja mene tekemään jotain muuta. Palaa vuoteeseen, kun olet väsynyt tai unelias.
Nouse aamuisin sängystä aina samaan aikaan.
Nuku vain öisin, älä päivällä.
Taulukko 5. Unirajoite
*Unitehokkuus = (nukuttu aika / vuoteessa vietetty aika) × 100 %.
1Jos potilas kertoo nukkuvansa yöllä keskimäärin 5 tuntia mutta viettävänsä vuoteessa 8–9 tuntia, hänelle annetaan lupa olla öisin vuoteessa 5 tuntia.
2Tämän ohjeen toteutumista seurataan unenseurantataulukon avulla viikoittain ja potilaalle annettavaa lupaa olla vuoteessa muutetaan seuraavasti:
  • lisätään sitä 15–20 minuuttia, kun unitehokkuus* ylittää 90 %.
  • vähennetään sitä 15–20 minuutilla, kun unitehokkuus* on alle 80 %.
  • pidetään se samana, kun unitehokkuus* on 80–90 %.

Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin unettomuutta käsittelevä artikkeli «Unettomuus»1.