Ydinvoimalaonnettomuus on hyvästä syystä pelottava ja kauhistuttava tapahtuma. Sen seurauksia voidaan kuitenkin yksinkertaisilla keinoilla estää. Tähänastinen kokemus järjestäytyneissä yhteiskunnissa on osoittanut vaikutukset terveyteen pienemmiksi kuin mitä muusta säteilystä tai muusta energiantuotannosta aiheutuu.

Huhtikuun 26 päivänä vuonna 1986 Tšernobylissä räjähti ylempää tulleiden ristiriitaisten ohjeiden vuoksi vastoin turvallisuusohjeita käytetty ydinvoimalan reaktori, joka oli yksi laitoksen kaikkiaan neljästä reaktorista. Siitä seurasi historian suurin täysimittainen ydinvoimalaonnettomuus. Pahin siihenastinen onnettomuus Three Mile Islandilla Pennsylvaniassa (1979) pysyi voimalaitoksen ja reaktorin seinien sisällä. Tšernobylin onnettomuuden teki pahimmaksi mahdolliseksi se, että voimalassa oli grafiittireaktori, jossa ydinreaktiota ylläpitävien neutronien nopeuden hidastamiseen käytetään syttyvää grafiittia eikä palamatonta vettä, kuten useimmissa länsimaisissa reaktoreissa.

Suuret päästöt, laajalle leviävät laskeumat

Räjähdyspöly lähti Tšernobylistä pilvenä kohti Skandinaviaa, ja saavutti Forsmarkin ydinvoimalan Ruotsissa vuorokauden kuluessa. Sieltä ilmavirtaus kiertyi Suomen ylle ja kulki vyönä Lounais-Suomesta kohti Pohjois-Karjalaa. Siellä, missä sattui satamaan, tuli sateen mukana räjähdyspölystä alas radioaktiivisia "kuumia hiukkasia".

Samaan aikaan onnettomuuspaikalla alkanut grafiitin ylläpitämä tulipalo sai valtavan ilmavirtauksen taivaalle ja lennätti mm. reaktorissa kiehuvat radioaktiiviset jodi- ja cesiumisotoopit korkealle. Tämä erilaisten radioaktiivisten aineiden pilvi tuli Suomeen noin kahden viikon aikana. Siitä tuli myös sateen mukana radioaktiivisia aineita alas, joten eri paikoilla laskeuma saattoi olla erikokoinen säästä riippuen.

Terveysvaikutukset

Eniten terveysvaikutuksia aiheuttava onnettomuuksissa vapautuva radioaktiivinen isotooppi on jodi. Sen tuhoisuus perustuu siihen, että pieni, aikuisilla noin 30 g painava kilpirauhanen kerää suuren osan elimistöön tulevasta jodista, sitä tehokkaammin, mitä suurempi puute tästä hivenaineesta on. Tästä aiheutuu kilpirauhaseen hyvin suuri pitoisuus, ja jos jodi on radioaktiivista, siitä seuraa hyvin voimakas paikallinen säteily. Tähän perustuu struuman ns. radiojodihoito. Leikkauksen sijasta ylitoimivaa kilpirauhasta voidaan tuhota säteilyttämällä aiheuttamatta muulle elimistölle kovin suurta säteilyannosta.

Radiojodi on onneksi aika lyhytikäistä, jodi-131-isotoopin (131I) puoliintumisaika on vain kahdeksan päivää. Siten sen pitoisuus ympäristössä vähenee nopeasti. Pitkäikäisempi tärkeä radioaktiivinen isotooppi on cesium-137 (137Cs).

Ukrainassa ja Valko-Venäjällä jodia meni suuria määriä vihanneksiin ja laitumien kautta maitoon. Näiden saastumista ei mitattu eikä käyttöä kielletty. Siksi lapset saivat suuria jodiannoksia, ja tuloksena on vuoteen 2010 mennessä ollut noin 5 000 lasten kilpirauhassyöpää. Näistä lapsista vähemmän kuin yksi prosentti on kuollut. Joditableteilla, elintarvikkeiden valvonnalla ja paikallisen maidon käytön kieltämisellä olisi voitu estää suurin osa syöpätapauksista.

Virheen korjaaminen virheellä

Cesiumlaskeuman voidaan arvioida aiheuttavan vuosikymmenien mittaan kymmeniätuhansia syöpiä Ukrainassa ja Valko-Venäjällä, mutta niiden tilastollinen erottaminen paljon suuremmasta määrästä muusta syystä aiheutuneita syöpiä ei todennäköisesti ole koskaan mahdollista. Laskeumalta suojautuminen yksikertaisilla keinoilla olisi ollut paljon tehokkaampaa ja terveyden kannalta parempi ratkaisu kuin oli paniikissa tehty laajamittainen väestön evakuointi. Se on johtanut suuriin sosiaalisiin ongelmiin, joiden takia terveys on huonompi evakuoiduilla kuin vastoin ohjeita paikalleen jääneillä ihmisillä.

Altistus ja vaikutukset Suomessa

Mikä on tilanne Suomessa? Maidon radioaktiivisuus ei meillä noussut suureksi, etenkään kun lehmät olivat huhtikuun lopussa vielä navetassa. Siksi meillä suurempi ongelma on ollut radioaktiivinen cesium, jota on ollut ympäristössä pitkään. Sitä suomalaiset ovat saaneet mm. kalan, sienien ja muiden luonnosta saatavien elintarvikkeiden mukana. Tärkein varotoimenpide on elintarvikkeiden tarkka valvonta.

Henkilökohtaisen välittömän suojan vastaavanlaiselta laskeumalta saa yksinkertaisesti pysymällä sisällä ja seuraamalla viranomaisten ohjeita. Tutkimuksissa on todettu jo avokatoksen suojanneen laskeuman pääsyltä maahan. Siten minkäänlaisista "bunkkereista" ei ole apua tällaiselta laskeumalta suojautumisessa. Selitys on se, että suurin osa radioaktiivisuudesta tulee sateen mukana, eikä yksinkertaisimpiinkaan sisätiloihin sada.

Suomalaisten lisäaltistus oli vuoden kuluessa onnettomuudesta noin 5 % ympäristöstä normaalisti saatavasta radioaktiivisuudesta. Seuraavina vuosina altistus oli alle 1 % muusta altistuksesta. Verrattuna esim. radoniin (ks. Säteileekö kotini?) vaikutus syöpiin on vähäinen. Jos radon aiheuttaa noin 300 syöpää vuodessa, vuotuiset laskennalliset Tšernobylin onnettomuuden aiheuttamat syöpätapaukset huippuvuosinakin voidaan laskea yhden käden sormilla.

Hälyuutiset

On esiintynyt väitteitä, että joillakin paikkakunnilla olisivat esim. voimistelutunnilla ulkoilleet koululaiset saaneet niin suuren altistuksen, että samassa koulussa olisi useita syöpätapauksia. Tutkittaessa on kuitenkin löytynyt vain yksi yksittäinen syöpätapaus, ja sen ympärille kehittynyt huhu. Kyseessä eivät lisäksi ole olleet säteilylle tyypilliset syövät. Tällaisia ryvästymiä ei ole siis voitu vahvistaa, vaan kyseessä ovat olleet tavanomaiset normaaliväestössä esiintyvät syövät. Kaiken sen tietämyksen perusteella, mitä säteilyn vaikutuksista on kertynyt, usean syöpätapauksen esiintyminen pienehkössä koulussa edellyttäisikin säteilysairautta aiheuttavaa suurta radioaktiivisuustasoa. Tällainen annos olisi useita sievertejä (Sv), kun suomalaisten altistukset ovat olleet ensimmäisenkin vuoden aikana onnettomuuden jälkeen 0,3 mSv eli kymmenestuhannesosa siitä.

Ydinvoima on energiantuotantomuoto, joka edellyttää erittäin korkeatasoista teknistä osaamista ja vastuullista toimintaa. Tšernobylin onnettomuus osoittaa selvästi, että improvisointeihin siinä ei ole varaa. Suurin kysymys on uraanin rauhanomaisen ja sotilaallisen käytön pitäminen erillään, kuten Pohjois-Korean ja Iranin ongelmat osoittavat. Siihen tarvitaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä ja valvontaa.