Turvallisuus

Matkailijan terveysopas
31.5.2016
Mirka Råback, Kaisa Hara, Juha Hassila ja Päivi Rauramo

Tapaturmantorjunnan keskeiset periaatteet:

  • Ennakointi
  • Sääntöjen ja ohjeiden noudattaminen
  • Turvavälineiden käyttö
  • Elämäntavat kunnossa: ravinto, liikunta, lepo, tupakoimattomuus ja kohtuus alkoholin käytössä

Liikkumisvapaus on suomalaisen perustuslaillinen oikeus, eikä Suomen ulkoministeriö (UM) voi kieltää ketään matkustamasta, vaikka kohdemaassa olisi sotatila tai hurrikaanikausi. Matkailija vastaa itse omasta matkapäätöksestään ja turvallisuudestaan, mutta UM neuvoo ja palvelee suomalaisia matkustusturvallisuusasioissa verkkosivuillaan ja Suomen edustustot (suurlähetystöt ja konsulaatit) avustavat hätään joutuneita suomalaisia. Matkustuskohdetta valittaessa yhtenä valintakriteerinä kannattaa käyttää kohteen turvallisuutta. Aina matkakohteen valinta ei ole mahdollista, esimerkiksi työmatkalaisilla.

Matkustusriskien huomioon ottaminen yrityksen ulkomaantoimintojen turvallisuutta järjestettäessä on tärkeää. Lähtökohtana turvallisuustyölle on yrityksen turvallisuuspolitiikan pohjalta tehty toimintaohje, ulkomaantoiminnan osalta asemamaasta tehty turvallisuusanalyysi ja tähän perustuvat toimintayksikkökohtaiset erityistoimenpiteet. Kohdemaan asiantuntijaa tarvitaan usein riskien arvioinnissa. Toimivien ja tehokkaiden matkustus- ja käyttäytymisohjeiden laatiminen edellyttää yksinkertaisten mallien käyttöönottamista ja koulutusta. Erityisen tärkeää on kokemusperäisten ohjeiden ja neuvojen välittäminen matkustamisen eri vaiheita ja tilanteita varten.

Ennen matkaa kannattaa

  • tutustua kohdemaan matkustustiedotteeseen UM:n verkkosivuilla www.formin.fi tai m.formin.fi
  • tehdä omatoimimatkalle lähtiessä matkustusilmoitus ulkoministeriön matkustusilmoitus.fi -palvelussa (erityisesti lähdettäessä riskialttiille alueelle)
  • tarkistaa ajoissa, että matkustusasiakirjat ovat kunnossa (passi voimassa vähintään 6 kuukautta matkan päättymisen jälkeen, lapsilla omat passit)
  • tarkistaa maahantulomääräykset kohdemaan edustustosta
  • ottaa tarvittavista asiakirjoista (passi, viisumi, matkaliput, ajo- ja luottokortit, matkavakuutus, auton rekisteritodistus, kansainvälinen rokotustodistus jne.) valokopiot ja säilyttää ne eri paikassa kuin alkuperäiset. Yhdet kopiot kannattaa jättää kotiin ja skannata ne nettisähköpostiosoitteen liitteeksi.
  • tallentaa tärkeimmät puhelinnumerot (esim. vakuutusyhtiö, majoituspaikka, matkanjärjestäjä, luottokortin katoamisilmoitus, lähin Suomen edustusto) matkapuhelimeen ja nettisähköpostiin.
  • tallentaa lähiomaisen tai muun yhteyshenkilön puhelinnumero kansainväliseen tapaan matkapuhelimeen ja lompakkoon ICE-merkinnällä (in case of emergency), esim. ICE-home tai ICE-wife
  • hankkia Euroopassa matkustettaessa Kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti (ks. «Sairaanhoito ulkomailla»1)
  • ottaa matkavakuutus (ks. «Vakuutukset»2) ja tarkistaa sen ehdot
  • antaa matkasuunnitelma yhteyshenkilölle kotimaassa ja pitää hänet ajan tasalla mikäli suunnitelmat muuttuvat
  • matkustettaessa tsunamivaara-alueelle voi liittyä varoitusjärjestelmään, jossa varoitus mahdollisista tsunameista ja maanjäristyksistä tulee tekstiviestinä matkapuhelimeen. Lisätietoa hälytysjärjestelmästä saa englanninkielisiltä verkkosivuilta: www.tsunami-alarm-system.com.
  • selvittää kohdemaan hätänumero ja tallentaa se muistiin. Suomesta tuttu hätänumero 112 toimii myös useissa Euroopan maissa. Monissa maissa käytetään muuta numeroa.

Käyttäytyminen matkalla

  • Matkailijan tulee noudattaa paikallisia lakeja sekä kunnioittaa paikallisia tapoja ja uskontoa.
  • On tärkeä muistaa, että rikostapauksissa sovelletaan paikallista lakia. Lisäksi Suomessa voidaan rangaista esim. ulkomailla lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta Suomen lain mukaan.
  • Liikkumista yksin pimeillä kujilla ja puistoissa tulee varoa, väen kokoontumisia tulee välttää ja ruuhkaisissa paikoissa tulee olla varovainen.
  • Vähintään yksi maksuväline kannattaa pitää muista erillään.
  • Mukana pidetään majoituspaikan nimi ja osoite sekä matkanjärjestäjän yhteystiedot.
  • Majoituspaikan varauloskäynnit tulee tarkistaa. Hissiä ei saa käyttää hätätilanteissa.
  • Matkanjärjestäjän edustajalle ilmoitetaan, jos erotaan ryhmästä matkakohteessa.
  • Liikennekulttuuri poikkeaa usein Suomen oloista.
  • Alkoholiin, huumeisiin, seksuaalisuhteisiin, sekä ihmiskauppaan liittyvien riskien suhteen tulee olla erityisen varovainen.
  • Vakuutus ei yleensä korvaa, mikäli vakuutettu on vahingon sattuessa päihdyttävien tai huumaavien aineiden vaikutuksen alainen.

Hätä- ja kriisitilanteet

Matkallakin jokainen on aina ensisijaisesti vastuussa itsestään ja omaisuudestaan, joten oppaan, vakuutusyhtiön sekä ulkoministeriön ohjeita kannattaa noudattaa.

Kriisitilanteita ovat esimerkiksi luonnonmullistukset, suuronnettomuudet, poliittiset levottomuudet, sota ja aseelliset selkkaukset sekä laajat epidemiat. Kriisitilanteessa kannattaa seurata paikallisuutisia ja noudattaa annettuja ohjeita. Ohjeita voi löytyä myös paikallisen Suomen edustuston verkkosivuilta, facebookista ja twitteristä. Kansainvälisen oikeuden mukaan kohdemaan viranomaisilla on vastuu myös maassaan oleskelevista ulkomaalaisista.

Suomalaisella matkanjärjestäjällä on valmismatkalain mukainen auttamisvelvollisuus. Jos edustajaa ei ole kohteessa tai sen läheisyydessä, otetaan yhteys Suomen toimipaikkaan. Jos matkaan ei sisälly matkanjärjestäjän palveluita, otetaan yhteys lähimpään Suomen edustustoon. Myös vakuutusyhtiö auttaa vahinkotilanteessa. Matkatavaravahingoissa saa apua kuljetusyhtiön toimipisteistä.

Edustustot auttavat hädänalaiseen tilaan joutuneita Suomen kansalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Lähtökohtana on neuvoa matkailijaa auttamaan itse itseään. Edustustot neuvovat esimerkiksi, kuinka rahaa voi siirtää Suomesta kohdemaahan. Jos kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voi kääntyä myös toisen pohjoismaan edustuston ja EU:n ulkopuolella myös jonkin toisen EU-maan edustuston puoleen.

Jos matkustusasiakirja katoaa tai varastetaan, tehdään ilmoitus paikalliselle poliisille ja pyydetään ilmoituksesta kopio. Suomen edustusto voi myöntää väliaikaisen passin kotimatkaa varten ("valid only for return to Finland/muu kotimaa"). Jos maassa ei ole Suomen edustustoa, EU-kansalainen voi saada väliaikaisen hätämatkustusasiakirjan (ETD) toisen EU-maan edustustosta. Sairastuttaessa voi tarvittaessa ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, matkanjärjestäjään tai edustustoon. Jos saa tiedon suomalaisen kuolemasta, otetaan yhteys matkanjärjestäjään tai edustustoon.

Tulipalo

Kannattaa etukäteen miettiä, miten toimii hätätilanteessa. Mielikuvaharjoittelulla voi käydä läpi esimerkiksi toimintaa palohälytyksen aikana.

Uuteen tilaan mennessä on hyvä tarkistaa poistumisreitit, koska esimerkiksi hotellit, teatterit ja kauppakeskukset saattavat olla yllättävän sokkeloisia normaaleissakin olosuhteissa. Sähkökatkon sattuessa tai tulipalon aikana pimeästä tai savuisesta rakennuksesta voi olla hyvin hankalaa löytää ulos. Tämän vuoksi on hyvä pitää mukana taskulamppua ja asettaa se vaikka yöpöydälle, josta sen helposti löytää pimeässä. Hotellin turvallisuusohjeisiin on syytä tutustua ja noudattaa niitä. Esimerkiksi savuiseen käytävään meneminen on hengenvaarallista.

Yleensä poistumisreitit on varustettu vihreillä pimeässä hohtavilla jälkiheijastuvilla merkeillä. Hotellien ja laivojen käytävillä reittimerkinnät saattavat olla myös lattian rajassa, koska savuisista tiloista poistutaan mahdollisimman matalana kontaten. Lattian rajassa ilma on tulipalossa puhtaampaa ja viileämpää. Jos hotellin poistumisreittejä voi käyttää tavallisissa olosuhteissa, niihin kannattaa tutustua. Näin saa käsityksen suunnista ja välimatkoista. Samalla huomaa, jos jotkut ovet ovat lukossa.

Majoittumistilaa lähinnä olevat sammutusvälineet on hyvä huomioida. Hotelleissa on esimerkiksi käsisammuttimia ja paloposteja. Niiden toiminnan osaaminen kuuluu paloturvallisuuden perustaitoihin.

Matkapalovaroitin asetetaan hotellihuoneessa mahdollisimman korkealle. Sen on hyvä olla puolisen metriä erilaisista kulmista ja nurkista. Joihinkin matkapalovaroittimiin on yhdistetty varashälytin. Varashälytintoimintoa voi käyttää vain, kun itse on huoneessa sisällä.

Matkailijan turvallisuuspakkaus

Matkalle lähtijä voi koota itselleen henkilökohtaisen turvallisuuspakkauksen. Myös valmiita turvallisuus- tai pelastautumispakkauksia on saatavissa. Pakkaus sisältää matkapalovaroittimen tai matkapalovaroittimen ja murtohälyttimen samassa laitteessa. Pelastautumistilanteita varten tarpeellisia tarvikkeita ovat myös taskulamppu ja pilli. Lisäksi pelastautumisessa hyödyllisiä tarvikkeita ovat linkkuveitsi ja naru. Valmiin pakkauksen sisältöön ja käyttöohjeisiin kannattaa tutustua ennen matkalle lähtöä. Turvallisuuspakkaukseen on hyvä sisällyttää myös ensiaputarvikkeet.