Oireet ja syyt

Rintojen kipu (mastalgia) ja turvotus voi olla tois- tai molemminpuolista. On myös hyvä muistaa, että rinnat ovat harvoin symmetriset kooltaan, ja jopa huomattava kokoero on normaalia. Kipu tuntuu useimmiten molemminpuolisena turvotteluna ja vihlontana ja voi säteillä kainaloihin ja olkavarsiin. Rintojen kipuilu voi olla jatkuvaa, mutta useimmiten oireen voimakkuus vaihtelee kuukautiskierron vaiheen mukaan. Oire on yleensä hankalin kierron jälkipuolella, jolloin munasarjassa toimivan keltarauhasen hormonieritys voimistaa arkuutta ja turvotusta. Tällainen oire on hyvänlaatuinen (vaaraton). Rintojen kipu ja turvotus on yksi premenstruaalioireyhtymän (PMS) tyypillinen oire.

Kipu ja turvotus voivat tuntua voimakkaimmilta liikuttaessa tai juostaessa, jolloin oire voi haitata normaalia työntekoa ja harrastustoimintaa. Rintojen arkuus on tavallinen oire raskauden alussa.

Vaihdevuosien hormonihoito voi varsinkin hoidon alkuvaiheessa aiheuttaa sivuoireena rintojen aristusta ja turvotusta. Myös hormonaaliseen ehkäisyyn voi liittyä rintojen arkuutta. Tulehdus on harvinainen rintojen kivun syy.

Itsehoito

Rintojen arkuutta ja pinkeyttä voi helpottaa käyttämällä oikean kokoisia ja rintaa tukevia liivejä. Erityisesti liikuntaharrastuksissa hyvä liivi on tärkeä; sinänsä liikunta helpottaa turvotuksia. Kipulääkkeet auttavat harvoin tai edes ovat tarpeen.

Rintojen turvotukseen voi vaikuttaa ruokavalio. Erityisesti ennen kuukautisia kannattaa välttää suolaa tai muuten voimakkaasti maustettuja tai rasvaisia ruokia. Painon noustessa rinnatkin kasvavat ja saattavat aristaa enemmän. Näin ollen painonhallinta on tärkeää.

Tutkimukset

Kaikkien rintaoireiden kohdalla on tärkeää tunnistaa, miten ja milloin oire esiintyy tai pahenee. Rinnat tunnustellaan, myös rintakehän kylkiluiden ja rintalastan alue, koska noin 5 %:lla kipu osoittautuu kylkiluu-rustoperäiseksi rintojen alueen kivuksi (ns. Tietzen oireyhtymä. Tavallinen rintojen kipuilun syy on ns. mastopatia eli rintojen fibrokystiset muutokset. Mastopatiassa rintojen sidekudos ei ole jakautunut tasaisesti, vaan kudosta on rinnoissa siellä täällä kiinteinä kokonaisuuksina. Rinnat ovat muhkuraiset ja paikoitellen tiiviin tuntuiset. Mastopatia ei ole varsinainen tauti, eikä se altista rintasyövälle.

Tutkimuksissa pyritään poissulkemaan kasvaimen mahdollisuus, tarvittaessa mammografia- tai ultraäänikuvauksen tai kummankin avulla. Kasvaimeen liittyvä kipu on yleensä jatkuva ja toispuolinen. Kipu esiintyy rintasyövän ainoana oireena vain 5 %:lla.

Milloin lääkäriin

Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos omista toimenpiteistä huolimatta oire haittaa päivittäistä elämää. Hormonihoidolla voidaan oiretta joskus helpottaa. Tutkimukset ovat aina aiheen, jos rinnan kipu on äkillinen, uusi oire, jos siihen liittyy poikkeavaa eritettä rinnasta (ks. Maitovuoto rinnoista ja Vuoto rinnasta, rintaerite) tai jos rinnassa tuntuu kyhmy.

Kirjallisuutta

  1. Puistola U. Rintarauhasen tutkiminen; kyhmy tai kipu rinnassa ja hyvänlaatuiset muutokset. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 15.1.2022.