Dioksiineja syntyy kaikessa poltossa, etenkin jätteiden poltossa, jos tekniikka on huono. Päästöt ovat vähentyneet murto-osaan aikaisemmasta ja tärkeä jäljellä oleva lähde on metalliteollisuus.

Dioksiinit ovat useita kertoja historian aikana olleet pahan vertauskuvana. Niitä oli epäpuhtautena amerikkalaisten Vietnamissa käyttämissä vesakontorjunta-aineissa 1970-luvun alussa, ja sotaveteraanit ovat syyttäneet niitä erilaisista sairauksistaan. Sevesossa räjähti vuonna 1976 kloorifenolitehtaan säiliö, josta levisi kaupunkiin pilvi kemikaaleja, mukaan lukien useita kiloja kaikkein myrkyllisintä dioksiinia, TCDD:tä. Dioksiineja on syytetty muun muassa Itämeren merikotkien ja hylkeiden huonosta lisääntymisestä, samoin lohen poikaskuolleisuutta aiheuttavasta ns. M74-syndroomasta.

Dioksiinit kuuluvat ympäristöjärjestöjen ja sittemmin myös Yhdistyneiden kansakuntien listaamaan ns. likaiseen tusinaan (ks. Mitä tarkoitetaan likaisella tusinalla?). Nämä ovat aineita, jotka ovat hyvin kestäviä ympäristössä ja sen lisäksi ravintopyramidissa kertyviä, jotkut niistä lisäksi hyvin myrkyllisiä. Dioksiinit eivät ole yksi aine tai edes yksi aineryhmä, vaan joukko samantapaisesti vaikuttavia aineita. Tärkeimmät ryhmät ovat polyklooratut dibentso-p-dioksiinit ja polyklooratut dibentsofuraanit, joita on yhteensä 210 eri ainetta. Myrkyllisiä ja siten erityisesti seurattavia yhdisteitä näistä on 17.

Dioksiinien synty

Dioksiineja syntyy kaikessa poltossa, jos mukana on klooria ja metalleja (etenkin kuparia). Erityisen ongelmallista on ollut yhdyskuntajätteen poltto, koska sen joukossa on paljon mm. PVC-muovia (vinyylimuovia), ja saattaa olla myös esim. kloorifenoleilla kyllästettyä puuta. Näissä kloori on jo valmiiksi dioksiinien muodostumiselle sopivissa esiasteissa. Jätteenpolton tekniikkaa on pystytty parantamaan merkittävästi, ja hyvän uuden laitoksen päästöissä on vähemmän dioksiineja kuin poltettavassa jätteessä. Toisin sanoen jätteenpoltto ei ole enää dioksiinien lähde vaan tapa hävittää niitä.

Nykyään dioksiineja tulee eniten metalliteollisuudesta ja joissakin maissa metsäpaloista ja jätteiden poltosta kotipihalla (ns. backyard barrel burning). Niitä joutuu ympäristöön myös PCB-öljyistä ja kloorifenoleja sisältävistä puunsuoja-aineista, joissa niitä on synteesiepäpuhtautena. Pieniä määriä dioksiineja löytyy myös luonnosta. Erikoinen esiintymispaikka ovat eräät savet, joiden merkitys korostui, kun niitä käytettiin lisäaineina rehuissa. Luonnon dioksiinit ovat mahdollisesti syntyneet metsäpalojen tai muun palamisen tuloksena. Jätteiden poltto paikallisesti (esim. roskien poltto keväällä avotulella) tuottaa helposti dioksiineja, jos mukana on muuta kuin kuivia risuja.

Dioksiinien saanti

Ihminen saa dioksiineja ennen muuta ravinnosta. Keski-Euroopassa suurin osa jätteistä on hävitetty polttamalla, ja aikaisempi huono polttotekniikka tuotti runsaasti dioksiineja ympäristöön. Ne levisivät lentotuhkan mukana pelloille, ja lehmät imuroivat niitä laitumiltaan ruohon mukana. Siksi keskieurooppalaisista elintarvikkeista nimenomaan maito- ja lihatuotteet ovat olleet suurin ongelma. Viime aikoina on herättänyt huomiota ulkona pidettyjen keskieurooppalaisten luomukanojen munien suuri dioksiini­pitoisuus.

Kun päästöongelma tajuttiin, Keski-Euroopan jätteenpolttolaitoksia ruvettiin nopeasti parantamaan, ja niiden päästöt ovatkin merkittävästi pienentyneet. Tämä näkyy myös elintarvikkeiden dioksiinipitoisuuksissa, ja päivittäinen dioksiinien saanti on vähentynyt yli 200 pikogrammasta (pg = 0,000 000 000 001 g)1 päivässä 1980-luvulla nykyiseen 50–100 pikogrammaan. Suomessa saanti on vähentynyt yli 100 pikogrammasta nykyiseen noin 50 pikogrammaan päivässä (0,8 pg/kg/vrk).

Suomessa suurin osa jätteistä on aikaisemmin viety kaatopaikoille. Vaikka kaatopaikkapalot tuottavat myös runsaasti dioksiineja, ei tämä harvaan asutussa maassa ole ollut kovin suuri ongelma. Siksi maataloustuotteet ovat olleet aina hyvin puhtaita, ja esimerkiksi maidon ja lihan dioksiinipitoisuudet ovat erittäin pieniä. Sen sijaan Itämeren kalassa on suuria dioksiinipitoisuuksia, sitä suurempia, mitä vanhempia kalat ovat. Niinpä kala selittää suomalaisten dioksiinin saannista yli kolme neljäsosaa ja muiden elintarvikkeiden osuus on hyvin vähäinen. Kokonaissaanti on silti ollut pienempi kuin Keski-Euroopassa.

Mielenkiintoista on myös se, että pitoisuudet ovat vähentyneet lähes yhtä nopeasti Suomessa kuin Keski-Euroopassa, vaikka Itämeren voisi kuvitella olevan suuri pysyvä varasto, joka ylläpitäisi suurta dioksiinien saantia kalasta. Tärkein kala, silakka, ei kuitenkaan näytä saavan kovin suurta osaa dioksiineistaan meren pohjaan vajonneesta dioksiinivarastosta. Ei vielä tarkkaan tiedetä, kuinka suuri osa silakan dioksiinista tulee pohjasedimenteistä ja kuinka suuri osa jatkuvasta ilmasta tulevasta laskeumasta. Silakalle tyypillinen dioksiinikirjo, eli eri dioksiiniaineiden suhteellinen määrä, muistuttaa kuitenkin sitä, joka on lihassa ja maidossa, mikä viittaa ilmasta tulevaan laskeumaan. Silakan dioksiinipitoisuus on vähentynyt 1970-luvulta noin viidesosaan.

Saastuneet maat

Julkisuudessa on puhuttu paljon dioksiineilla saastuneista maista. Yhdysvalloissa kuuluisia alueita ovat Times Beach Missourissa ja Love Canal lähellä Niagaran putouksia New Yorkin osavaltiossa. Euroopassa tunnetuin alue on Seveson kaupunki Pohjois-Italiassa. Suomessa kyseessä ovat lähinnä vanhat sahanpohjat. Useimmilla Suomen sahoilla käytettiin kloorifenolivalmisteita estämään lautojen sinistymistä sahaamisen jälkeen. Kloorifenolivalmisteissa, kuten suurina määrinä käytetyssä Ky-5-valmisteessa, on useita eri dioksiini- ja furaanijohdoksia. Saha-alueiden maahan valuneesta kyllästysainekuormasta vesiliukoiset kloorifenolit ovat osin huuhtoutuneet pois, mutta veteen liukenemattomat dioksiinit ovat jäänet saha-alueen maaperään. Jossakin määrin saastuneita saha-alueita on arvioitu olevan noin 800, pahasti saastuneita noin 250.

Kun dioksiinit eivät liukene veteen, ne eivät liiku esim. pohjavesiin, eikä niistä ole haittaa niin kauan kuin saastunut alue saa olla rauhassa. Pahaksi onneksi vanhat sahat ovat usein kauniilla paikalla joen tai järven rannalla, usein vielä kaupunki on laajentuessaan kasvanut sahan ympärille. Siten saha-alueita haluttaisiin kaavoittaa tonteiksi, usein vielä vähän paremmiksi ja kalliimmiksi tonteiksi. Tällöin alkavat vaikeudet, koska suuria pintamaan dioksiinipitoisuuksia ei voida sallia esimerkiksi rivitaloalueilla, joilla asukkaat alkaisivat kasvattaa porkkanaa ja lapset kaivella onkimatoja onkeensa. Siksi monissa kaupungeissa, kuten Lappeenrannassa, Joensuussa ja Iisalmessa, on jouduttu saneeraamaan suuria alueita ja vaihtamaan pahiten saastuneet pintamaat kokonaan puhtaaseen maahan. Maassa olevasta dioksiinista ei ole kuitenkaan todettu aiheutuneen kummoisiakaan väestön altistuksia, vaan lähialueiden asukkaiden tärkein dioksiinilähde on ollut ravinto.

1 Dioksiineista puhuttaessa käytetään pieniä painoyksikköjä. Mikrogramma (µg) on miljoonasosa grammaa, nanogramma (ng) miljardisosa grammaa, ja pikogramma (pg) biljoonasosa (0,000 000 000 001) grammaa.