Terveyden kannalta äärimmäinen kasvissyönti ei ole suositeltavaa. Toisaalta rikkaissa maissa syödään liikaa lihaa, joten keskimäärin muutos ruisleipään, puuroihin, hedelmiin ja vihanneksiin olisi paikallaan. Ympäristölle koko väestön lihankäytön vähentäminen olisi tärkeämpää kuin pienen ryhmän totaalikasvissyönti.

Ihmisen leviäminen koko maapallolle ainoana lajina omin voimin perustuu hänen joustavuuteensa sekä ravinnon suhteen että ympäristövaatimusten suhteen (mm. koira ja kissa ovat kyllä myös levinneet hänen mukanaan, mutta eivät oma-aloitteisesti). Eri alueilla on hyödynnetty täysin erilaisia resursseja. Leviäminen kylmille seuduille tuli mahdolliseksi, kun ihminen pystyi selviämään myös pelkällä eläinravinnolla. Ääriesimerkki tästä ovat Grönlannin inuiitit. Leviäminen kylmille seuduille edellytti vaatetusta, joka sekin saatiin eläinten nahoista ja turkiksista.

Suomessa on mm. Leväluhdan kalmiston tutkimuksissa selvitelty sitä, kuinka suomalaiset selvisivät 540-luvun ilmastokatastrofista. Silloin tulivuorenpurkaukset aiheuttivat useiden vuosien jäähtymisen ja maatalouden romahtamisen monissa lähimaissa, kuten Baltiassa ja Ruotsissa. Leväluhtaan haudatut näyttävät syöneen varsin proteiinipitoista eläinperäistä ravintoa, ja monipuolisuus auttoi heitä selviytymään.

Ihmisellä on sekaruokaisen fysiologia

Muutos hedelmänsyöjästä sekaruokaiseksi tapahtui niin kauan sitten, että se on vaikuttanut myös ihmisen fysiologiaan ja hänen suolensa pituuteen. Ihmisen on vaikea saada tarvitsemaansa proteiinimäärää1 pelkästä kasvisravinnosta, ja myös joidenkin hivenaineiden ja vitamiinien saannissa on vaikeuksia (selvin esimerkki on B12-vitamiini; myös D-vitamiinin saannille on olennaista kalan käyttö). Siten ihminen ei ole yksilönä eikä edes lajina vastuussa siitä, mikä on sen terveydelle edullisin ruokavalio. Mukautuminen sekaruokaisuuteen on tapahtunut ainakin 1–2 miljoonaa vuotta sitten. Eivätkä lähimmät sukulaisemme simpanssitkaan ole pelkästään hedelmänsyöjiä, ne syövät myös termiittejä ja pikkueläimiä.

Liikaa lihaa

Toinen asia on sitten kasviperäisen ja eläinperäisen ravinnon määrällinen suhde. Ravitsemusasiantuntijat ovat pitkään yrittäneet vakuuttaa kansalaisia siitä, että eläinperäisen ravinnon ja erityisesti kovien eläinrasvojen osuus on ravinnossamme keskimäärin liian suuri. Kovilla rasvoilla, tai ehkä pikemmin pehmeiden monityydyttymättömien rasvojen puutteella, on varsin vankasti osoitettu yhteys ylimääräiseen sydäntautisairastuvuuteen ja -kuolleisuuteen, ja punaisen lihan syönnillä lienee yhteys ainakin paksusuolensyöpään. Kaiken kaikkiaan on varsin hyvin osoitettu, että kasvisten ja hedelmien osuuden lisäämisellä ruokavalioon voidaan vähentää olennaisesti kokonaissyöpäriskiä. Todennäköisesti dieettivalinnat vaikuttavat syöpäriskiin paljon enemmän kuin kaikki syöpää aiheuttavat "kemikaalit" yhteensä. Emme ymmärrä vielä tarkoin, mitkä kaikki tekijät tähän vaikuttavat, siksi vaikutuksia ei voida luotettavasti korvata monivitamiini- tai hivenainetableteilla. Arveltuja syitä ovat mm. vitamiinit, hivenaineet, antioksidantit ja ehkä kasvisten eläinrasvoja edullisemmat rasvat (ks. kuva artikkelissa Mikä ravinnossa on vaarallista?).

Samoin kala näyttäisi olevan monessa suhteessa edullisempi eläinravinnon lähde kuin liha. Sen rasvoista merkittävä osa on monityydyttymättömiä, niistä suuri osa sisältää ns. omega-3- eli n-3-rasvahappoja (EPA ja DHA)2. Näillä taas on suuri merkitys verisuonten hyvinvoinnille ja sitä tietä sydänkuolleisuuden vähentämiselle, todennäköisesti ne ovat tärkeitä myös hermoston kehitykselle. Siten lasten, nuorten, odottavien, niin kuin vanhojenkin, pitäisi syödä enemmän kalaa kuin nyky-yhteiskunnassa syödään.

Lihantuotantoon liittyy myös monenlaisia ongelmia kulttuurista riippuen, ja osa niistä voi vaikuttaa myös terveyteen. Tästä ovat kaksi koronavirusta, SARS ja covid-19-tautia aiheuttava SARS-2, antaneet kouriintuntuvan esimerkin. Kiinassa myydään toreilla monenlaisia villieläimiä ruoaksi, eikä hygienia ole aina paras mahdollinen. Ilmeisesti lepakoista on joko suoraan tai jonkin toisen eläimen välityksellä siirtynyt näitä viruksia myös ihmiseen, ja ensin mainittu on aiheuttanut rajoittuneen epidemian ja jälkimmäinen maailmanlaajuisen pandemian. Euroopassa pitkät teuraskuljetukset aiheuttavat eläimille kärsimystä, ja myös kasvatus teollisessa mittakaavassa herättää monenlaisia eettisiä kysymyksiä. On selvää, että näihin kysymyksiin on kiinnitettävä kansainvälisesti paljon nykyistä enemmän huomiota. Voidaan myös herättää kysymys, onko liha liian halpaa, niin että se pakottaa tuottajat ja koko tuotantoketjun yhä suurempaan massatuotantoon.

Entä se ympäristö?

Yleinen argumentti on, että kasvissyönti on eettinen kysymys, koska kasvien syöttäminen eläimille sitoo moninkertaisesti sen määrän rehukiloja kuin mitä lihakiloja sitten saadaan eläimistä. Samoin tarvitaan runsaasti energiaa. Siten eläinravinto on tuhlausta ja maapallon kestävän kehityksen kannalta tuhoisaa. Tätä argumenttia käytettäessä ei sitten kyllä tulisi pitää lemmikkeinä lihaa syöviä eläimiä, kuten kissaa ja koiraakaan.

Toisaalta kestävän kehityksen oloissa maapallolla toivotaan olevan tiikereitä, pandoja, hylkeitä ja antilooppeja. On sekä kasvissyöjiä että lihansyöjiä. Se ei siis sinänsä näytä olevan kestävään kehitykseen liittyvä kysymys. Ekologiaan kuuluu jatkuva kierto: antilooppi syö kasveja, leijona syö antiloopin ja raatokärpäsen toukka syö lopulta leijonan, ehkä pääskynen raatokärpäsen. Samoin kasviplankton joutuu eläinplanktonin suuhun, tämä päätyy kaloihin, kala hylkeisiin ja hylkeet ehkä jääkarhujen tai eskimoiden suuhun.

Siten voidaan myös väittää, että eettisyydellä ei ole mitään tekemistä tämä luonnon normaalin kiertokulun kanssa, eikä edes kasvilla ja eläimellä ole tässä mitään eettistä eroa. Ongelma on vain ihmisten liian suuri määrä. Jos ihmisiä olisi vain kymmenen miljoonaa, niin kuin oli kivikauden loppupuolella, ei tällaista kestävän kehityksen ongelmaa olisi, vaikka ihminen söisi pelkästään lihaa kuten tiikeri tai jääkarhu. Siten vegetarismi vain sallii suuremman ihmispopulaation ylläpidon kuin sekaruokaisuus. On makuasia, onko tämä eettinen tavoite.

Tehokkuutta ei ole liioin aina helppo määritellä. Märehtijät, esim. lehmät ja lampaat, pystyvät käyttämään selluloosaa toisin kuin ihmiset – ihmiset eivät voi elää syömällä ruohoa tai heinää. Siksi myös alueilla, jotka sopivat laiduntamiseen mutta eivät maanviljelyyn, voidaan tuottaa ruokaa. Nurmiviljely on tärkeä osa viljelykiertoa, ja se edistää hiilen sitoutumista maaperään. Pelkkä viljan viljely aiheuttaa myös enemmän eroosiota. Tältä pohjalta voisi myös väittää, että on eettisempää syödä pihviä tai lampaanviulua kuin kinkkua tai broileria.

Ilmastonmuutos on tuonut voimakkaasti esille eläinperäisen ravinnon suuremman hiilijalanjäljen. Etenkin märehtijät päästävät ilmakehään runsaasti metaania, joka on hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu (ks. Vaikuttaako ilmastonmuutos terveyteen?). Maatalouden lasketaan (IPCC 2014) päästävän ilmaan runsaat 5 Gt hiilidioksidiekvivalentteja vuodessa eli noin 10 % kaikista päästöistä (hiilidioksidia ei itse asiassa lasketa ollenkaan, koska sen arvioidaan olevan tasapainossa, eli sama määrä vapautuu ja sitoutuu takaisin). Tästä noin 2 Gt on ruoansulatuksen kaasuja, Joka tapauksessa kyse on varsin mittavista määristä. Pitäisikö kaikkien ihmisten vähentää lihankäyttönsä puoleen tai kolmasosaan, joka olisi myös terveydelle hyväksi, vai ryhtyä vegaaneiksi?

Terveyden ja kestävän kehityksen optimointi

Nyt kun meitä joka tapauksessa on liikaa, mikä olisi perustelluin ratkaisu kestävän kehityksen kannalta? Kuten monissa muissakin asioissa, äärimmäisyydet eivät ehkä ole järkevin ratkaisu. Kun enemmistö rikkaiden maiden väestöstä syö liikaa eläinperäistä ravintoa ja liian vähän kasviravintoa ja kalaa, tehokkainta olisi muuttaa tottumuksia väestötasolla. Jää vähän epävarmaksi, auttaako kokonaisuutta se, että pieni osa vie kasvissyönnin äärimmäisyyksiin. Terveyttä se ei edistä, eettisyydestä voidaan esittää täysin oikeutettuja argumentteja sekä puolesta että vastaan.

Tilanne on samantyyppinen kuin alkoholin kohdalla. Onko koko yhteisön kannalta parempi suosittaa absolutismia vai kohtuukäyttöä? Jos suosittaa kohtuukäyttöä, osa voi päätyä liikakäyttöön tajuamatta sitä liikakäytöksi alkoholin yleisen hyväksyttävyyden takia. Jos taas suosittaa absolutismia, osa väestöstä kokee tämän niin epärealistisena tavoitteena, että tavoite ei saa välttämätöntä psykologista ja poliittista tukea. Silloin ei päästä sitäkään vähää eteenpäin, mitä muuten päästäisiin.

Suvaitsevaisuus edesauttaisi asiaa joka tapauksessa molemmin puolin. Valtaväestön on hyvä ymmärtää, että jos kasvissyönti on jollekulle ehdoton eettinen kysymys, se on kohteliasta hyväksyä. Toisaalta kasvissyöjän ehkä kannattaisi selvittää itselleen, onko kysymys todella periaatteellinen, vai olisiko sittenkin kysymys määristä. Silloin ehkä välttäisi kiusallisia tilanteita ja pelastaisi hyvää tarkoittavan ja ateriaa tarjoavan emännän paniikilta. Samoin voi olla tilanteita, jossa viinilasin jyrkkä torjuminen on epäkohteliasta, vaikka muutoin ei alkoholia käyttäisikään.

Historiallisessa suomalaisessa ruokavaliossa painopiste oli kasvituotteissa, viljassa ja perunassa, ja liha oli ylellistä särvintä. Muistuttihan Jukolan Simeoni: "Kun panee hyvin pikkuisen sianmurennusta leivän päälle, niin se särvittää niin." Vaikka Simeoni sanoi tämän saituuttaan, ehkä siinä olisi viisauden siemen eläin- ja kasviperäisen ravinnon hyvälle tasapainolle.

1 Perusravintoaineet eli makroravintoaineet ovat proteiinit eli valkuaisaineet, hiilihydraatit kuten tärkkelys ja sokerit, sekä rasvat. Näistä saamme sekä elimistön omat rakennusaineet lihaksia, luustoa ja eri elimiä varten että energian liikkumiseen ja työn tekemiseen.

2 Eikosapentaeenihappo ja dokosaheksaeenihappo