Yleistä

Aftoja esiintyy jopa puolella väestöstä jossain elämän vaiheessa. Aftojen syy on tuntematon. Aftojen ilmaantumiseen liittyy perinnöllinen taipumus. Aftat ilmaantuvat tavallisimmin ensimmäisen kerran lapsuudessa ja nuoruudessa 10–19 ikävuoden tienoilla, ja esiintyvyys laskee iän myötä.

Laukaisevia tekijöitä voivat olla stressi, tupakoinnin lopettaminen, tietyt ruoka-aineet, natriumlauryylisulfaattia sisältävät hammastahnat tai hormonaaliset muutokset esimerkiksi kuukautiskierron lopussa. Aftoja voi esiintyä raudan, foolihapon ja B12-vitamiinin puutoksessa sekä joissakin sairauksissa, kuten keliakiassa ja tulehduksellisissa suolistosairauksissa. Aftat eivät tartu.

Suuonteloon voi tulla haavaumia myös mekaanisen hankauksen seurauksena (proteesit, limakalvon pureminen), kuuman ruoan tai juoman aiheuttamana tai jonkin lääkeaineen käytön seurauksena. Virusinfektiot, kuten herpesvirus, voivat tehdä haavaumia rakkulavaiheen jälkeen. Harvinaisempina syitä ovat sieni- ja bakteeri-infektiot (kuppa, tippuri). Paranematon haavauma voi olla merkki syövästä.

Aftojen toteaminen ja oireet

Aftat todetaan yleensä tyypillisen ulkonäön, sijainnin ja myötävaikuttavien tekijöiden kartoittamisen perusteella. Ennen aftan puhkeamista siinä voi esiintyä kutisevaa tuntemusta. Aftat ovat tavallisesti soikeita tai pyöreitä haavaumia, jotka ovat keskeltä vaaleampia ja reunoilta punertavia (kuva ). Muiden syiden poissulkua varten tehtävät tutkimukset arvioidaan tapauskohtaisesti.

Kuva

Aftahaava huulessa.

Aftat voidaan jakaa pieniin (alle 1 cm), suuriin (yli 1cm) ja herpetiformisiin (lukuisia hyvin pieniä). Pienet aftat ovat yleisimpiä, suuret ja herpetiformiset harvinaisempia.

Pienet ja suuret aftat sijaitsevat tavallisimmin huulten sisäpinnoilla, poskien limakalvoilla, suupohjassa ja kielen alapinnalla. Pienet aftat parantuvat kahdessa viikossa, eikä haavoista jää arpia. Ne voivat toistua 1–4 kuukauden välein. Suurten aftojen parantuminen voi viedä 4–10 viikkoa ja voi jättää arven. Herpeettisessä aftamuodossa esiintyy lukuisia hyvin pieniä aftoja, ja niitä voi esiintyä missä tahansa suuontelossa. Ne paranevat kahdessa viikossa.

Aftojen itsehoito

Suurin osa aftoista paranee kahdessa viikossa ilman hoitoa. Suurikokoisten aftojen paranemiseen voi mennä useita viikkoja. Aftojen hoito on usein oireita lievittävää. Aktiivissa vaiheessa kannattaa suuta huuhdella klooriheksidiiniliuoksella, jota saa apteekista reseptittä. Sitä ei kuitenkaan saisi käyttää alle 12-vuotiaille neuvottelematta ensin lääkärin tai hammaslääkärin kanssa.

Aftasärkyyn voidaan käyttää kipulääkkeitä. Itsehoitoon soveltuvat myös suojaavan kalvon aftan päälle muodostavat tuotteet (geeli, tabletti, spray), joita saa apteekista ilman reseptiä. Niitä käytetään pakkauksen ohjeen mukaan. Natriumlauryylisulfaattia sisältämättömän hammastahnan käyttö saattaa vähentää aftojen ilmaantumista. Ks. aftojen itsehoito-ohje Aftat.

Milloin hoitoon?

Lääkäriin kannattaa mennä, kun aftat vaikeuttavat syömistä tai puhumista tai kun kipu ei lievene käsikaupassa myytävillä kipulääkkeillä. Jos haavaumat eivät parane parissa viikossa tai ne uusiutuvat nopeasti tai useita kertoja vuodessa, on syytä hakeutua lääkäriin. Lääkärikäynnillä mm. kartoitetaan, voiko aftojen taustalla olla jokin sairaus tai voiko aftojen syntyyn vaikuttaviin tekijöihin puuttua.

Aftojen ehkäisy

Jos taustalta löytyy selkeä syy (esim. hankaava proteesi, hammastahna, psyykkinen stressi), pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan siihen. Apteekissa myytäviä natriumlauryylisulfaattia sisältämättömiä hammastahnoja kannattaa kokeilla. Aftojen uusiutumisella on taipumus harventua iän myötä, kunnes ne loppuvat kokonaan.

Kirjallisuutta

  1. Salo T, Siponen M. Suun limakalvon haavaumat. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online, vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 19.10.2021.
  2. Thoppay JR. Aphthous ulcers. eMedicine. Päivitetty 24.4.2018.