Akuutti stressireaktio (ICD-10-diagnoosikoodi F43.0) kehittyy henkilön jouduttua kokemaan tai näkemään tapahtuman tai tapahtumia, joihin liittyy joko kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka tai oman tai toisen fyysisen koskemattomuuden vaarantuminen. Traumaattisen tapahtuman yhteydessä tai sen jälkeen henkilöllä ilmenee erilaisia oireita, joiden päämääränä on välttää ahdistavien mielikuvien pääsy tietoisuuteen. Tällaisia oireita kutsutaan dissosiatiivisiksi oireiksi. Dissosiatiivisia kokemuksia ovat subjektiivinen turtumuksen ja irrallisuuden tunne, tunnereaktioiden puuttuminen, vähentynyt tietoisuus ympäristöstä, itsensä tai ympäristönsä vieraana kokeminen (depersonalisaatio ja derealisaatio) sekä kyvyttömyys muistaa jotain traumaan keskeisesti liittynyttä seikkaa (dissosiatiivinen muistihäiriö).

Akuutin stressihäiriön oireet kestävät vähintään kaksi päivää ja korkeintaan neljä viikkoa. Jos oireet kestävät yli kuukauden, kyse on traumaperäisestä stressihäiriöstä.

Tällaisia traumaattisia kokemuksia ovat mm. vakava auto-onnettomuus, tieto omaa henkeä uhkaavasta sairaudesta, joutuminen väkivallan kohteeksi (ryöstö, raiskaus, pahoinpitely), luonnonkatastrofi, panttivankeus, kidutus, haavoittuminen sodassa jne. Stressihäiriön kehittyminen ei välttämättä edellytä kokemusta omasta hengenvaarasta, sillä myös toiseen ihmiseen kohdistuvan traumaattisen kokemuksen näkeminen tai tieto läheisen tai tuttavan henkeä uhkaavasta äkillisestä onnettomuudesta voi aiheuttaa akuutin stressireaktion taustalla.

Oirekuva

Akuutissa stressihäiriössä oirekuva vaihtelee eri henkilöillä. Erilaisten dissosiatiivisten kokemusten asemasta tai niiden ohella traumaattinen tapahtuma koetaan uudelleen, mikä ilmenee toistuvina muisti- ja mielikuvina, tuntemuksina, palautumina, unina tai tunteena tapahtumien elämisestä uudelleen. Henkilö pyrkii usein välttämään muistikuvia traumasta herättäviä ärsykkeitä, ajatuksia, tunteita, keskusteluita, paikkoja tai ihmisiä. Hänellä ilmenee vaikeuksia keskittyä, lisääntynyttä varuillaanoloa, ahdistuneisuutta ja unettomuutta.

Esiintyminen

Akuutti stressihäiriö kehittyy sitä todennäköisemmin, mitä järkyttävämmästä tapahtumasta on ollut kyse. Erittäin järkyttävät tapahtumat aiheuttavat tämän reaktion käytännössä lähes kaikille, tavanomaisempien onnettomuustilanteiden jälkeen oirekuva kehittyy eri tutkimusten mukaan 10–60 %:lle aikuisista. Aikaisemmat traumaattiset kokemukset ja yleinen ahdistusherkkyys lisäävät äkillisen stressireaktion todennäköisyyttä.

Itsehoito

Valtaosa akuuteista stressihäiriöistä menee ohi itsestään. Oireiden lievittämisessä tärkeintä on tilanteen rauhoittaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Lepo, konkreettinen apu ja mahdollisten fyysisten vammojen hoito ovat tärkeitä. Trauman tapahtumien selkeyttävä jäsentäminen vähentää sen herättämää ahdistuneisuutta. Yksityiskohtaisemmat keskustelut trauman herättämistä ahdistavista tunteista on viisasta jättää myöhäisempään ajankohtaan, jos akuutissa vaiheessa luonnostaan ilmenevät oireet eivät ala lievittyä. Näin erityisesti, jos traumasta keskusteleminen lisää oireista kärsivän ahdistuneisuutta. Joillakin ihmisillä heti onnettomuuden jälkeen tapahtuva yksityiskohtaisempi jälkipuinti saattaa jopa lisätä traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen riskiä.

Hoito

Jos oireet ovat voimakkaita ja vaikeuttavat huomattavasti toimintakykyä tai sosiaalisia suhteita, kannattaa lähipäivinä tai viimeistään lähiviikkojen kuluessa kääntyä lääkärin, psykiatrin tai psykologin puoleen traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen ja pitkittymisen estämiseksi. Hyvin ahdistavan traumaattisen kokemuksen yhteydessä ilmenneet dissosiatiiviset oireet tai autonomisen hermoston aktivoitumisesta johtuvat ruumiilliset oireet (sydämentykytys, hikoilu, verenpaineen kohoaminen) voivat olla merkki siitä, että oireet saattavat pitkittyä.

Hoidossa käytetään erilaisia kriisipsykoterapeuttisia hoitokeinoja, rentoutusharjoituksia ja joskus hypnoosia. Akuutin stressihäiriön lääkehoidossa käytetään ensi sijassa ahdistuneisuutta tai unettomuutta lievittäviä masennuslääkkeitä, joskus myös ahdistus- ja nukahduslääkkeitä. Lääkkeiden käyttö pyritään kuitenkin rajaamaan vain tarvittaessa otettavaksi tai 1–3 viikon pituiseksi jaksoksi. Autonomisen hermoston aktivoitumisesta johtuvaa sydämentykytystä tai hikoilua lievittävät beetasalpaajat (esim. propranololi) saattavat vähentää traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen mahdollisuutta.

Lisää tietoa

Suomen Mielenterveysseura

Mielenterveystalo

Kirjallisuutta

  1. American Psychiatric Association. Diagnostic and statistical manual of mental disorders. 4th Edition. American Psychiatric Press 2000.
  2. Henriksson M, Lönnqvist J. Psyykkiset kriisit, sopeutumishäiriöt ja stressireaktiot. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12. painos. Kustannus Oy Duodecim 2017; s. 357-384.
  3. Huttunen MO, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Kustannus Oy Duodecim 2017.