Osteoporoosissa luun mineraalimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut siten, että luun lujuus heikkenee. Tällöin luu voi murtua vähäisestä vammasta.

Luukudos ”elää” kokoa ajan, vanhaa luuta hajoaa ja uutta syntyy tilalle. Kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti luuta syntyy enemmän kuin hajoaa, joten luun lujuus lisääntyy. Sen jälkeen luuta hajoaa enemmän kuin syntyy, jolloin ikääntyessä luun lujuus hiljalleen heikkenee. Luussa erotetaan tiivis putkiluu ja sen sisällä oleva huokoinen hohkaluu, jotka heikkenevät eri tahtia. On arvioitu, että elämänsä aikana nainen menettää hohkaluustaan 50 ja putkiluustaan 30 prosenttia. Vastaavat luvut miehellä ovat 20 ja 30 prosenttia.

Osteoporoosi on naisilla selvästi yleisempi kuin miehillä. Noin neljä kymmenestä yli 50-vuotiaasta naisesta saa nikamamurtuman tai reisiluun kaulan tai rannemurtuman loppuelämänsä aikana. Merkittävä syy niihin on osteoporoosiin liittyvä luun hauraus. Saman ikäisistä miehistä 1–2 kymmenestä saa murtuman.

Osteoporoosin syyt

Perinnölliset seikat vaikuttavat siihen, että toisilla luun tiheys kasvaa nuorena suuremmaksi tai myöhemmällä iällä se hajoaa nopeammin kuin muilla. Tämän lisäksi tunnetaan suuri joukko riskitekijöitä, jotka lisäävät osteoporoosin vaaraa:

  • vähäinen liikunta
  • tupakointi
  • liiallinen laihuus, etenkin syömishäiriö anorexia nervosa
  • kuukautisten loppuminen (vaihdevuodet) tavallista aikaisemmin
  • vähäinen kalsiumin saanti ravinnossa
  • D-vitamiinin vähäinen saanti
  • pitkäaikainen (yli puoli vuotta) suun kautta nautittu kortisonilääke
  • jotkin muut lääkkeet, etenkin epilepsialääkkeet
  • jotkin kalsiumaineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet, esimerkiksi keliakia, lisäkilpirauhashormonin liikatuotanto ja maksasairaudet.

Henkilöillä, joilla on aikaisemmin ollut luunmurtumia, todetaan myöhemmällä iällä tavallista useammin osteoporoosia. Aikaisempi murtuma ei ole varsinainen riskitekijä, mutta se voi olla merkki luun lujuuden heikentymisestä, varsinkin jos murtuma on syntynyt tavallista lievemmän vamman seurauksena. Huono lihaskunto ei suoraan vaikuta luun lujuuteen mutta aiheuttaa helposti kaatumisia ja sitä kautta altistaa murtumille.

Osteoporoosin oireet

Osteoporoosi ei "tunnu", joten sen olemassaoloa ei ole mahdollista tietää etukäteen ilman mittauksia. Silloin kun syntyy osteoporoosiin liittyvä luunmurtuma, taustalla on yleensä vuosikausia kestänyt luukato.

Murtuma voi tulla selkänikamaan pienen tärähdyksen yhteydessä, jolloin nikama luhistuu kasaan. Oireena on kova kipu, joka paikallistuu selkärangan johonkin osaan.

Toinen yleinen murtuma on reisiluun kaulan murtuma, joka syntyy kaaduttaessa. Kolmanneksi tavallisin murtumatyyppi on ranneluun murtuma. Myös muihin luihin voi ilmaantua murtumia vähäisten vammojen yhteydessä.

Osteoporoosin toteaminen

Osteoporoosi todetaan luuntiheyden mittauksella. Luun tiheyttä ei mitata ”varmuuden vuoksi” pelkän iän perusteella. Lääkäri arvioi, milloin on aiheellista tutkia luuntiheys. Tutkimusaiheita ovat esimerkiksi vähäisen vamman aiheuttama murtuma, pitkäaikainen kortisonihoito tai se, että yli 65-vuotiaalla todetaan useita osteoporoosin riskitekijöitä.

Tavallisen röntgenkuvan herkkyys ei riitä osteoporoosin toteamiseen. Se todetaan erityisellä DEXA-laitteella, joka mittaa luun tiheyttä. Tavallisesti tiheys mitataan lannenikamista ja reisiluun yläosasta. Osteoporoosista puhutaan silloin, kun luun tiheys noin 25 prosenttia pienempi kuin 20–40-vuotiailla. Jos tiheys on selvästi alentunut, mutta vähemmän kuin 25 prosenttia, kyseessä on luun tiheyden väheneminen eli osteopenia. Luun kuntoa voidaan mitata myös kaikututkimuksella kantaluusta, mutta se ei ole yhtä luotettava kuin DEXA-tutkimus.

Osteoporoosin itsehoito

Osteoporoosin hoidon tarkoitus on vähentää luunmurtumien määrää.

Osteoporoosin toteamisen jälkeen riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ja liikunta ovat tärkeitä. Saanti toteutuu parhaiten valmisteilla, joissa on sekä kalsiumia että D-vitamiinia yhdessä. Tavallisin annos on 1 gramma kalsiumia ja 20 mikrogrammaa (800 kansainvälistä yksikköä IU) D-vitamiinia päivässä.

Liikunnasta huolehtiminen ja tupakoinnin lopettaminen kuuluvat osteoporoosin perushoitoon.

Milloin lääkehoitoa osteoporoosiin?

Osteoporoosin lääkehoito aloitetaan aina, jos todetaan osteoporoosiin liittyvä murtuma. Lääkitystä voidaan harkita myös muissa tilanteissa, jos osteoporoosin kehittyminen on nopeaa, esimerkiksi suun kautta annosteltavan pitkäaikaisen kortisonihoidon aikana. Pelkkä luuntiheysmittauksessa todettu osteoporoosi ei automaattisesti ole lääkehoidon aihe.

Luulääkitys on tarpeen aina, kun kortisonihoidon suunniteltu kesto on vähintään 3 kuukautta ja prednisoloniannos on vähintään 7,5 mg/vrk. Murtumariski on jo lyhyemmälläkin kortisonihoidolla suuri, jos potilaalla on runsaasti muita riskitekijöitä.

Lääkehoidon ohella huolehditaan aina myös perushoidosta: riittävästi liikuntaa sekä kalsiumia ja D-vitamiinia.

Osteoporoosilääkkeet

Pisimpään käytettyjä lääkkeitä ovat bisfosfonaatti-lääkkeet, joita suun kautta annostellaan kerran viikossa tai kerran kuussa. On olemassa myös suoneen tiputuksella annosteltava valmiste tsoledronihappo, jota annetaan vain kerran vuodessa. Bisfosfonaatti-lääkkeet estävät tehokkaasti luun hajoamista ja jopa lisäävät luun mineraalipitoisuutta. Bisfosfonaattien pitkäaikaiseen käyttöön liittyy hyvin harvinaisena haittana leukaluun kuolio ja muita luun häiriöitä, minkä vuoksi sen lopettamista harkitaan viiden vuoden käytön jälkeen.

Bisfosfonaattien lisäksi osteoporoosin hoitoon on tarjolla muitakin lääkkeitä. Vaikeissa nikamamurtumissa käytetään pistoksena annosteltavaa lisäkilpirauhashormonivalmistetta. Viime aikoina on tullut käyttöön joitakin muita osteoporoosilääkkeitä, joita voidaan erityisissä tapauksissa käyttää.

Teriparatidi on lisäkilpirauhashormonin kaltaisesti vaikuttava lääke, jota annostellaan kerran päivässä pistoksena ihon alle.

Denosumabi ja romosotsumabi ovat uusia pistoksena annettavia lääkkeitä, joita annostellaan kerran kuukaudessa tai kerran 6 kuukaudessa. Ne vaikuttavat immunologisesti luuta tuottaviin soluihin luuytimessä. Lääkkeitä käytetään vaikeassa osteoporoosissa. Niiden äkillinen lopettaminen voi johtaa osteoporoosin kiihtymiseen. Sen vuoksi niitä lopetettaessa pitää hoitoa jatkaa muulla lääkkeellä, tavallisesti bisfosfonaatti-lääkkeellä

Naissukuhormoni estrogeeni ehkäisee osteoporoosia, mutta pelkästään osteoporoosin hoitoon sitä ei käytetä. Jos estrogeenihoito on aiheellinen vaihdevuosioireiden vuoksi, se ehkäisee samalla osteoporoosin etenemistä.

Miesten osteoporoosissa käytetään testosteroni-valmisteita.

Osteoporoosin hoidolla voidaan vähentää luunmurtumien vaaraa. Hoito on pitkäaikainen ja kestää vuosia. Sen tehoa seurataan veritutkimuksilla tai luuntiheysmittauksilla.

Hoitoa jatketaan yleensä korkeintaan viisi vuotta, mutta perustelluista syistä hoito voi jatkua pidempään.

Osteoporoosin ehkäisy

Osteoporoosin vaaraa voidaan vähentää huolehtimalla riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista sekä liikunnasta. Näistä on hyötyä sekä nuorena että vanhempana.

Kalsiumin saannin pitäisi olla vähintään 0,8 grammaa päivässä. Henkilöillä, joilla on suurentunut riski, kalsiumin saanniksi suositellaan 1–1,5 grammaa päivässä. Maitotuotteet ovat suomalaisten tärkein kalsiumin lähde. Yksi lasillinen maitoa tai piimää tai pari siivua juustoa sisältää 0,25 grammaa kalsiumia. Rasvattomissa maitotuotteissa on sama kalsiumin määrä. Sata grammaa juustoa sisältää 0,6–1 grammaa kalsiumia. Jos näitä ei voi nauttia, voi käyttää apteekista saatavia kalsiumvalmisteita.

D-vitamiini lisää kalsiumin imeytymistä suolesta. Sen tärkein lähde ravinnossa on kala. Nykyään on D-vitamiinia lisätty myös maitotuotteisiin. D-vitamiinilisää tarvitaan etenkin 60. ikävuoden jälkeen ainakin talvisin. Myös muissa tilanteissa, esimerkiksi kasvisruokaa käyttävillä, sen käyttö voi olla tarpeen. D-vitamiinin annos päivässä on 20 mikrogrammaa eli 800 kansainvälistä yksikköä (IU).

Osteoporoosista ja ravitsemuksesta on oma artikkelinsa.

Liikunta lisää luun lujuutta. Edullisin on liikunta, jossa syntyy tärähtelyjä luustoon, esimerkiksi reipas kävely, lenkkeily ja pallopelit. Myöhemmällä iällä kaikki liikunta, joka ylläpitää lihasten kuntoa, ehkäisee kaatumisia ja sitä kautta murtumia. Enemmän luita vahvistavasta liikunnasta tästä.

Osteoporoosin ehkäisyyn kuuluu myös sitä lisäävien riskitekijöiden välttäminen, kuten tupakoinnin lopettaminen ja liiallisen laihduttamisen välttäminen.

Lisää tietoa osteoporoosista

Suomen Endokrinologiyhdistyksen artikkeli.

Ravinnon merkitys osteoporoosin ehkäisyssä ja hoidossa: ks. Reumaliiton ravitsemustietosivusto.

Kirjallisuutta

  1. Käypä hoito -suositus Osteoporoosi.
  2. Koski AM. Osteoporoosi. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 21.8.2018.
  3. Välimäki M. Osteoporoosin hoito tutkimuksen ja pitkän kokemuksen valossa. Suomen Lääkärilehti 2014;69:1962-1068.