Tavallisia vierasesineitä nenässä ovat kivet, kuulat, herneet, pienet legopalikat ja paperinpalat. Vierasesine pitää poistaa mahdollisimman pian, koska se ärsyttää ja turvottaa limakalvoa, mikä vaikeuttaa esineen poistamista. Lisäksi eloperäiset vierasesineet, kuten herneet ja jyvät, turpoavat kosteassa ympäristössä. Useimpien lasten kehitykseen kuuluu vaihe, jossa tekee mieli työntää tavaroita nenään. Pikkulasten leikkejä tuleekin valvoa, eikä heille pidä antaa leluja, joissa on pieniä, irtoavia osia. Erityisen vaarallisia ovat magneetit ja nappiparistot, jotka voivat syövyttää nenän rakenteita vaikeasti ja pysyvästi jopa parissa tunnissa.

Nenän vierasesineen oireet

Nenän vierasesine on alussa yleensä oireeton, eikä aikuinen läheskään aina huomaa lapsen työntäneen jotain nenäänsä. Lapsen kertomusta kannattaa uskoa. Jos esine on ollut sieraimessa pitkään, se aiheuttaa toispuolista nenän tukkoisuutta, märkäistä nuhaa ja jopa toistuvia poskiontelotulehduksia.

Nenän vierasesineen poisto kotona

Etenkin kovat ja pyöreät vierasesineet, kuten helmet, voivat lähteä nenästä ns. suukotusmenetelmän avulla. Siinä painetaan sormella tukkoon se sierain, jossa vierasesine ei ole, ja puhalletaan napakasti lapsen suuhun. Tällöin suusta nenään kulkeutuva paine työntää esineen ulos. On tärkeää, että puhallus on mahdollisimman nopea ja voimakas.

Jos vierasesine ei lähde suukottamalla pois eikä siitä saa sormella otetta, pitää lähteä lääkäriin. Maallikko ei saa työntää nenään pinsettejä tai muita pihtejä. Epäonnistuneet poistoyritykset rikkovat herkästi ohuen limakalvon, mikä pahentaa turvotusta ja aiheuttaa lapselle kipua. Vierasesine saattaa myös työntyä syvemmälle nenään tai jopa pudota voimakkaan sisäänhengityksen imussa keuhkoihin.

Nenän vierasesineen poisto lääkärin vastaanotolla

Vierasesine voidaan poistaa nenästä erilaisilla pihdeillä, imulla, pienellä imukupilla tai esineen taakse työnnettävällä koukulla. On tärkeää, että lapsi pysyy toimenpiteen aikana täysin paikallaan tukevassa syliotteessa. Sierain voidaan joissain tapauksissa puuduttaa joko suihkeella tai pumpulilla. Aina puuduttaminen ei kuitenkaan ole mahdollista.

Joskus vierasesinettä ei saada poistettua turvallisesti vastaanotolla joko potilaan vastustelun tai esineen vaikean sijainnin vuoksi. Tällöin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri poistaa vierasesineen lyhyessä nukutuksessa.

Kirjallisuutta

  1. Blomgren K, Pyörälä S. Lasten vierasesinetapaturmat - hassua, hankalaa ja hengenvaarallista. Duodecim 2007:123:2019-2025
  2. Gregori D, Morra B, Snidero S, Corradetti R, Passali D. The ESFBI Study Final Report. Milano, FrancoAngeli 2005.