Emättimen limakalvojen oheneminen ja kuivuminen liittyy estrogeenin puutteeseen. Tavallisin syy on vaihdevuosiin ja ikääntymiseen liittyvä tilanne. Vaivaa voi myös esiintyä imettävillä, jos kuukautiskierto ei vielä ole käynnistynyt. Lääkehoito, kuten ehkäisypillerit, endometrioosilääkkeet tai solunsalpaajahoito sekä gynekologiset toimenpiteet tai munasarjojen toimintahäiriöstä johtuva estrogeenipuutos voivat aiheuttaa limakalvojen kuivumista.

Hedelmällisessä iässä emätintä päällystää suhteellisen paksu limakalvo, joka suojaa tulehduksilta ja mekaaniselta kulutukselta. Estrogeenin puutteessa limakalvo on ohuempi ja sen verenkierto vähenee. Samalla emätintä suojaavien maitohappobakteerien määrä vähenee ja emättimen elastisuus ja kosteus vähenee sekä pH nousee. Tähän liittyy tulehdusalttiuden lisääntyminen.

Oireet

Emättimen limakalvon oheneminen ja kuivuminen aiheuttaa kirvelyä ja arkuutta. Kuivat limakalvot aiheuttavat erityisesti yhdynnässä kipua ja limakalvovaurioita. Tiheävirtsaisuus saattaa lisääntyä ja virtsanpidätyskyky heikentyä. Lisäksi emätintulehdusten ja virtsatietulehdusten mahdollisuus kasvaa.

Emättimen limakalvojen itsehoito

Limakalvojen oireita voi ehkäistä ja hoitaa monella tavalla.

  • Hyvä hygienia on tärkeää, mutta liian tiheitä pesuja ja saippuaa on syytä välttää.
  • Pikkuhousunsuojia kannattaa käyttää vain tarvittaessa ja voimakkaasti hajustettuja hygieniatuotteita kannattaa välttää.
  • Alusvaatteet eivät saa kiristää eivätkä hangata.
  • Ulkosynnyttimien ihon hoitoon kannattaa käyttää kosteuttavia perusvoiteita tai hoitoöljyjä.
  • Emättimen liiallista kuivuutta ja kirvelyä voi helpottaa kosteuttavilla valmisteilla, jotka eivät sisällä hormoneja. Apteekista on saatavilla ilman reseptiä monen tyyppisiä valmisteita, kuten voiteita, öljyjä, kosteutusgeelejä ja hyaluronihappoa sisältäviä emätinpuikkoja.
  • Kosteuttavien valmisteiden tarkoituksena on ylläpitää emättimen normaalia pH-arvoa ja kosteuttaa limakalvoja. Valmisteita tulisi käyttää useita kertoja viikossa, 2–3 päivän välein.
  • Seksin aikana käytettäviä liukuvoiteita on vesi-, silikoni- ja öljypohjaisia. Vesipohjaiset liukasteet on helppo pestä pois, ja ne sopivat herkälle iholle. Silikonipohjaiset liukasteet kestävät käytössä parhaiten. Öljypohjaiset liukuvoiteet eivät sovellu käytettäväksi kondomin kanssa, koska öljy haurastuttaa kondomia.

Itselääkintä

Jos kosteuttavat hoidot eivät riitä, hoitoa kannattaa tehostaa hormonivalmisteilla. Useita valmisteita saa apteekista ilman reseptiä.

  • Naishormonia eli estradiolia tai estriolia sisältäviä voiteita tai emätinpuikkoja voi käyttää vaihdevuosien jälkeiseen estrogeenin puutteesta johtuvaan limakalvojen ohenemiseen ja kuivumiseen.
  • Estrogeenia sisältävät valmisteet vahvistavat emättimen limakalvoja ja palauttavat rauhasten toimintaa kosteuden lisäämiseksi. Valmisteita käytetään parin ensimmäisen viikon ajan joka ilta ja oireiden lievennyttyä ylläpitohoitona kahtena iltana viikossa.
  • Paikallisesti annosteltu estrogeeni vähentää virtsatieinfektioita ja pakkoinkontinenssia sekä öisiä virtsauskertoja.
  • Valmisteiden sisältämä estrogeenimäärä on erittäin pieni, mistä johtuen estrogeeni vaikuttaa vain paikallisesti emättimessä. Paikallishoidot eivät useiden laajojen seurantatutkimusten mukaan lisää rintasyövän tai muiden syöpien riskiä.

Milloin hoitoon?

Lääkärin vastaanotolle on syytä hakeutua, jos

  • oireet viittaavat tulehdukseen
  • esiintyy ylimääräistä veristä vuotoa
  • oireena on virtsaamisvaivoja, kipuja tai selittämättömiä vuotoja
  • itsehoito ja -lääkintä eivät auta.

Vastaanotolla selvitetään, onko oireiden takana estrogeenipuutokseen liittyvä limakalvojen haurastuminen vai jokin muu syy. Tarvittaessa tehdään tutkimuksia tulehdusten poissulkemiseksi. Hoitoa voidaan tehostaa reseptivalmisteilla.