Loismadot

Matkailijan terveysopas
16.7.2015
Anu Kantele ja Heli Siikamäki

Loismatoja tavataan kaikissa maanosissa, eniten kuitenkin kehitysmaissa. Siellä sama henkilö saattaa kantaa monia eri matolajeja. Koska useimmat matotaudit saadaan vasta pitkän alueella oleskelun jälkeen, ne ovat harvinaisia tavallisten turistimatkojen tuliaisina. Matotaudit ovat yleensä lieväoireisia kroonisia infektioita ja oireita ilmaantuu vasta, jos matoja on runsaasti. Loismatotartunta saadaan joko suun kautta (yleisin reitti), toukan läpäistessä ihon (koukkumadot, strongyloidiaasi ja skistosomiaasi) tai hyönteisen piston välityksellä (loiaasi, onkosersiaasi, lymfaattinen filariaasi). Yleensä madot eivät tartu ihmisestä toiseen (poikkeuksena kihomadot, Strongyloides ja Hymenolepis nana).

Loismatotartuntojen ehkäisemiseksi matkailijoille tulisi teroittaa käsihygienian sekä puhtaiden ruokien ja juomien valinnan merkitystä. Heitä tulisi myös kehottaa välttämään avojaloin liikkumista ja makeissa vesissä kahlaamista ja uimista. Lisäksi heitä pitäisi neuvoa suojautumaan hyönteisten pistoilta. Loismatoinfektiota tulisi epäillä, jos kehitysmaissa matkailleella on pitkittyneitä vatsavaivoja (yli kaksi viikkoa) tai veren eosinofiliaa. Suoliston parasiittitautien diagnostiikassa perustutkimus on parasiittien osoitus ulosteen formaliininäytteestä (F-Para-O). Näytteestä etsitään sekä alkueläinten kystia että matojen munia ja toukkia. Matotautien hoitoon käytettävistä lääkkeistä Suomessa on rekisteröity vain kihomatojen häätöön tarkoitettu pyrviini (Pyrvin) ja lapamatojen häätöön tarkoitettu niklosamidi (Kontal). Mebendatsolia (Vermox) ja ivermektiiniä (Stromectol) ei ole rekisteröity Suomessa, mutta niille on määräaikainen erityislupa eli määräämiseen riittää tavallinen resepti. Muita matolääkkeitä määrättäessä täytyy hakea Lääkelaitoksen erityislupa.

Skistosomiaasi

Skistosomiaasi eli bilhartsiaasi eli halkiomatotauti on imumadon aiheuttama sairaus. Sitä esiintyy trooppisessa Afrikassa sekä alueittain Karibialla, Etelä-Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa (kuva «Skistosomiaasin tartuntavaara-alueet 2014»1). Vuonna 2014 raportoitiin ensimmäistä kertaa tartuntoja EU:n alueella, Ranskan Korsikalla. Tartunnan voi saada makeista vesistä eli järvi- ja jokivesistä sekä kastelukanavista. Paikallisten esiintymisalueiden kaikkia makeita vesiä on pidettävä tartuttavina. Uima-allasvesi on useimmiten turvallista, ellei sitä ole otettu suoraan luonnonvesilähteestä. Tartunta saadaan, kun Schistosoman toukka tunkeutuu ihon läpi. Joskus tartunta saadaan estettyä kuivaamalla iho karkealla pyyhkeellä heti kastumisen jälkeen. Muutama tunti tartunnan jälkeen voi ilmaantua ohimenevä kutiava makulopapulaarinen ihottuma. Neljä–kuusi viikkoa tartunnasta voi ilmaantua akuutti nk. Katayama-kuume, jonka oireina on kuume, yleisoireet, astmaoireet ja urtikaria. Kroonisessa skistosomiaasissa esiintyy tyypillisesti veren eosinofiliaa ja oireet ovat yleensä lieviä; verivirtsaisuutta tai vatsavaivoja voi esiintyä. Oireet alkavat 3–6 kuukautta tartunnasta. Hoitona on pratsikvanteli.

Koukkumadot

Koukkumatoinfektio (Ancylostoma duodenale ja Necator americanus) on trooppisten ja subtrooppisten maiden tavallisin matotauti, ja sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa. Ulosteen mukana kosteaan, lämpimään maahan päässeestä munasta kuoriutuu toukka, joka tunkeutuu ehjän ihon läpi, useimmiten varpaiden välistä. Tämän jälkeen se käy läpi kiertokulun ensin laskimoverenkiertoon, sieltä keuhkoihin, keuhkoputkiin, nielun kautta ruokatorveen ja lopulta suolistoon. Toukka kehittyy aikuiseksi ohutsuolen alkupäässä 4–7 viikon kuluessa, kiinnittyy limakalvoon suunsa ympärillä olevien koukkujen avulla ja imee ravinnokseen isännän verta. Koukkumadot voivat aiheuttaa pohjukaissuolihaavan oireita muistuttavia polttavia ylämahakipuja ja ajoittaista ripulia. Tärkein seuraus on anemia, joka syntyy yleensä kun matoja on satoja. Koukkumatoinfektion hoitona käytetään mebendatsolia tai albendatsolia.

Kutaaninen larva migrans

Eläinten koukkumadot voivat tunkeutua ihmisen ihon läpi ja jäädä vaeltamaan ihonalaiskudokseen aiheuttaen kutaanisen larva migransin eli ”vaeltavan toukan”. Toukka jättää jälkeensä kulkureitilleen pieniä rakkuloita ja sen jälkeen koholla olevan kiemuraisen, hitaasti etenevän punertavan juovan. Alueella voi olla voimakasta kutinaa. Oireet loppuvat itsestään toukan kuoltua muutaman viikon tai kuukauden kuluttua. Hoitona on ivermektiini tai albendatsoli.

Strongyloidiaasi

Strongyloides stercoralis on parin millimetrin mittainen sukkulamato. Se on laajalle levinnyt tropiikissa ja subtropiikissa, ja sitä esiintyy myös Etelä-Euroopassa. Sen pääasiallinen tartuntatapa ja elämänkierto ovat samanlaisia kuin koukkumadoilla eli toukka tunkeutuu ehjän ihon läpi. Strongyloideksen munasta kuoriutuu kuitenkin toukka jo suoliston alueella, ja tartunta voi tapahtua suoraan ihmisestä toiseen tai myös uudelleen samassa henkilössä. Noin kolmasosa potilaista on oireettomia. Suolistovaiheen oireina voi olla ylämahakipua, limaista ripulia, oksentelua, imeytymishäiriöitä, valkuaisaineiden menetystä suoleen ja laihtumista. Strongyloidiaasiin voi liittyä peräaukon seudun ihottuma tai yleistynyt urtikaria. Immuunipuutteisella potilaalla infektio voi olla jopa hengenvaarallinen. Veren eosinofilia liittyy tyypillisesti strongyloidiaasiin. Hoitona käytetään ivermektiiniä tai albendatsolia.