Syyt ja löydökset

Virtsarakon toiminnan hallinta on monimutkainen taito, jonka lapsi oppii tavallisesti 4–6 vuoden ikään mennessä. Yökastelua esiintyy 40 %:lla kolmivuotiaista, 10 %:lla kuusivuotiaista ja 3 %:lla 12-vuotiaista. Noin 15 %:lla yökastelijoista on myös päiväaikaista kastelua. Teini-ikäisistä alle 1 % kastelee edelleen. Ummetusta esiintyy 15 %:lla kastelijoista. Kaikkiaan Suomessa arvioidaan olevan noin 30 000 kastelijaa.

Yökastelun syytä ei tarkkaan tiedetä. Syynä voi olla se, että lapsi nukkuu sikeästi eikä herää virtsarakosta tuleviin signaaleihin. Osalla kastelijoista, mutta ei kaikilla, on runsas yöllinen virtsaneritys. Yökastelijoilla onkin kuvattu vedenerityksen säätelyyn liittyvää kehitysviivettä. Taipumus yökasteluun on periytyvää: noin puolella kastelijoista ainakin toinen vanhemmista on ollut yökastelija. Jos molemmat vanhemmat ovat olleet yökastelijoita, 80 % heidän lapsistaan potee samaa ongelmaa.

Jatkuvaan päiväsaikaiseen kasteluun suhtaudutaan "vakavammin" kuin pelkkään yökasteluun, sillä sen taustalla voi useammin olla virtsateiden tai hermoston rakennevika ja niinpä päiväkastelijat ohjataan herkemmin lastensairaalaan lisäselvityksiin. Erityisesti pienillä pojilla esiintyy päiväaikaisia vahinkoja sen takia, että he eivät leikin tiimellyksessä yksinkertaisesti huomaa käydä WC:ssä. Pojilla voi olla myös ”ahdas sepalus” -ongelma, jolloin heti WC-käynnin jälkeen alushousuihin valuu virtsatippoja, jotka olivat jääneet peniksen tyveen alushousujen puristuksen takia. Tytöillä voi vastaavasti WC-käynnillä pieni määrä virtsaa joutua emättimen puolelle, josta se valuu alushousuihin pytyltä noustua. Pienellä osalla lapsista todetaan myös nauruun liittyvää kastelua, jonka syytä ei tiedetä. Päiväkastelijoilla saattaa kuitenkin esiintyä merkittäviäkin häiriöitä virtsarakon toiminnan säätelyssä, jolloin ongelmina voivat olla äkillinen virtsaamispakko, tiheävirtsaisuus ja lirahtelutaipumus. Lapsilla voi esiintyä myös samanaikaisesti ulosteen ja virtsan pidättelyä ja siihen liittyvää virtsan karkailua.

Itsehoito

Ennen nukkumaanmenoa lapsen olisi hyvä käydä virtsalla ja juoda melko vähän. Yöllisiä käyntejä voidaan helpottaa jättämällä WC:n valo palamaan koko yöksi. Yövaippojen käyttö ei vaikuta kuivaksi tulemiseen, mutta voi helpottaa lapselle ja vanhemmille tilanteesta koituvaa huolehtimista – ja vähentää pyykin määrää. Lasta tulisi kehua silloin, kun yö on mennyt hyvin.

Tärkeää on, että yökasteluun suhtaudutaan ymmärtäväisesti eikä lasta rangaista. Kyse on biologisesta kypsymisviiveestä, johon vanhemmat voivat hyvin vähän vaikuttaa. Erilaiset elämänmuutokset, kuten päivähoidon tai koulun alkaminen, voivat tilapäisesti aiheuttaa yökastelua lapselle, joka on jo oppinut kuivaksi. Päiväkastelijoilla pyritään usein ennalta sovittuihin virtsaamisaikoihin (aluksi 2 tunnin välein) ja näin totuttamaan virtsarakko säännölliseen toimintaan.

Hoito

Jos 4–5-vuotiaalla lapsella on jatkuvaa päiväkastelua tai 5–6-vuotiaalla jatkuvaa yökastelua, on syytä ottaa yhteys lääkäriin. Lapsen yökastelun hoito on aiheellista, kun kastelu aiheuttaa lapselle itselleen harmia. Alle 5-vuotiailla näin ei yleensä ole asianlaita. Jos kyse on "yksinkertaisesta" yökastelusta, lääkärin tutkimus ja virtsa-analyysi useimmiten riittävät diagnoosin tekoon. Päiväkastelijoiden osalta perusselvitysten lisäksi usein tarvitaan virtsateiden ultraäänitutkimus ja muita lisäselvityksiä. Lastensairaaloissa on myös kasteluun erikoistuneita uroterapeutteja, jotka antavat ohjausta ja pitävät lapsille kastelukoulua. Päiväkastelijoilla esiintyy myös melko usein ummetusta, jonka hoito WC-koulutuksella ja ummetusta vähentävillä lääkkeillä on usein tarpeen.

Kastelun hoito määräytyy lapsen iän ja ongelman luonteen mukaisesti. Tavallisen yökastelun ensisijainen hoito on kasteluhälytin, jossa hälytysanturi asetetaan alusvaatteisiin. Lapsi opetetaan näin reagoimaan virtsahätään. Paras tulos saavutetaan, kun toinen vanhemmista nukkuu samassa huoneessa ja hälyttimen soidessa toimittaa lapsen virtsaamaan WC:hen. Tämän jälkeen anturi ja vaatteet vaihdetaan kuiviin ja jatketaan unta. Samana yönä hälytyksiä voi tulla useita, mikä voi luonnollisesti rasittaa jonkin verran koko perhettä. Kasteluhälytinhoito on tehokas valtaosalle (70 %:lle) yökastelijoista. Kasteluhälyttimen voi saada lainaksi terveyskeskuksesta tai sen voi hankkia esim. internetin kautta maahantuojalta. Kasteluhälytintä käytetään vähintään 6–8 viikkoa, koska vaste tulee usein viiveellä. Jos tässä ajassa ei muutosta ole nähtävissä, voidaan hoito lopettaa. Kastelupäiväkirjan pito on keskeistä, sillä siinä näkyy tilanteen paraneminen.

Yökastelun hoitoon voidaan käyttää myös desmopressiini-hormonia (Minirin®), joka on apteekista reseptillä saatava tabletti. Kun pyritään nopeaan vaikutukseen, desmopressiini on hyvä ja turvallinen vaihtoehto. Se tehoaa noin 70 %:lle lapsista. Aluksi tehdään usein kahden viikon hoitokokeilu maksimiannoksella, ja jos siinä ajassa ei näy tehoa, hoito keskeytetään ja uusi kokeilu voidaan tehdä 4–6 kuukauden kuluttua. Jos hoito tehoaa, annosta normaalisti pienennetään vähitellen. Ongelmana on, että hormonihoidon lopetuksen jälkeen kastelu melko usein palaa. Hormonihoito vaatii aina käynnin lääkärin luona, jolloin reseptin ohella annetaan tarkemmat ohjeet lääkkeen annostelusta ja kokeilun kestosta. Erityisesti leireille tai yökylään lähdettäessä voidaan isoille lapsille määrätä desmopressiinia myös tilapäisesti.

Kasteluhälyttimen ja desmopressiinin lisäksi tarjolla on myös virtsarakon toimintaan vaikuttavaa lääkettä (antikolinergejä), jota voidaan käyttää niin yö- kuin päiväkastelijoillakin asiaan perehtyneen lääkärin ohjauksessa. Eri hoitojen yhdistäminen on myös mahdollista.

Kirjallisuutta

  1. Venhola M. Lapsen yökastelun hoito. Duodecim 2008;124:2119–23
  2. Wikström S, Terho P. Lasten kastelu. Therapia Fennica. Kandidaattikustannus Oy.
  3. Venhola M. Kasteleva lapsi. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 10.12.2020.