Sairaanhoito ulkomailla

Matkailijan terveysopas
10.7.2016
Reetta Kyyrö ja Suvi Lummila

Kun matkailija sairastuu äkillisesti, hän on aina ensisijaisesti paikallisen sairaanhoidon varassa. Paikallinen hätänumero kannattaa tallettaa omaan matkapuhelimeen viimeistään maahan saapuessa. Ambulanssi vie potilaan yleensä ensin lähimpään sairaalaan, jossa hoidon taso voi olla riittämätön. Matkaopas tai lähin Suomen konsulaatti voi tietää palveluiltaan kattavamman sairaalan, mutta tässä vaiheessa tarvitaan aina joko rahaa, luottokortti ja/tai matkavakuutus.

Sairaalaan joutuessa kannattaa ottaa mahdollisimman nopeasti yhteyttä matkavakuutuskortissa olevaan päivystysnumeroon, jotta sairaalamaksujen maksaja saadaan vahvistettua – saattaa olla, että hoitoa ei anneta ennen kuin maksaja varmistuu. Vakuutusyhtiön päivystäjältä kannattaa kysyä myös sairaalan tasosta ja mahdollisuudesta päästä Suomeen hoitoon. Vakuutusyhtiöt käyttävät asiantuntijapalveluita tilanteen arvioimisessa ja potilaalle voi olla hyödyllistä päästä keskustelemaan heti suomalaisen lääkärin kanssa tilanteesta. Aina välitön siirto Suomeen ei ole mahdollista tai tarpeellistakaan, mutta lääketieteellisen asiantuntijan arvio tilanteesta on tärkeä ja lievittää ulkomailla sairastumiseen liittyvää ylimääräistä huolta.

Sairaanhoito EU- ja Eta-valtioissa ja Sveitsissä

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla matkailijan tulisi saada EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä tilapäisesti oleskellessaan lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa eli hoitoa, joka ei voi odottaa kotiinpaluuta. Hoito annetaan oleskelumaan lainsäädännön ja hoitokäytäntöjen mukaisesti. Hoito tulisi saada samoilla kustannuksilla ja ehdoilla kuin paikallisetkin saavat. Tietoa sairaanhoidosta eri maissa löytyy hoitopaikanvalinta.fi –verkkopalvelusta «https://www.hoitopaikanvalinta.fi/terveyspalvelut-ulkomailla/maakohtaista-tietoa-terveyspalveluista/»1.

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa akuuttia hoitoa julkisessa terveydenhuollossa sekä sairausvakuutussopimuksen tehneiden yksityisten lääkäreiden vastaanotoilla ja sopimuksen tehneissä yksityisissä sairaaloissa. Yleensä eurooppalaista sairaanhoitokorttia käyttävä matkailija maksaa saamastaan hoidosta vain paikallisen omavastuuosuuden. Joissain tilanteissa kustannukset on kuitenkin maksettava ensin kokonaisuudessaan hoidon antajalle ja korvausta on haettava jälkikäteen oleskelupaikan sairausvakuutuslaitoksesta.

Jos lääkärillä tai sairaalalla ei ole sopimusta oleskelumaan sairausvakuutuslaitoksen kanssa, potilas joutuu maksamaan kaikki kustannukset itse. Terveyspalveluiden käyttämisestä ja sairaanhoidon saamisesta matkakohteessa kannattaa ottaa selvää jo ennen matkaa. Etenkin jos matkailija tietää tarvitsevansa matkalla esimerkiksi dialyysihoitoa, happihoitoa tai muuta ennakkojärjestelyä vaativaa hoitoa, hänen tulee olla etukäteen yhteydessä kohdemaan hoitopaikkaan ja hoidettava ennakkojärjestelyt sen kanssa.

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi tilata Kelan asiointipalvelussa (kela.fi/asiointi «http://www.kela.fi/asiointi»2) tai puhelimitse (020 692 203). Korttia voi hakea myös lomakkeella SV 193, jonka voi tulostaa Kelan verkkosivuilta kela.fi/lomakkeet «http://www.kela.fi/lomakkeet»3. Lomakkeen voi toimittaa mihin tahansa Kelan toimistoon. Kortti postitetaan hakijan kotiosoitteeseen noin kahden viikon sisällä tilauksesta. Kiireellisessä tilanteessa Kela voi myöntää kortin väliaikaisesti korvaavan todistuksen, joka voidaan pyydettäessä toimittaa esimerkiksi faksilla sairaalaan ulkomaille.

Jos oleskelumaa on jokin Pohjoismaista, voi oikeutensa lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon todistaa eurooppalaisen sairaanhoitokortin sijasta myös passilla tai virallisella henkilöllisyystodistuksella sekä ilmoittamalla kotiosoitteensa Suomessa. Yhdistyneessä Kuningaskunnassa oikeutensa hoitoon voi todistaa eurooppalaisen sairaanhoitokortin sijasta myös passilla ja ilmoittamalla kotiosoitteensa Suomessa.

Yleinen hätänumero EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä on 112, mutta käytössä on myös muita hätänumeroita. Hätänumerossa ymmärretään ja puhutaan yleensä maassa puhuttuja kieliä.

Sairaanhoito sopimusmaissa

Suomella on matkailijan sairaanhoidon kannalta merkitykselliset sopimukset Australian, Pohjoismaiden ja Quebecin kanssa.

Suomen ja Australian välisen sairaanhoitosopimuksen perusteella Suomessa vakuutetulla on oikeus tilapäisen oleskelunsa aikana välittömään sairaanhoitoon Australiassa. Sairaanhoito annetaan Australian järjestelmän mukaisena ja siellä käytössä olevalla hinnalla. Oikeus hoitoon todistetaan Suomen passilla ja Kela-kortilla ja ilmoittamalla kotiosoite Suomessa. Sopimus ei koske opiskeluviisumilla Australiassa oleskelevia (opiskeluviisumia varten on otettava pakollinen sairausvakuutus).

Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen perusteella Suomessa asuvalla henkilöllä, joka saa sairaanhoitoa tilapäisen oleskelunsa aikana toisessa Pohjoismaassa, on oikeus saada oleskelumaastaan korvausta paluumatkan lisäkustannuksista. Niillä tarkoitetaan kustannuksia, jotka johtuvat siitä, että henkilö joutuu sairautensa takia käyttämään paluumatkalla kalliimpaa matkustustapaa kuin hän muutoin olisi käyttänyt. Hakemuksen liitteenä henkilön tulee toimittaa oleskelumaassa ennen kotimatkaa laadittu lääkärinlausunto, josta käy ilmi, että henkilö joutuu sairastumisensa johdosta käyttämään kalliimpaa matkustustapaa.

Quebecin sopimus koskee vain eräitä henkilöryhmiä, esim. Suomesta Quebeciin lähteviä opiskelijoita, tutkijoita ja lähetettyjä työntekijöitä. Sopimuksen henkilöpiiriin kuuluvan, Suomessa sairausvakuutetun henkilön on rekisteröidyttävä Quebecissa asuinpaikan sairausvakuutuslaitoksessa joko Eläketurvakeskuksen myöntämällä todistuksella FI/Q 1 tai Kelan myöntämällä todistuksella SF/Q 4. Rekisteröinnin jälkeen henkilö saa tarvitsemansa sairaanhoidon Quebecissä kuin paikallisetkin asukkaat.

Sairaanhoito muissa maissa

Sairaanhoito muissa maissa Matkailijan oikeus hoitoon muualla kuin EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Australiassa riippuu kohdemaan lainsäädännöstä eikä näissä maissa ole automaattisesti oikeutta sairaanhoitoon. Hoitoa ei voi saada eurooppalaisella sairaanhoitokortilla muissa kuin EU- tai Eta-maissa tai Sveitsissä. Kustannukset on maksettava itse, joten yksityisen vakuutuksen ottaminen on suositeltavaa.

Korvaus ulkomailla annetusta sairaanhoidosta

Ulkomailla syntyneistä sairaanhoitokustannuksista voi hakea korvausta Kelasta lomakkeella SV 128. Korvausta on haettava kuuden kuukauden kuluessa maksun suorittamisesta. Kun kustannus on aiheutunut äkillisestä sairastumisesta EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä, hakemuslomakkeella tulee valita joko Suomen tai hoitoa antaneen maan lainsäädännön mukainen korvaus.

Jos hakija valitsee Suomen lainsäädännön mukaisen korvauksen, kustannukset korvataan enintään siihen määrään saakka, joka olisi aiheutunut hoidon antamisesta vastaavassa tilanteessa hakijan kotikunnan mukaisessa julkisessa terveydenhuollossa. Kela pyytää korvaamisessa tarvittavat tiedot kotikunnan julkiselta terveydenhuollolta.

Jos hakija valitsee hoitoa antaneen maan lainsäädännön mukainen korvauksen, Kela tiedustelee korvauksen määrän hoitoa antaneelta maalta. Korvaus maksetaan kyseisen maan ilmoituksen mukaisesti. Kela ei pysty antamaan etukäteen tietoa maksettavan korvauksen suuruudesta.

Muualla kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä syntyneet kustannukset korvataan sairausvakuutuslain nojalla. Korvaus määräytyy tällöin sairaanhoitokorvausten taksojen «http://www.kela.fi/documents/10180/1978560/taksa+090615.pdf/e9e99950-9de5-43ad-a193-28ea6d7b6665»4 mukaisesti.

Lisätietoa sairaanhoidosta ulkomailla

Hoitopaikanvalinta.fi > Terveyspalvelut ulkomailla «https://www.hoitopaikanvalinta.fi/terveyspalvelut-ulkomailla/»5

Kela.fi > Sairaanhoito kansainvälisissä tilanteissa «http://www.kela.fi/sairaanhoito-ulkomailla»6

Kela.fi > Eurooppalainen sairaanhoitokortti «http://www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti»7

Fimea.fi > Matkailijan lääkkeet «http://www.fimea.fi/vaestolle/matkailijan_laakkeet»8

Verensiirrot ulkomailla

Toimitus

Päätös veren tai verivalmisteiden siirrosta pitää tehdä harkiten. Melko suuretkin vuodot voidaan korvata muilla suonensisäisillä nesteillä, eikä verensiirto läheskään aina ole tarpeellinen. Sellaista verta, jota ei ole asianmukaisesti testattu mm. tarttuvien tautien varalta (HIV, hepatiitti B, hepatiitti C), ei pitäisi siirtää kuin äärimmäisessä, henkeä uhkaavassa tilanteessa. Tarvittaessa on syytä tehdä jälkeenpäin hepatiitti- ja HIV-testit kotimaassa.