Kyläilymatkailijat

Matkailijan terveysopas
19.4.2016
Heli Siikamäki

Entisellä kotiseudullaan kyläileviä maahanmuuttajia kuvaamaan on englanninkielisessä kirjallisuudessa vakiintunut termi ”visiting friends and relatives” (VFR), suomeksi ”kyläilymatkailijat”.

Kyläilymatkailijat eivät aina hae neuvoja ennen matkaa. Esteenä voivat olla taloudelliset syyt, kieliongelmat, erilaiset terveyskäsitykset ja uskomus omasta immuniteetista infektiotaudeille.

Koska kyläilymatkailijat ovat infektioiden suhteen matkailijoiden riskiryhmä, maahanmuuttajia hoitavien terveydenhuollon työntekijöiden olisi tarjottava aktiivisesti neuvoja, rokotuksia ja tehokasta malarian estolääkitystä asiakkailleen, jos saavat tietää heidän suunnittelevan kyläilymatkaa entiselle kotiseudulleen.

Suomessa maahanmuuttajia on vain pieni osa väestöstä, mutta tarttuvia tauteja sairastavien joukossa he ovat yliedustettuina: esimerkiksi malariapotilaistamme noin puolet on kyläilymatkailijoita, jotka eivät ole käyttäneet malarian estolääkitystä. Jatkuvasti malaria-alueella asuttaessa kehittyvä osittainen immuniteetti lieventää malarian oireita. Ellei koko ajan saada uusia malariatartuntoja, immuniteetti häviää ja maahanmuuttaja voi saada vakavaoireisen malarian aivan yhtä herkästi kuin syntyperäinen suomalainen. Afrikkalaiset kyläilymatkailijat oleskelevat usein suuren malariariskin alueella pitkiä aikoja. Suurin vakavan malarian riski on raskaana olevilla naisilla ja maahanmuuttajaperheiden pienillä lapsilla. Tehokas malarian estolääkitys riskialueelle matkustettaessa on siis kyläilymatkailijalle erittäin tärkeä (ks. luku «Malarian ehkäisy»1).

Kyläilymatkailija tarvitsee yleensä kattavamman rokotussuojan kuin tavallinen turisti. Lasten ja aikuisten perusrokotukset eli jäykkäkouristus, kurkkumätä ja MPR sekä tarvittaessa aluekohtaisesti polio on tarkastettava ja saatettava ajan tasalle, tarvittaessa nopeutetulla aikataululla. Keltakuumerokote on pakollinen joissakin trooppisen Afrikan ja Etelä-Amerikan keltakuumealueen maissa. Kehittyvissä maissa syntyneet ja varttuneet aikuiset ovat usein sairastaneet A-hepatiitin lapsuudessaan toisin kuin heidän Suomessa syntynyt jälkikasvunsa. Vaihtoehtoina on joko A-hepatiitti-vasta-aineiden tarkastus tai rokottaminen ilman tätä taustatietoa. B-hepatiittirokote kuuluu lasten perusrokotusohjelmaan suurimmassa osassa maailman maita. Suomessa B-hepatiittirokote annetaan osana kansallista rokotusohjelmaa vain riskiryhmään kuuluville. B-hepatiittisuoja on syytä tarkistaa viimeistään kyläilymatkalle lähtiessä. Rokote ei ole tarpeellinen hepatiitti B -viruksen pinta-antigeenin (HBsAg) kantajille tai heille, joilla on mitattavissa vasta-aineita hepatiitti B -viruksen ydinproteiinia (HBcAb) kohtaan sairastetun infektion merkkinä. Rokotetuilta löytyy verestä pinta-antigeeniä kohtaan vasta-aineita (HBsAb).

Nopeat lähdöt esimerkiksi lähiomaisen hautajaisiin ovat tavallisia. Kyläilymatkailijoiden ei ole aina mahdollista vaikuttaa itse asumisolosuhteiden hygieenisyyteen ja ruuan ja juoman turvallisuuteen. Usein oleskelu kestää viikkoja tai kuukausia. Lähikontakti paikalliseen väestöön lisää esimerkiksi seksitautien, meningokokki-infektion ja tuberkuloosin riskiä. Veriteitse tarttuvien tautien riski terveydenhuollossa tai perinteisissä hoidoissa voi olla mahdollinen.

Kyläilymatkailijoilla lavantaudin riski on suurempi kuin muilla matkailijoilla ja heille kannattaa harkita rokotesuojausta, etenkin matkustettaessa Intian niemimaalle, jossa lavantaudin riski on suurin. Meningokokkimeningiittiä esiintyy Saharan eteläpuolisella vyöhykkeellä jatkuvasti, ja rokote on pakollinen muslimien pyhiinvaellusmatkalla Mekkaan. Meningokokkirokotetta on syytä harkita myös muualle kehitysmaihin kyläilymatkoille lähdettäessä kohteen mukaan. Japanin aivotulehdus -tartunta on mahdollinen Aasiassa, joten kyläilymatkoille rokote voi olla aiheellinen. Thaimaassa, Kiinassa, Taiwanissa ja Japanissa rokote kuuluu lasten perusrokotusohjelmaan, ja näistä maista tuleva maahanmuuttaja on saattanut saada perusrokotesarjan lapsuudessaan. Rabiesta esiintyy maailmanlaajuisesti. Pienillä lapsilla on erityisesti riski saada eläimen puremia ja nuolaisuja, ja heille on syytä harkita rabiesrokotetta.

Jos aikaisemmista rokotuksista ei ole varmaa tietoa, aloitetaan rokotussarjat alusta. Myöskään luonnollisen immuniteetin saaneelle ei rokotuksista ole haittaa, jos ei ole aikaa tai muuten mahdollisuutta tarkastaa immuniteettia laboratoriokokeilla.

Rokotusten aikaistamista, eri rokotteiden yhdistämistä ja rokotusaikataulujen yksilöimistä selvitetään THL:n Rokottaminen -verkkopalvelussa «https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/poikkeamat-rokotusohjelmasta»1