Oireet

Paniikkikohtauksen aikana ilmenevät oireet ovat yksilöllisiä. Tyypillisiä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot. Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellisuuden tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen. Sydänoireet ja pelot saavat kohtauksesta kärsivän pelkäämään äkillistä kuolemaa tai ”hulluksi” tuloa.

Paniikkikohtauksessa oireet ja tuntemukset kehittyvät äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin kymmenessä minuutissa. Kohtaus kestää useimmiten alle puoli tuntia.

Ensimmäiset paniikkikohtaukset tulevat yllättäen ja tilanteissa, jotka eivät aiemmin ole olleet erityisen ahdistavia. Myöhemmin ihminen saattaa yhdistää aiemman paniikkikohtauksen johonkin tilanteeseen, joka alkaa ahdistaa, koska henkilöä pelottaa uuden paniikkikohtauksen mahdollisuus. Paniikkikohtaus saattaa kehittyä myös unen aikana.

Kohtaus aiheuttaa henkilölle usein pakonomaisen tarpeen poistua tilanteesta, jossa hän on. Tämän vuoksi paikat, joista on vaikea poistua, kuten väkijoukot tai esimerkiksi juhlat, voivat aiheuttaa voimakkaan pelon paniikkikohtauksen mahdollisesta alkamisesta. Tämä puolestaan herkistää paniikkikohtaukselle. Elämä saattaa tämän johdosta kapeutua merkittävästi.

Paniikkikohtausten tiheys vaihtelee ajan mittaan ja eri yksilöiden välillä. Kohtauksia voi ilmetä päivittäin, viikoittain tai harvemmin. Kohtaukset voivat olla voimakkuudeltaan eri asteisia, ja niiden aikana ilmaantuvat oireet voivat vaihdella. Elämäntilanteen vaikeudet, mielialahäiriöt tai toisaalta positiivisetkin jännittävät muutokset elämässä voivat hetkellisesti lisätä paniikkikohtauksia.

Syyt ja esiintyvyys

Paniikkikohtausten syy ja tausta on monisyinen ja osin tuntematon. Perinnöllinen alttius ja stressi lisäävät paniikkikohtausten todennäköisyyttä. Muutokset elämässä, ero tai läheisen kuolema voivat laukaista paniikkikohtauksen. Lapsuuden ja muun aikaisemman elämän äkilliset traumaattiset kokemukset lisäävät alttiutta paniikkikohtauksiin.

Paniikkihäiriö ilmenee 2–3 prosentilla väestöstä jossain elämän vaiheessa. Naisilla häiriö on kaksi kertaa niin yleinen kuin miehillä. Paniikkihäiriö ilmaantuu keskimäärin 22 vuoden iässä. Ilmaantuvuus alkaa kasvaa noin 14 ikävuodesta ylöspäin, häiriötä on harvoin tätä nuoremmilla. Monilla on samanaikaisesti jokin toinen ahdistuneisuushäiriö tai mielialahäiriö. Suurimmalla osalla on paniikkikohtausten pelon aiheuttama julkisten paikkojen pelko.

Paniikkihäiriön kulku on yleensä vaihteleva. Vuosikymmenten mittaan kohtaukset usein harventuvat mutta harvoin häviävät kokonaan.

Itsehoito

Paniikkihäiriön itsehoidossa ja hoidossa on olennaista tiedostaa kohtausten olevan vaarattomia, vaikkakin kiusallisia. On tärkeää jatkaa mahdollisimman tavallista elämää antamatta paniikkikohtausten kaventaa elinpiiriä. Tämä päämäärä on helpompi saavuttaa, kun lähipiirin ihmiset ymmärtävät odottamattomiin kohtauksiin liittyvän paniikinomaisen pelon asteen. Pelkojen väheksyminen tai mitätöinti vaikeuttaa niiden hallinnan oppimista.

Kahvi ja muut kofeiinipitoiset juomat sekä alkoholi ja muut päihteet lisäävät alttiutta saada paniikkikohtaus. Joskus näiden käytön vähentäminen tai lopettaminen vähentävät paniikkikohtauksia.

Jooga, meditaatio ja erilaiset rentoutusharjoitukset sekä säännöllinen liikunta voivat vähentää paniikkikohtauksia.

Verkko-osoitteessa Mielenterveystalo.fi löytyy arviointikysely paniikkioireiden vaikeusasteen kartoittamiseksi sekä itsehoito-ohjelma.

Paniikkikohtauksista ja -häiriöstä kärsiville on monilla paikkakunnilla järjestetty erilaisia itsehoito- ja rentoutusryhmiä. Saatavilla on myös hyviä itsehoitokirjoja.

Milloin hoitoon?

Paniikkikohtausten tai niiden pelon haitatessa arkea henkilön kannattaa kääntyä lähiviikkojen tai -kuukausien kuluessa lääkärin tai psykologin puoleen.

Kohtauksia, jotka saattavat muistuttaa paniikkikohtauksia, esiintyy joissakin elimellisissä (somaattisissa) sairauksissa. Tällaisia sairauksia ovat astma, kilpirauhasen liikatoiminta, lisäkilpirauhasen liikatoiminta, lisämunuaisen ytimen kasvain feokromosytooma (ks. Lisämunuaisen sairauksia), sisäkorvan toiminnan häiriö, verenpaineen säätelyn häiriö ja tietyt sydämen rytmihäiriöt.

Hoito

Vaikka paniikkikohtaukset ovatkin sinänsä vaarattomia, ne voivat aiheuttaa merkittävää kärsimystä. Niitä voidaan hoitaa lääkityksellä ja psykoterapialla.

Lääkkeiden avulla kyetään usein tehokkaasti estämään kohtauksia. Lääkkeinä käytetään yleensä serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä.

Psykoterapiassa keskeisenä osiona on oireymmärrys ja välttämisen vähentäminen. Ensisijaisia vaihtoehtoja ovat kognitiivinen psykoterapia ja pelkoihin asteittain totuttava käyttäytymisterapia.

Mielenterveystalo.fi-sivuston kautta on saatavilla nettiterapia, johon voi päästä lääkärin lähetteellä.

Lisää tietoa aiheesta

Suomen Mielenterveysseura ry

Terveyskylä.fi/Mielenterveystalo

Bourne EJ. Vapaaksi ahdistuksesta – työkirja paniikista ja peloista kärsiville. Lyhytterapiainstituutti Oy 2013.

Huttunen M, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Kustannus Oy Duodecim 2017.

Marks I. Pelko – osa elämää. Prometheus Kustannus Oy 2007.

Stenberg J–H, Saiho S, Pihlaja S, Service H, Joffe G, Holi M. Irti paniikista. Kustannus Oy Duodecim 2013.

Kirjallisuutta

  1. Tautiluokitus ICD-10. Maailman terveysjärjestö (WHO).
  2. Tautiluokitus DSM-5. American Psychiatric Association 2013.
  3. Huttunen M, Kalska H. Psykoterapiat. 3. painos. Kustannus Oy Duodecim 2015.
  4. Isometsä E. Paniikkihäiriö. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12. painos. Kustannus Oy Duodecim 2017; s. 296-306.
  5. Isometsä E. Julkisten paikkojen pelko eli agorafobia. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 12. painos. Kustannus Oy Duodecim 2017.