Lentopelko

Matkailijan terveysopas
17.5.2016
Paula Kinnunen

Lentopelko eli aviafobia on varsin yleistä. Joskus se voi estää lentämisen kokonaan, lievemmässä muodossaan se rajoittaa sitä tai tekee lentomatkasta hyvin kuormittavan. Koska lentäminen kuuluu monen työhön, on pelosta arjessa merkittävää haittaa. Lentopelko saattaa rajoittaa lomakohteen valintaa, estää vaihto-oppilaaksi lähtemisen ja jopa halutun ammatin valitsemisen. Pelon oireet voivat olla niin voimakkaat, että lentäminen tuntuu mahdottomalta. Pelot johtavat usein välttämiskäyttäytymiseen, jonka seurauksena valinnanvapaus kapenee ja samalla ahdistus kasvaa.

Lentopelon taustalla on monia eri syitä, joihin voidaan vaikuttaa. Enemmistö lentopelkoisista matkustajista kärsii kontrollin menettämisen pelosta. Matkustajalla saattaa olla tunne siitä, ettei itse voi hallita tilannetta, vaan on muiden vietävänä ilmassa, itselle vieraassa elementissä. Lisäksi ollaan laitteessa, jonka toimintoja tai lentämiseen liittyviä ääniä ei ymmärretä. Hallinnan menettämisen tunne lisääntyy, kun kone nousussa kallistuu tai ilmavirtaukset ravistavat konetta. Paikallaan istuminen turvavyö suljettuna saattaa tuntua hankalalta, kun pelon oireet ovat voimakkaat ja koko keho on toimintavalmiudessa. Lentopelon syntyyn voi johtaa suljetun tai korkean paikan kammo, epätietoisuus lentämisen tekniikasta, aiemmat epämiellyttävät tai pelottavat lentokokemukset tai voimakas stressi. Myös paniikkihäiriöön liittyy usein lentopelkoa.

Matkustajat hakevat usein lievitystä lentopelon aiheuttamaan jännitykseen alkoholin tai rauhoittavien lääkkeiden avulla. Ne kuitenkin vain lievittävät pelon oireita. Niillä ei poisteta tai hallita pelkoa. Päihtymys koneessa voi sitä paitsi muuttua epämiellyttäväksi pahoinvoinniksi varsinkin heittoisella lentosäällä. Alkoholin jälkivaikutukset ovat ikävät: krapula tai tokkura pilaa loman alun, estää työasioiden hoitamisen ja vaikeuttaa aikaeroon ja uusiin olosuhteisiin sopeutumista.

Lentopelko on opittu pelko, jota voi oppia hallitsemaan niin, että lentomatkustus on jälleen mahdollista. Finnair on järjestänyt vuodesta 1992 lähtien turvakursseja lentopelkoisille matkustajille, ja vuodesta 2011 lähtien kurssit järjestää Finnair Flight Academy. Kurssin ohjelma on monipuolinen yhdistelmä uusia kokemuksia ja tietoa: pelon psykologiaa, lentämisen tekniikkaa sekä tietoa sääilmiöistä ja turvallisuudesta kokeneiden asiantuntijoiden ohjauksessa. Kouluttajina toimivat lentokapteeni, purseri ja lentopelkoon perehtynyt psykologi. Jo lähes tuhat osallistujaa on käynyt kurssin, ja tulokset ovat hyvin rohkaisevia. Lisätietoja kursseista saa Finnairin verkkosivuilta klikkaamalla Matkustajan turvakurssi.